Sekä että

Tuazophia Heinäkuu 15th, 2005

Vietimme pari päivää Naantalissa. Matkat teimme ensin junalla kotoa Turkuun ja sieltä bussilla Naantaliin. Auto olisi kyllä kätevä, mutta näinkin pärjäsi, kun pakkasi vain välttämättömimmät tavarat. Yövyimme Naantalin kylpylän perhehotellissa, joka oli ihan asiallinen paikka (koulun asuntola) kylpylän vieressä. Huoneissa oli kaksi sänkyä ja lapselle matkasänky. Lisäksi yhteisissä tiloissa (kahden muun huoneen kanssa yhteiset) wc, suihku ja olotila, jossa hella ja jääkaappi sekä tv. Aamiaiset söimme hotellin seisovasta pöydästä ja muut syömiset vaihdellen omia eväitä tai ravintolaruokia.

Pääkohteena oli Muumimaailma ja siellä vietimme koko keskiviikkopäivän.

Annikan ilme Muumitalon ilmestyessä näkyviin oli koko rahan arvoista! “Oooooooo, Muuminaakso!” ja sen jälkeen kaikki olikin vallan ihmeellistä.

Hauskinta Annikasta oli tavata muumihahmoja (näimmekin oikeastaan kaikki päähahmot Niiskua lukuunottamatta). Kaikkia piti käydä kättelemässä, vaikka Pikku Myy oli kyllä hieman kummallinen, kun oli niin suuri! Niiskuneidin kanssa Annika jopa tanssi ja muistelee sitä vieläkin.

Mukavaa oli myös käydä erilaisissa rakennuksissa (Annika kiipesi kuumaan Muumitaloon neljä kertaa!) ja vain juoksennella ympäriinsä. Emma-teatterissa esitetty “Muumit teatterissa” seurattiin tarkasti alusta aina 20min myöhemmin tulleeseen loppuun asti. Ainakin Annikan ensimmäinen teatterikokemus oli myönteinen! Lapsia varten järjestettyjä askarteluja tms. Annika ei vielä osannut tehdä, mutta onpahan jotain uutta seuraavallakin kerralla.

Hahmot eläytyivät osiinsa hyvin ja jaksoivat tungoksen ja helteenkin aikana kätellä lapsia ja esiintyä roolinsa vaatimalla tavalla. Vaikka ihmisiä oli paljon varsinkin aamupäivästä, riitti ravintola- ja wc-tiloja hyvin. Ilman valvontaa riehuvat lapset välillä hankaloittivat elämää, mutta muutoin ihmiset olivat huomaavaisia ja kohteliaita. Saarelta löytyi rauhallisiakin paikkoja (uimarannan “takaa”) ja siellä kävimme Annikan päiväuniaikaan istuskelemassa.

Torstaina kävimme Naantalin kylpylässä ennen kotiinlähtöä. Siellä oli ulkoallas, pari lämminvesiallasta ja isompi ja pienempi uima-allas hierovine porekylpyineen. Annikasta oli kiva uida, mutta koko ajan piti vaihtaa allasta. Sen jälkeen kyllä sitten nukutti hyvin.

Todella positiivinen kokemus ja voin suositella muillekin Muumifaneille!

Tavarasaaliiltakaan emme välttyneet ja Annika sai Muumiaiheiset palapelin, t-paidan, kaksi huivia ja omat Muumipapan ja Nuuskamuikkusen. Mutta kerrankos sitä… Ja eihän Annika itse vielä edes osaa vaatia, vaan lähinnä ostokset olivat äidin ja isän ideoita.

Lisäkuvia reissusta…

• Annika , Matkailu , Perhe , Suomi
• Comments(4)

Tuazophia Heinäkuu 11th, 2005

Ehkä on. Tai ehkä se on vain niin kuin minä.

Saattaa olla, että jätän kadulla tms. tervehtimättä tuttuakin ihmistä. Syitä siihen on useita, mutta yksikään ei se, että olisin liian ylpeä tervehtiäkseni.

