Archive for Elokuu, 2005

Hyvä vohveli-/lettuohje

Tuazophia Elokuu 30th, 2005

Kananmunaton vohveli tai kananmunattomat letut tuntuvat välillä olevan mahdoton asia. On ikävää katsella vierestä muiden syödessä herkkuja, kun tietää, että munaton ohje on vähintään yhtä helppo kuin kananmunallinenkin versio. Syynä saattaa tosin olla tietämättömyys, joten jaan nyt tässä kananmunattomien vohveleiden/lettujen ohjeen. Tästä määrästä tulee n. 20 vohvelia tai isoa lettua (vohveleista tulee ihanan rapeita):

1 l maitoa (tai vettä)
8 dl jauhoja (vehnäjauhoja tai vehnä- ja muita jauhoja sekoitettuna)
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
0,5 rkl kardemummaa
öljyä paistamiseen

1. Sekoita jauhot.
2. Lisää maito.
3. Anna seistä n. puoli tuntia.
4. Paista.

Voit sekoittaa taikinaan myös

  • 1 dl kuivattuja mustikoita (lisää jauhoihin)
  • 2 dl pakastettuja tai tuoreita mustikoita (lisää joko maidon lisäämisen vaiheessa, jolloin saat liloja lettuja tai tuoreet voi lisätä myös juuri ennen paistamista ja käännellä varovasti taikinaan, jolloin eivät värjää yhtä paljon)
  • samalla idealla muita marjoja tai omenia
  • 1tl vanilliinisokeria ja 1 tl kanelia kardemumman tilalle
  • korvata 0,5 dl jauhoista leseillä

Lapsi lähti kotoa

Tuazophia Elokuu 29th, 2005

Hei hei äitiNyt on sitten symbioosiaika ohi Annikan kanssa ja lapseni on lähtenyt maailmalle. Noin se vaan vilkutti ja meni. No, ei sentään ihan, kyllä minä saatoin Annikan päiväkodille asti, mutta pihalla ei äitiä enää tarvittu, vaan kastelukannu oli paljon mielenkiintoisempi jopa tyhjänä. Ja hyvä niin.

En missään vaiheessa epäillyt, ettei Annika pärjäisi päiväkodissa. Neiti on vähän turhankin reipas (onneksi päiväkodilla on kaksinkertaisella lukolla varustetut portit karkailun estämiseksi!) ja fyysisestikään ei varmasti jää muiden alle kolmivuotiaiden jalkoihin. Tietysti tämä ei tarkoita sitä, etteikö äidin perään ehkä vielä jossain vaiheessa itkettäisi, mutta itkuhan ei kerro päiväkodissa pärjäämisestä.

Tänään Annika meni hoitoon kymmeneltä, kuten ainakin nyt alkusyksynä ma-, ke- ja to-aamuisin (ti ja pe klo 8.). Ehdimme syödä aamupalan kaikessa rauhassa eikä tarvinnut herätellä Annikaa ennen aikojaan. Ensimmäinen päivä oli tarkoituksella hyvin lyhyt ja päättyi lounaan jälkeen klo 12. Hyvin oli mennyt. Huomennakin tehdään samanlainen minipäivä, keskiviikkona olisi tarkoitus jo nukkua päiväkodilla ja to ja pe ovat sitten hoitopäivän mittaisia. Nyt alkusyksystä pääsen tiistaisin hakemaan Annikan jo klo 15., mutta muutoin päivät kestävät klo 17. asti. Perjantai on tosi pitkä päivä, mutta jos se tuntuu liian pitkältä, pitää keksiä siihen jotain muutosta. Haettaessa Annika huomasi, että äiti oli tullut, mutta ensin piti käydä pesemässä kädet ja vasta sitten tulla moikkaamaan eli ei selvästikään ollut kovin ikävä ehtinyt tulla.

