Lapsi Etiopiasta
Tuazophia Heinäkuu 2nd, 2005
Meille tulee lapsi Etiopiasta. Ei tosin ihan heti, vaan ensi vuoden loppupuolella tai 2007 alussa. Tai mistä sitä tietää, vaikka Etiopian kontakti sulkeutuisi kokonaan ja meille ei tulisikaan lasta Etiopiasta. Mutta lähden nyt siitä olettamuksesta, että hän tulee.
Etiopia sopii meille maana hyvin siksikin, että sieltä tulevat lapset ovat orpoja. Minä en voisi adoptoida lasta, jonka äiti tai isä luovuttaisivat lapsen adoptioon, koska eivät pysty lasta pitämään taloudellisen tilanteen takia. Vaikka meille lapsi on juuri se toivottu, me emme suinkaan ole lapselle parhaat vanhemmat, vaan aina olisi parasta, jos lapsi saisi elää biologisten vanhempiensa kanssa. Jos joutuisin biologisen äidin tai isän juttusille, sanoisin varmaan, että pitäkää lapsi, me annamme teille rahaa. En millään voisi riistää lapseltani hänen biologisia vanhempiaan.
Kauheaa miettiä tällaisia yöllä väsyksissä. Mutta toisaalta lohdullista, että meidän valitsemamme maa on tässäkin suhteessa meille oikea.