Joskus en kertakaikkiaan edes huomaa ihmisiä. Niitäkään, joita toki muuten moikkaisin. Yksinäni liikkuessani keskityn usein sisäiseen maailmaani niin, että vaikka en suorastaan kävele ihmisiä päin, en kuitenkaan tunnista yksittäisiä ihmisiä. Vaikka katsoisin suoraan kohti. Ja Annikan kanssa liikkuessa pitää taas keskittyä Annikaan, joka saattaa salamannopeasti kadota tai hypätä rattaista alas, jos keskittymiskyky herpaantuu. Ja silloin muiden ihmisten tarkkailu jää vähemmälle.

Joskus huomaan ihmiset, mutta jätän silti tervehtimättä. Usein syynä on se, etten tiedä, pitääkö vastaan tullut tuttu minua niin tuttuna, että olisi syytä tervehtiä. Mistä minä tiedän, vaikka hän ei edes muistaisi kuka olen? Entä jos hänen kanssaan olevat henkilöt pitävät häntä omituisena, koska hän tuntee minut? Entä jos hän ei pidä minusta ja pelkää minun huomaavan hänet, koska silloin pitäisi jäädä keskustelemaan? Mitä jos hän ei olekaan hän ja tervehdin tuntematonta?

Minulle on käynyt kaikilla noilla tavoilla.

Joskus olen tervehtinyt henkilöä ja hän on katsonut minua hämmästyneenä ja tervehtinyt takaisin epävarmasti. Joskus myöhemmin sitten on käynyt ilmi, ettei kyseisellä tyypillä ollut mitään käsitystä siitä kuka olen. Se on hieman hämmentävää. Puhumattakaan siitä, kun moikkaan jotain vastaantulijaa ja huomaan sitten, että kyseessä on joku tuikituntematon.

Erään kerran ala-asteella luokkakaverini tuli vastaan ja moikkasin. Seuraavana päivänä hän sanoi koulussa, etten saisi moikata, koska hänen kaverinsa pitävät minua omituisena ja ihmettelivät, tunteeko luokkakaverini minut.

Minä olin se, joka unohdettiin lapsena/nuorena kimppakyydeistä. Se, jonka kanssa leikittiin, kun ei ollut muitakaan kavereita. Se, jolle syötettiin sammalta, koska olin nuorempi enkä uskaltanut vastustaa. Jotenkin jäi sellainen kuva, että kaikki eivät pidä minusta. Ei se enää haittaa. Nyt olisin kovempi pala kiusata. Mutta en välittäisi tervehtiä sellaista henkilöä, joka inhoaa minua.

Sen sijaan pidän paljon siitä, jos minua tervehditään. On hauskaa huomata, että ihmiset muistavat minut. Ei haittaa, jos et muista nimeäni - se on ihan tavallista. Kunhan nyt muistaa, että on tavannut minut jossain ja olen ihan mukava tapaus.

ps. Lähdemme perhelomalle Muumimaailmaan ja palailen blogin äärelle vasta loppuviikosta. Mikäli reissussa tunnistatte minut, tulkaa ihmeessä moikkaamaan!

• Ajatuksia , Tanja
• Comments(2)

Tuazophia Heinäkuu 10th, 2005

Hassua, miten joskus ihastuu johonkin työhön niin, että sitä ei malttaisi laskea käsistään. Nyt minulla on into tehdä virkkaamalla kassia. Kuva ei mielestäni täysin anna oikeutta kassin pinnalle. Käytän 5 mm koukkua ja Novitan Tahiti-lankaa. Ostin lankaa viisi kerää (musta, valkoinen ja 3 x mustavalkoinen) ja minulla oli Annikan paidasta jäänyt sinivalkokirjavaa. Ohjetta minulla ei ole, vaan sovellan sitä päästäni tehdessäni. Tosin eipä tuossa kovin paljon vaadita. Tahdon kassista ison, joten aloitin tekemällä 50 ketjusilmukkaa. Sen jälkeen tein pohjan kiinteillä silmukoilla (en ole varma termistä), taitoin sen kahtia ja jatkoin pohjan ympäri virkkaamista ensin pari kerrosta kiinteitä silmukoita ja sen jälkeen pylväitä. Yllättävän nopeasti syntyy senttejä ja kassi on ehkä puolivälissä. En ole vielä päättänyt, millaiset hihnat/hihnan kassiin haluan. Luultavasti lanka riittää vain itse kassiosaan, joten joudun kehittämään hihnaa jostain muusta. En tiedä, päätyykö kassi lahjaksi, vai pidänkö sen itse. Toisaalta pidän isoista kasseista…

• Harrastuksia , Käsityöt , Virkkaus
• Comments(0)

Tuazophia Heinäkuu 8th, 2005

Kaikenlaisia ihmisiä sitä onkin.