Päiväkotiura tuo kaikenlaisia uusia juttuja elämään. Täytyy muistaa merkata vaatteet, pitää huolta vaipoista päiväkodilla (meillä on 8 Easy Fixiä, joilla olisi tarkoitus pärjätä), suunnitella kuka hakee Annikan poikkeuspäivinä jne. Ikävästi heti ensimmäisenä päivänä saimme lapun toiminnan kehittämispäivästä 16.9., jolloin päiväkoti on suljettu ja hoito pitää joko hoitaa itse (jolloin päivä on maksuton) tai Annika menee varahoitoon (vielä tuntemattomaan paikkaan). Mielellään en laittaisi heti uuteen paikkaan, mutta pitää nyt katsoa saammeko ketään tänne kotiin. Tylsää, että tuollainen järjestetään näin syksyllä, kun iso osa lapsista on juuri aloittanut.

Oikeastaan kuitenkin hämmästelin, miten helposti kaikki kävi. Itse olin kotona täysin rentona hoitopäivän ajan ja yhtään ei ole itkettänyt. Olen toisaalta jo kauan ennen Annikan syntymää päättänyt, että kun joskus jätän lapseni hoitoon, jätän hänet varmalla mielellä. Itse lapsia hoitaneena tiedän, että jos vanhemmat jättävät lapsensa epävarmoina hoitajalle, lapset kyllä vaistoavat tämän. Olivat vanhemmat sitten huolestuneita siitä, onko töihin lähtö oikea ratkaisu, siitä, onko hoitaja pätevä tai siitä, miten lapsi pärjää isommassa ryhmässä, niin lapsi tajuaa, että jotain on vialla ja protestoi. Ja pahimmassa tapauksessa vanhemmat jäävät itkevän lapsen kanssa pitkiksi ajoiksi istumaan päiväkodin eteiseen tms. ja lapsi itkee ja itkee. Sitä on kamala katsella, kun tietää, että itku ja paha mieli menevät nopeammin ohi, jos lähtötilanne on selkeä ja johdonmukainen. Tätä haluan välttää ja siksi päätin, että kun ratkaisu hoitoon lähdöstä on tehty, siitä on oltava varma. Päiväkoti on mukava. Minun on saatava opiskeluni jatkumaan, jotta joskus pääsisin työelämäänkin ja saisin siitä rahaa. Annikalle on hyvä saada kavereita ja järjestettyäkin puuhaa. Minun on hyvä saada muutakin ajateltavaa kuin koti.

Onneksi on vielä aamut, illat, yöt, viikonloput ja lomat. Vielä saamme olla yhdessä vaikka kuinka paljon. Eli hei, hei, Annika - mutta aina vain hetkeksi kerrallaan!

Kotiin Loviisaan

Tuazophia Elokuu 29th, 2005

Kävimme lauantaina Loviisan kaupungin järjestämällä linja-autoretkellä Loviisassa. Retki oli lähinnä tarkoitettu niille, joilla olisi tarkoitus ostaa Loviisasta tontti ja linja-autolla kierreltiin vapaana olevia kaupungin tontteja. Niitä oli paljon ja mikäli minä asiasta mitään ymmärrän, ne olivat halpoja (usein n. 3 euroa/m2. Meitä kiinnosti lähinnä se, millainen kaupunki Loviisa on, koska siellä on myös halpoja kerros- ja rivitaloasuntoja myynnissä.

Paikkana Loviisa on kaunis pikkukaupunki. Torin ympäristössä on vanhoja rakennuksia ja kaupungissa on paljon viheralueita. Keskustassa etäisyydet ovat lyhyet ja meno kiireettömän oloista. Asuinalueet ovat viihtyisiä ja melko tilavasti rakennettuja. Kaupunki on vahvasti kaksikielinen, joten lapset saavat luonnollisen kielikylvyn kavereiden kanssa. Matkailijalle on museoita, tapahtumia ja kesäisin tori (talvella vain tiettyinä päivinä). Erityisesti mainittakoon Svartholman linnoitus, jossa järjestetään myös lapsille erilaisia seikkailuja.

Meille kaupunki on kuitenkin liian hiljainen. Voimme hyvinkin mennä sinne uudelleen matkailijoina, mutta en usko, että koskaan muutamme Loviisaan. Niille, jotka etsivät rauhallista asuinpaikkaa tunnin päässä Helsingistä, Loviisa on varmasti miettimisen arvoinen kaupunki. Itse en usko, että jaksaisin kulkea päivittäin kouluun tai töihin Helsinkiin, koska tuskin löytäisin työpaikkaa Loviisasta. Kaupungista ei kuitenkaan jäänyt mitään negatiivista kuvaa, vaan hyvä-mutta-ei-kuitenkaan-meille kuva.

Haluan kiittää Loviisan kaupunkia tapahtuman järjestämisestä!

Suunnistusta pääkaupunkiseudulla

Tuazophia Elokuu 26th, 2005

Pääkaupunkiseudulla on helppo liikkua, kunhan ottaa etukäteen selvää minne on menossa. Kaksi ehdottoman tärkeää välinettä tähän itselleni ovat Reittiopas, jolla pystyy hakemaan joukkoliikennevälineiden reitit pisteestä a pisteeseen b (auttaa kummasti myös omia autoilureittejä suunnitellessa) ja Pääkaupunkiseudun opaskartta osoitehakuineen. Jos sattuu vielä olemaan printteri lähellä, noiden kahden avulla löytää perille lähes minne vain. Pakko laittaa kuitenkin tuo lähes-sana, koska joskus olen ollut menossa paikkaan, jota ei kummastakaan hausta ole löytynyt (esim. niin uusi tie), mutta tosiaan se oli vain tuo yksi kerta. Suosittelen siis ehdottomasti kaikille pk-seudulla liikkuville!

Itsehillintää

Tuazophia Elokuu 25th, 2005

Adoptio on pitkä prosessi. Me olemme tehneet adoptiopäätöksen vuonna 2002. Pian sen jälkeen tulin raskaaksi, mutta kävimme kuitenkin raskausaikana (helmikuussa 2003) adoptioinfossa, kun niihinkin on pitkät jonot ja näin se oli ainakin valmiiksi pois alta hoidettu. Syyskuussa 2003 lähetimme perhelomakkeen kelalle ja lokakuussa taisi tulla kirje, jossa kerrottiin, että 1.3.2004 saamme soittaa Helsingin PeLa:lle ja varata aikaa adoptioneuvontaan. Ensimmäinen adoptioneuvontamme oli sitten 3.6.2004 ja seuraavat 14.9., 26.10., 31.1. ja 6.4.. Tämän jälkeen sosiaalityöntekijämme kirjoitti kotiselvityksen, jonka kävimme lukemassa 13.6.2005. Sieltä paperimme menivät Interpedialle, joka tulee olemaan palvelunantajamme. Nyt hakemuksemme on adoptiolautakunnassa (virallisesti Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta), joka sitten joko antaa adoptioluvan, pyytää lisäselvityksiä tai hylkää luvan.

Vaikka olen aivan varma, että saamme luvan (ainakin lisäselvitysten jälkeen - en kertakaikkiaan pysty kuvittelemaan, että meiltä evättäisiin lupa) jossakin lautakunnan kokouksessa ja tiedän, ettei asioita pysty yhtään nopeuttamaan, vaikka tekisin mitä, tuntuu tällä hetkellä siltä, että pitäisi soitella vähintään Interpedialle ja ehkä muuallekin, jos vain keksisin minne. Ja tällainen rauhattomuus on kuluttavaa, kun tietää, ettei siitä soittelustakaan mitään hyötyä ole. Joten on opeteltava itsehillintää. ommm-ommmm-OMMMMMMMMMMMM! Kyllä tämä tästä. Vähän kerrassaan. :)

Mitenköhän sitä kestää sen vaiheen, kun paperit on Etiopiassa ja odotetaan vaan epämääräinen aika, että saisimme nimeämisen (eli tiedon lapsesta)? Nyt on sentään jonkinlaisia aikatauluja ja lyhyempiä aikajaksoja, mutta sitten ei.

Sinänsä on ihan hyväkin, että tuo vähän kestää, sillä sen jälkeen tulee pian adoptiokulukorvauksen maksaminen ja se on iso raha… Tähän mennessä maksetut lääkärinpalkkiot, rekisteröitymismaksut ja adoptiopalvelumaksut ovat siihen verrattuna pikkurahaa. Mutta tämähän tiedettiin jo prosessiin lähdettäessä, joten ei se niin kovin kirpaise.

Joten tapahtuisipa jo jotain!

Next »