Ei kuvia

Tuazophia Syyskuu 14th, 2005

Kun nyt kerrankin saan aikaiseksi puhua käsitöistä, minulla ei tietenkään ole kameraa, jotta voisin ottaa kuvia. Mutta ehkä kuvapäivitystä sitten joskus toiste.

Fifi on nyt valmis hapsuja lukuun ottamatta. En saa millään päätettyä, millaiset hapsut teen. Haluaisin huiviin kuitenkin hapsut, mutta en jaksaisi alkaa testailla. Tähän mennessä lankaa on mennyt ihan pikkaisen vajaa kolme kerää ja kokonaisia ruutuja ylimmässä kerroksessa on 20. Olen pingottanut huivin, mutta en ole muistanut mitata. Ihan kiva tuosta tuli, vaikka toisen suunnan reikärivit ovat selvempiä kuin toisen suunnan.

Annikan hupparista (Novita Wool lila ja Novita Palma tummansininen - ohje osin Novitan, osin oma) tulikin sitten kauluksellinen takki, jossa on kauluksen jatkona kaulahuivi. Tein myös tupsupipon ihan omalla mallilla kaksinkertaisesta Woolista + yksinkertaisesta Palmasta (tupsut Wool ja Novita Samos farkunvärinen) sekä lapaset omalla mallilla farkku-Samoksesta (joustinneuletta koko lapanen peukoaloa lukuun ottamatta, lyhyt varsi.. Takista on ompelematta toinen sivusauma ja toisen hihan sauma, kun loppui ompelulanka kesken. Pitäisi kai ostaa lisää. :D Myös vetoketju pitäisi ostaa ja kiinnittää. Takkiin meni vajaa neljä kerää kumpaakin lankaa.

Joululahjoja ja Annikan sängyn kosteussuojaa olen neulonut eteenpäin. Yksi uusi projekti hyshys aloitettu. Onneksi joillain luennoilla voi neuloa ja matkoilla usein myös, tosin projektien on parasta olla suhteellisen pieniä. Näin saa paljon aikaiseksi.

Ja ihan muuta: Onneksi on Unicafe! On helppoa mennä valmiiseen pöytään ja syödä edullisesti (2,10 euroa). Yleensä ruokakin on ihan maittavaa ja sitä saa riittävästi. Tosin tylsästi “minun” Unicafeni Exactum tarjoaa hyvin suppean ruokavalikoiman, kun vertaa keskustan isoihin Unicafeihin (esim. Ylioppilasaukio). En kuitenkaan valita, vaan olen kiitollinen. Huonomminkin voisi olla (kuten olisikin, jos viime tipassa ei olisi päätetty Exactumiinkin tarvittavan Unicafea).

One Response to “Ei kuvia”

  1. Anneon 15 Syy 2005 at 13:15

    Moi! Paketti on perillä, itse asiassa oli jo eilen, mutta tänään vasta hain.. meillä kun on tällä hetkellä niin pienellä aukolla varustettu postilaatikko, että kaikki kirjatkin menee postiin josta ne pitää hakea. Laitan postausta tänään kunhan jaksan. Kiitos :)

Trackback URI | Comments RSS

Leave a Reply

(pakollinen)