Sekä että

Tuazophia Heinäkuu 11th, 2005

Ehkä on. Tai ehkä se on vain niin kuin minä.

Saattaa olla, että jätän kadulla tms. tervehtimättä tuttuakin ihmistä. Syitä siihen on useita, mutta yksikään ei se, että olisin liian ylpeä tervehtiäkseni.

Joskus en kertakaikkiaan edes huomaa ihmisiä. Niitäkään, joita toki muuten moikkaisin. Yksinäni liikkuessani keskityn usein sisäiseen maailmaani niin, että vaikka en suorastaan kävele ihmisiä päin, en kuitenkaan tunnista yksittäisiä ihmisiä. Vaikka katsoisin suoraan kohti. Ja Annikan kanssa liikkuessa pitää taas keskittyä Annikaan, joka saattaa salamannopeasti kadota tai hypätä rattaista alas, jos keskittymiskyky herpaantuu. Ja silloin muiden ihmisten tarkkailu jää vähemmälle.

Joskus huomaan ihmiset, mutta jätän silti tervehtimättä. Usein syynä on se, etten tiedä, pitääkö vastaan tullut tuttu minua niin tuttuna, että olisi syytä tervehtiä. Mistä minä tiedän, vaikka hän ei edes muistaisi kuka olen? Entä jos hänen kanssaan olevat henkilöt pitävät häntä omituisena, koska hän tuntee minut? Entä jos hän ei pidä minusta ja pelkää minun huomaavan hänet, koska silloin pitäisi jäädä keskustelemaan? Mitä jos hän ei olekaan hän ja tervehdin tuntematonta?

Minulle on käynyt kaikilla noilla tavoilla.

Joskus olen tervehtinyt henkilöä ja hän on katsonut minua hämmästyneenä ja tervehtinyt takaisin epävarmasti. Joskus myöhemmin sitten on käynyt ilmi, ettei kyseisellä tyypillä ollut mitään käsitystä siitä kuka olen. Se on hieman hämmentävää. Puhumattakaan siitä, kun moikkaan jotain vastaantulijaa ja huomaan sitten, että kyseessä on joku tuikituntematon.

Erään kerran ala-asteella luokkakaverini tuli vastaan ja moikkasin. Seuraavana päivänä hän sanoi koulussa, etten saisi moikata, koska hänen kaverinsa pitävät minua omituisena ja ihmettelivät, tunteeko luokkakaverini minut.

Minä olin se, joka unohdettiin lapsena/nuorena kimppakyydeistä. Se, jonka kanssa leikittiin, kun ei ollut muitakaan kavereita. Se, jolle syötettiin sammalta, koska olin nuorempi enkä uskaltanut vastustaa. Jotenkin jäi sellainen kuva, että kaikki eivät pidä minusta. Ei se enää haittaa. Nyt olisin kovempi pala kiusata. Mutta en välittäisi tervehtiä sellaista henkilöä, joka inhoaa minua.

Sen sijaan pidän paljon siitä, jos minua tervehditään. On hauskaa huomata, että ihmiset muistavat minut. Ei haittaa, jos et muista nimeäni - se on ihan tavallista. Kunhan nyt muistaa, että on tavannut minut jossain ja olen ihan mukava tapaus.

ps. Lähdemme perhelomalle Muumimaailmaan ja palailen blogin äärelle vasta loppuviikosta. Mikäli reissussa tunnistatte minut, tulkaa ihmeessä moikkaamaan!

• Ajatuksia , Tanja (330)