Eilen olin Annikan kanssa Myyrmäessä. Annika leikki kauppakeskuksen pallomeressä ja minä istuin vieressä vahtimassa. Pallomereen tuli kaksi tyttöä, joista nuorempi ehkä nelivuotias. Jossain vaiheessa Annika ja tämä nelivuotias alkoivat heitellä palloja pois pallomerestä. Pyysin Annikaa lopettamaan ja keräämään pallot pois ja Annika tekikin näin (kerrankin) ilman sen suurempaa kohtausta. Toinen tyttö sen sijaan haki lisää palloja ja sanoin hänelle, että muistaa heittää vain sen verran, että kerää sitten pallot pois. “Joo, joo”.

Hetken päästä tyttö ja isosiskonsa (?) alkoivat tehdä lähtöä. Muistutin häntä pallojen keräämisestä. “En mä ehdi”. Käänsin katseeni hänen äitiinsä (?), joka oli koko ajan ollut siinä vieressä. Vastauksena oli: “Pidä vaan huolta omista asioistasi”.

Juttu jatkui vielä siitä sisältäen kommenttini siitä kuinka yhteinen omaisuus on minunkin asiani ja toisen äidin pallomereen heittämät kaksi palloa tytön jo juostua tiehensä. Mutta tuohtumukseni syy ei olllut niinkään törkeät sanat ja raivaamattomat pallot, vaan se, että joku, jolla on lapsia, kasvattaa heidät yhteisöllisesti välinpitämättömiksi.

Olen vahvasti sitä mieltä, että iso osa maailman ongelmista johtuu omaan napaan tuijottamisesta. Kaikki voivat auttaa jotenkin. Jos ei rahalla, niin teoilla. Jos ei teoilla, niin myötämielisillä sanoilla. Auttaa voi lähellä tai kaukana, säännöllisesti tai avun tarvetta kohdatessaan. Kenenkään en toivo ahdistuvan ja tuupertuvan koko maailman murheiden alle, mutta pientä vastuuntunnetta meidän maailmastamme voisi jokainen kantaa.

Toisaalta välinpitämättömyyttä on paljon. Ehkä minä olen mielipiteineni tavattoman vanhanaikainen ja naiivi ja kasvatuksellani Annikasta tulee se ressukka, joka tekee ryhmätyöt, kun muu ryhmä ei ota vastuuta. Olenko?

• Ajatuksia
• Comments(3)

Tuazophia Heinäkuu 7th, 2005

Tänään on Annikan 2v-syntymäpäivä. Juhlia meillä vietetään kolmessa osassa: viime lauantaina oli kylässä mamma, pappa ja kaksi isotätiä, tänään kavereita vanhempineen ja sunnuntaina vielä Artin puolen sukulaisia. Näin jaettuna, koska meillä ei ole tilaa koko porukalle kerrallaan. Lahjoja on tullut roppakaupalla - kiitos niistä ja samoin postitse ja sähköisesti tulleista korteista.

Pirpanasta on kasvanut reipas neiti.

Annika on ikäisekseen aika isokokoinen: 13,57 kg ja 91 cm. Siksi monet pitävät jopa vuotta vanhempana. Tosin (lähes) kalju pää nuorentaa. Suussa Annikalla on 18 hammasta, joilla onneksi harvemmin haukataan ketään (ja silloinkin äitiä…).

Oma tahto on vahva ja välillä Annika haluaa mahdottoman paljon, vaikkei itsekään tiedä mitä ja siitä seuraa kiukkua. Silloin tällöin huomattavissa on myöskin selvää “kovakorvaisuutta” ja silloin mikään ei tunnu auttavan. Muuten Annika on aurinkoinen, reipas ja avoin ja valmis tekemään tuttavuutta melkein kenen kanssa vain. Vauhtia piisaa ja mitään ei pelätä. Toisaalta Annika taas on hellä ja herkkä pusutyttö.

Annika on nukkunut vuoden verran omassa huoneessaan ensin matkasängyssä (jossa paksumpi patja) ja nyt vajaan viikon matalassa (alun perin toisen sängyn alle työnnettävässä) sängyssä. Yöt ovat aika rikkonaisia ja illalla nukahtaminen hakusessa. Päiväunet Annika nukkuu sisällä tai reissussa ollessa rattaissa; päikkärit kestävät yleensä reilun tunnin.

