Microsoft Visual Studio Team System

Toukokuu 7th, 2006

Olin viime viikolla kyseisen tuotteen esittelyssä ja täytyy sanoa, että Microsoft on saanut aikaan hyvän tuotteen.

Team Systemin perusidea on se, että kaikki ohjelmistokehityksen määritykset ja tapahtumat linkitetään ns. “work itemeihin” eli tehtyyn työhön. Esimerkiksi vaatimukset, bugiraportit, testiajot, versionhallinnan muutokset, jne. Kuulostaa yksinkertaiselta ja niin se onkin. Eikä Microsoft ole ensimmäinen tätä ideaa kehitellyt firma, mutta Microsoft on ensimmäisenä toteuttanut sen yhteen pakettiin.

Jos saman setin haluaisi Java-puolelelle vaikkapa IBM:ltä, niin se saataisisiin yhdistämällä Maven seuraavien IBM:n tuotteiden kanssa: RSA, RUP, ClearCase, ClearQuest, RequisitePro, Performance Tester ja Functional Tester. Turha varmaan sanoakaan, että hintalappuun tulee hieman eri summa kuin Team Systemin kanssa ja ympäristön pystytys vie huomattavasti enemmän aikaa. Toki edullisempiakin yhdistelmiä löytyy, mutta tuo ihan vain esimerkkinä.

Mielenkiintoisena detaljina Microsoft on sisällyttänyt CMMI:n lisäksi tuotteeseensa tuen myös agile-ohjelmistoprosessille. Miten tuo sitten käytännössä on toteutettu, sitä en ole vielä kerennyt testaamaan.

Ainoa mikä tässä pännii on se, että joutuu vissiin treenaamaan taas uutta alustaa kielineen ja käsitteineen. Eclipse ja NetBeans toki kehittyvät samaan suuntaan vauhdilla, mutta esimerkiksi Beaconin saaminen käytettävään kuntoon tulee viemään vielä ainakin puolisen vuotta, eikä vastaavanlaista tehtävien seurantaa ja raportointia ole edes suunnitelmissa vielä.

Pitää nyt vielä loppuun sanoa, että toki Java-puolellakin sovelluskehitys toimii samalla tavoin, mutta se vaatii tosiaan useamman eri ohjelmiston yhdistelyä ja kehittäjien sitoutumista käyttämään niitä oikein. Microsoftin tuotteessa seurattavuus tulee tuotteen mukana.

Artikkeli on luettu 512 kertaa. Kuuluu luokkiin: CMMI, Java, Menetelmät, Ohjelmointi

Jätä kommentti

(ei näy sivuilla)

(kirjoita kuvassa näkyvät merkit, pakollinen)

Sallitut HTML-elementit:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed


Kalenteri

Toukokuu 2006
M T K T P L S
« Huh   Kes »
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031  

Uusimmat kirjoitukset

Sivusto

Chop your own wood, and it will warm you twice.
- Henry Ford