Tuumailin tässä muutamia juttuja, jotka mielestäni selkeyttäisivät Java-kieltä.
Parannuksia Java-kieleen
MySQL 5.1:n XPath-tuki
Viimeistään version 5.1 myötä MySQL on saavuttamassa kaikki “oikealta” relaatiotietokannalta vaaditut ominaisuudet ja silti onnistunut säilyttämään hyvän käytettävyytensä.
Java 5: Generics
Mielestäni Java 5:n tärkein uusi ominaisuus olivat ns. Genericsit. Ne ovat etäistä sukua C++:n Template-mallille ja käytännössä niiden pitäisi siirtää castit, instanceofit ja niiden myötä myös ClassCastExceptionit historiaan. Ikävä kyllä niitä ei oikein tunnuta käytettävän juuri missään.
Plone: Avoimen lähdekoodin sisällönhallintaa
Tarkoitukseni on ollut jo pidemmän aikaa tutustua Plone-nimiseen sisällönhallintajärjestelmään. Olen törmännyt siihen mm. Oxfam Internationalin, KEPA:n, Ubuntun ja Jyväskylän yliopiston sivustoilla. Muita käyttäjiä ovat mm. NASA, Lufthansa, Computer Associates ja CBS.
Sunset Coffee Bar
Google on päivittänyt Sri Lankan satelliittikuvansa ja nyt Hikkaduwakin näkyy.
Kuvaan merkitty Sunset Coffee Bar on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten matkaajien tukikohtana. Enkä nyt tarkoita mitään suomalaisia perinneruokia vaan ihan kahvilassa viihtyvää porukkaa.