Nyt pari viikkoa ruokaa on mennyt tosi reippaasti, mutta toisinaan sitten ei lähes mitään. Meillä on alusta asti ollut sääntönä, että ruoka-aikaan pitää ruokaa käydä maistamassa, mutta syödä ei ole pakko. Ja hyvin näyttää tyttö kasvavan! Herkkuja ovat valkoiset- ja kidneypavut ja juusto. Keksejä Annika söisi varmaan aina, jos vaan saisi. Ja näin kesällä mansikat ja “jäkski” ovat yleensä kova sana. Äiti ei yleensä saa auttaa kuin huudon kanssa, mutta toisaalta Annika kyllä syökin hienosti itse silloin kun malttaa keskittyä.

Annika alkoi puhua myöhään, mutta nyt juttua tulee paljon. Kävimme tutkimuksessa väitöskirjaa valmistelevalla puheterapeutilla ja hänen mukaansa Annikan sanavarasto on keskimääräistä tämän ikäistä laajempi. Sen sijaan “oikein” sanottujen sanojen määrä on keskitasoa ja samoin sanojen käyttö. Uusimpia juttuja ovat “ootahekki”, “oke” ja “eiymmä”. Samoin lauluja on nyt alkanut tulla, tosin hieman omilla sävelillä.

Potalla Annika istuu mielellään. Vaikka puoli tuntia. Mutta ei tee sinne mitään. Olen luovuttanut ja me pottailemme vähemmän satunnaisesti. Toivottavasti syksyllä alkava päiväkotiura tuo apua tähän ongelmaan. Tai sitten puheen kehitys siihen pisteeseen, että Annikan kanssa pystyy neuvottelemaan (tällä hetkellä esim. lahjonta ei onnistu ymmärryksen puutteen takia).

Annikan mielestä on parasta, jos saa juoksennella nakuna. Vaatteet kuin vaatteet lentävät usein kaaressa päältä (samoin kuin nukkien ja nallejen päältä). Housut myös menevät jalkaan ja t-paidat samoin, mutta yleensä vain pyydettäessä. Annika myös mielellään kävelisi paljain jaloin.

Annika kiipeää, juoksee, hyppää (tasajalkaa ja loikkia) ja alittaa esteitä. Isin kanssa Annika “painii” ja riehuu muutenkin. Pallon heittäminen ja potkiminen, tanssiminen ja kylpyammeessa “uiminen” ovat myös mieluisia liikkumistapoja. Rattaat otetaan mukaan pitkille reissuille, kun niissä on näppärä nukkua, mutta muuten Annika kävelee itse. Vain joskus harvoin käytetään vielä Ergoa kantamiseen.

Sisällä Annika leikkii mielellään hoitaen ja ruokkien nuket, nallet sekä muut ihmisetkin. Joskus Annika saattaa istua yksinään pitkiäkin aikoja lajittelemassa kortteja (onneksi saatiin paljon kivoja synttärikortteja, niin ei ole joulu ainainen!), tekemässä tornia tai palapeliä tai lukemassa kirjoja. Piirtäminen, muovailuvahalla muovailu ja erityisesti maalaaminen ovat huippupuuhaa. Satujen kuuntelukin on taas alkanut kiinnostaa (tässä välillä lyhyetkin pätkät olivat liian pitkiä paikallaan istuttaviksi) ja videotkin (Muumi, Franklin, Barbapapa sekä Disneyn klassikot) viihdyttävät - ainakin hetken aikaa.

Ulkona pääosassa on liikkuminen. Isot ulkotilat (kuten urheilukentät) ovat ihania ja leikkipuistossa yhtä asiaa ei kauan nysvätä. Keinuminen (keinutettaessa) ei päätä huimaa ja liukumäistä tullaan alas vauhdilla. Uutuutena mukana on “Anni kaakaa” eli Annika lähtee karkuun. Ja kun vauhti on kova, on äidillä työn ja tuskan takana valvoa ulkoilua.

Kaiken kaikkiaan pieni suuri ihminen!

• Annika , Merkkipäivät , Perhe , Uutiset
• Comments(3)