Sri Lankan tuoksu ja muut aistit

Tuazophia Kesäkuu 6th, 2005

Vessamme tuoksuu Sri Lankalta. Tai siis ilmanraikastajalta, joka jostain käsittämättömästä syystä tuo mieleeni Sri Lankan. Nyt on yritettävä pitää vessan ovi kiinni (ei kuulkaa ole mikään helppo juttu taloudessa, jonka yksi jäsen on n. 2v touhutiina) ja sitten hajun tiivistyttyä käytävä nopeasti nuuhkimassa.

Toisaalta mielleyhtymä Lankaan on ihana! Monta kertaa päivässä mieleeni muistuvat ystävämme Hikkaduwassa ja muut ihmiset, maisemat, ruoat, kulttuuri… Se on kuin lämmin tulvahdus sydämeen. Toisaalta taas tulee kamala ikävä ja ulos vilkaistua mielessä välähtää ajatus: “Miksi en ole jo siellä.”

Kuvia Sri Lanka 2000-01 ja 2004.

Viime joulun jälkeiset tapahtumat toivat tietysti mukanaan huolen siitä, kuinka ystävämme selviävät. Heillä oli onnea, eikä yksikään perheenjäsen edes loukkaantunut pahemmin tsunamin seurauksena. Maallista omaisuutta he menettivät tietysti jonkin verran, mutta kaikkien talotkin säilyivät ehjinä. Tulot tietysti romahtivat, kun turisteja on ollut nyt niin vähän. Suurin huoli on kuitenkin siitä, kuinka he selviävät henkisesti. Uskaltavatko he enää koskaan kääntää selkäänsä merelle? Kuinka voivat elää, kun ovat nähneet ja näkevät niin paljon kärsimystä? Uskaltavatko luottaa tulevaisuuteen? Onneksi he kuitenkin ovat buddhalaisia ja usko selvästi auttaa ja lohduttaa heitä.

Ensi käden tietoa Hikkaduwan tilanteesta tsunamin aikaina ja nykyään Pentti-Oskari Kankaan kertomana löytyy Herrankukkaron sivuilta.

***

Mutta hieman aiheesta eksyttyäni… On se kumma, miten joku tuoksu tai maku voikin tuoda mieleen jonkun paikan. Vaikka näkökykyni ei olekaan täysin priima (ilman silmälaseja lähinnä luokkaa surkea), olen kuitenkin niin näköorientoitunut, että kuvista heti yhdistää mielikuvan johonkin paikkaan, eikä sitä yleensä tule pitäneeksi yhtä omituisena kuin muiden aistien yhdistämiskykyä. Usein sitä ei muista, miksi juuri joku tietty asia muistuttaa jostain paikasta, eikä sillä kai niin ole väliäkään.

  • Mustikkakukko maistuu Tuomikadun asunnoltamme.
  • Kookos-shampoo tuoksuu Rooman hotelliltamme.
  • Lämmin kangasmetsä tuoksuu ja tuntuu Urpolan pururadan maastoilta (ja on muuten paras kesän tuoksu!).
  • Pullataikinan alustuksesta tulee mieleen Mummi.

Jos minulla ei olisi muistia, en olisi minä!

Trackback URI | Comments RSS

Leave a Reply

(pakollinen)