Archive for the ‘Vastaantullutta’ category

Hudsonin koneen radiokeskustelu

Helmikuu 6th, 2009

Käsittämättömän rauhallisesti kaverit ottivat tilanteen.

Olen nyt törmännyt useamman kerran sivustoihin, jotka myyvät jotain tuotetta, mutta tuotteen esittelyä ei pääse katsomaan ilman, että antaa henkilötietonsa. Ei voi kuin ihmetellä, että millaisia idiootteja yritysten markkinointiosastoilta löytyy.

Second Life-virtuaalimaailma

Marraskuu 23rd, 2008

Asensin Second Lifen viime perjantaina ja nyt olen palloillut vähän siellä sun täällä. En kuitenkaan oikein saa otetta, että mistä tuolta löytyisi mielenkiintoisia paikkoja.

" Tuoreissa tutkimuksissa on ilmennyt, että kaakaon sisältämä teobromiini ehkäisee yskää tehokkaammin kuin reseptilääkkeiden kodeiini. Se tukahduttaa kurkun takaosassa olevan hermon kutinaa aiheuttavan signaalin, joka aiheuttaa yskärefleksin. Tehoavan määrän saa 50 grammasta tummaa suklaata. "

Viime aikoina on kohkattu paljon Javan checked exceptioneista ja muutama kaveri on jopa intoutunut ehdottamaan niiden poistamista Java-kielestä kokonaan. Tämän vuoksi ajattelinkin blogata mainiosta haastattelusta, johon törmäsin joku aika sitten. Haastattelussa Java-kielen kehittäjä kertoo omia ajatuksiaan poikkeusten käsittelystä.