Kirjallisuus aineeksi peruskouluun
Huhtikuu 16th, 2006
Tuli eilen katsottua elokuva, jossa Antony Hopkins esitti kirjallisuustieteen professoria jossain amerikkalaisessa yliopistossa. Jäin miettimään, että miksei suomessa jo peruskoulussa opeteta niinkin tärkeää ainetta kuin kirjallisuutta. Esimerkiksi elämänkatsomustiedon voisi mainiosti korvata kirjallisuudella.
Meillä peruskoulussa ja lukiossa kirjallisuus ympätään äidinkielen oheispuuhaksi, mutta esimerkiksi maailmankirjallisuuden klassikoita tai eri kirjallisuuden lajeja ei juurikaan käyty läpi - saati että kotitehtävänä olisi ollut lukea joku näistä kirjoista. Vähän samoin kuin kuvaamataidossa keskityttiin läträämään sitä sun tätä epämääräisten ohjeiden pohjalta ilman mitään kirjallista materiaalia.
Mielestäni hyvä kirjallisuus on mitä parhainta ravintoa aivoille. Aina kun lukee jotain uutta, se synnyttää ennalta-arvaamattomia yhteyksiä olemassaoleviin ideoihin ja rikastaa ajattelua, opettaen samalla ymmärtämään asioita muustakin kuin omasta näkövinkkelistä.
Artikkeli on luettu 460 kertaa. Kuuluu luokkiin: Ajatuksia, Kirjallisuus
Jätä kommentti
Sallitut HTML-elementit:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>
Trackback this post | Subscribe to the comments via RSS Feed