Tiedottaminen on aina haaste!
Maaliskuu 12th, 2002
Kiertokirje
Sukellusveneily ei ole merenkulun helpoimpia muotoja, varsinkaan ydinsukellusveneily. Itse asiassa se on niin vaikeaa, että maalta katsoen voi joskus olla mahdoton ymmärtää mitä merellä tapahtuu, vaikka se miehissä selitettäisiin.
Vaikka tragedian kulku on selitetty moneen kertaan yksityiskohtiaan myöten, yhä vielä maalla ihmetellään, miten merellä kävi noin. Asioiden selventämiseksi on ehkä paikallaan vielä lyhyt yhteenveto.
Kurskhan upposi Barentsinmereen toissa sunnuntaina sekä lauantaina illalla ja aamupäivällä, tässä järjestyksessä. Aikataulusta voidaan päätellä, että alus upposi perä edellä, jolloin sen keula hajosi.
Uppoaminen alkoi ulkopuolisesta iskusta, joka mahdollisesti aiheutui aluksen sisällä olevan torpedon räjähtämisestä tai Kurskin törmäämisestä omaan torpedoonsa. Mahdollinen törmäyskohde on myös iso, tunnistamaton uiva esine. Räjähdyksen jälkeen sukellusvene täyttyi vedellä ja törmäsi merenpohjaan, jolloin se räjähti ja täyttyi vedellä uudestaan sekä alkoi upota.
Voimakkaat räjähdykset havaittiin seismologisten asemien herkillä laitteilla myös kaikkialla Suomessa heti viiden päivän kuluttua, kun seismiset häiriöaallot olivat ehtineet meille saakka Moskovan, Mustanmeren ja Suomen ulkoministeriön kautta. Takaperinlaskennalla räjähdykset pystyttiin sijoittamaan Kurskin uppoamispaikalle ja uppoamishetkeen.
Katastrofin seurauksena saivat surmansa kaikki Kurskin 116 miehistön jäsentä sekä kaksi muuta, jotka epäonnekseen osuivat onnettomuusalukseen sittemmin. Todennäköisesti kaikki kuolemantapaukset sattuivat heti onnettomuuden jälkeen, joskin osa vainajista havahtui koputtelemaan kuultuaan mykkänä olleesta radiosta ensimmäisten pelastumiehistöjen yrittävän sisälle. Tiistain, keskiviikon ja torstain jälkeen koputuksia ei enää kuultu, joten alukseen pumpattu sähkövirta ja happi vedettiin pois tarpeettomina. Happi loppuikin aluksesta maanantaina, viime viikon perjantaina ja tämän viikon perjantaina.
Valitettavasti onnettomuusaluksen pelastusluukut olivat pahasti vaurioituneet, joskaan niissä ei ollut mitään vikaa, joten pelastuskapselien käyttö ei tahtonut millään onnistua.
Oikeastaan ainoa onni tässä onnettomuudessa oli se, että Venäjän presidentti Vladimir Putin malttoi pysyä poissa paikalta. Pelastustyöt ja niistä tiedottaminen olisivat saattaneet mennä sekaisin, jos presidentti olisi tullut mukaan hämmentämään.
Artikkeli on luettu 611 kertaa. Kuuluu luokkiin: Huumori
Jätä kommentti
Sallitut HTML-elementit:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>
Trackback this post | Subscribe to the comments via RSS Feed