Times like these

Muksut olivat tänään Ylen Aamu-tv -ohjelmassa. Aiheena oli Berliinin suomalainen kielikoulu. Ohessa muutama ruutukaappaus.

Olen nyt törmännyt useamman kerran sivustoihin, jotka myyvät jotain tuotetta, mutta esittelyä ei pääse katsomaan ilman, että antaa henkilötietonsa. Ei voi kuin ihmetellä, että millaisia idiootteja yritysten markkinointiosastoilta löytyy.

En ole kertaakaan ruvennut täyttämään lomakkeita vain sen takia, että saisin nähdä jonkun tuotteen mainoksen, enkä usko olevani ainoa. Hämärä idea tässäkin varmaan on, että asiakasta voisi heti ruveta hätyyttämään puhelinsoitoilla ja spämmillä, kun tämä on ilmaissut palavan mielenkiintonsa tuotteeseen.

No, siinähän menettävät potentiaaliset asiakkaansa.

Asensin Second Lifen viime perjantaina ja nyt olen palloillut vähän siellä sun täällä. En kuitenkaan oikein saa otetta, että mistä tuolta löytyisi mielenkiintoisia paikkoja.

Yksi asiallinen paikka tähän mennessä on ollut Lost-saari. Harmi vain, että saareen käytettävissä oleva tila on todella pieni ja grafiikatkin aika onnettomia – noin 10 vuotta ajastaan jäljessä.

Berliini oli paikoin ihan hyvän näköinen, mutta todella hiljainen. Alla kuva alueesta reaalimaailman työpaikkani läheltä.

Vinkkejä mielenkiintoisista paikoista otetaan vastaan.

Kun Obama kävi täällä muutama kuukausi sitten, monet eivät vieläkään jaksaneet uskoa, että hänellä olisi mahdollisuuksia. Itse ihmettelin, että miten ihmeessä kaveri keksi tulla juuri Berliiniin puhumaan, missä kuulijakunta on varmasti vaativimpia koko läntisessä maailmassa. Tuntui kuin hän olisi tarkoituksella hakenut haastavimman mahdollisen paikan testatakseen itseään. Ja vaikka puhetta ei yleisestikään pidetä Obaman parhaimpina, onnistui hän silti voittamaan yleisön puolelleen tajuamalla puhua esimerkiksi Sudanin tilanteesta.

On erittäin mielenkiintoista nähdä, lunastaako Obama lupauksensa ja kuinka nopeasti.

Eipä tässä oikein muuta voi kuin onnitella amerikkalaisia ainakin näin alustavasti hyvältä vaikuttavasta valinnasta.

Sorruin pitkästä aikaa pelaamaan. Tulin hetken mielijohteesta lainanneeksi videovuokraamosta tällaisen pelin kuin Far Cry 2 – ja siinä ne yöunet sitten menivätkin.

Far Cry 2:ssa pelaaja on palkkasoturi, joka on saanut tehtäväkseen nimeämättömässä Afrikan maassa toimivan asekauppiaan salamurhan. Löytääkseen hänet pelaajan on toimittava yhdessä sisällissodan runteleman maan eri toimijoiden kanssa. Näitä ovat itsenäiset palkkasoturit, kirkko, reportterit, sisällissodan osapuolet ja hallitus. Hyväntekeväisyysjärjestöjä ei pelissä ole toistaiseksi näkynyt.

Ja kuten vanhat sananlaskut sanovat, "tie helvettiin on kivetty hyvillä tarkoituksilla" ja "joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu". Hyvin nopeasti pelaaja on nimittäin tehtävänsä kanssa täysin suossa. Sen enempää juonesta paljastamatta, veljeily sodan osapuolten kanssa Shakaalin löytämiseksi ajaa pelaajan äkkiä tekemään asioita, mitä tämän ei oletettavasti ollut tarkoituskaan tehdä.

Teknisesti Far Cry 2 on todella hieno. Ensimmäinen ilta meni ihmetellessä, miten joka ainut ruohon korsi toimii oikein, jopa tuulen voimakkuus vaikuttaa oikein kaikkeen. Kuivan ruohikon voi sytyttää tuleen ja se leviää luonnollisesti puihin ja räjäyttää polttoainesäiliöita, autoja jne. Vuorokaudenajan vaihtelevat, kuten myös säät. Pelialue on niin laaja, ettei sitä millään jaksa tutkia kokonaan.

Liikkumiseen voi käyttää monenlaisia ajoneuvoja perusautoista ja kuorma-autoista veneisiin ja vaikka riippuliitimiin. Vedessä voi uida ja sukeltaa. Juostessa pidempää matkaa pelaaja hengästyy ja joutuu välillä tiputtamaan tahtia ja vetämään henkeä.

Immersion kasvattamiseksi kärsii pelaaja malariasta ja joutuu popsimaan lääkkeitä aina välillä. Lääkkeitä ei tietenkään ole loputtomasti ja niitä saa lisää vain tekemällä kirkolle tehtäviä, kuten viisumeiden toimittamista pakolaisille, yms.

Olen tosiaan pahasti koukussa tähän peliin. Sen pelaamista on vaikea lopettaa, koska aina pitää nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu.