Sekä että

Tuazophia Marraskuu 15th, 2005

Mervi-kummi osti Annikalle oman hiiren tietokoneelle. Kun kerran neiti 2v osaa pelata tietokoneella (Naperolaa, Leikkilää, Franklinin kerhotaloa, Peppi-peliä ja Pixelinaa), niin tokihan sitten pitää (kuulemma) olla käteen sopiva hiirikin. Ja kertakaikkiaan ihanan hiiren ostikin! Kyseessä on Logitechin Tiger Mouse, optinen USB-rullahiiri. Pituutta hiirellä on n. 10 cm ja leveyttä n. 5 cm. Ja sopii tosiaan kuin nakutettuna pikkukäteen. Ainut miinus tulee turhan mielenkiintoisesta pohjassa palavasta valosta… Eli voin suositella kaikille sellaisille, joilla lapset käyttävät tietokonetta (toimi ainakin minun Linuxissani suoraan vain kiinni laittamalla ja näppärästi voi itse pitää normaalihiiren samaan aikaan koneessa omaa käyttöä varten). Ja tuo näyttää työpöydälläkin paljon kivemmalta kuin oma tylsä hiireni. Harmi, että aikuisen käteen tuo on liian pieni.

Peleistä hieman:

• Naperolaa (Elävät kirjat, Alkupolku Naperola 2-4-vuotiaille) Annika on pelannut jo n. vuoden verran ja tykkää siitä kovasti. Hiiren käyttö on harjaantunut tuon pelin myötä valtavasti ja eläinten nimiä yms. Annika on selvästi oppinut tästä. Puhumattakaan sitten siitä kuinka monta kertaa olen itse saanut tarkistettua sähköpostit toiselta koneelta, kun Annika on viihtynyt Naperolan parissa.
• Leikkilä (Elävät kirjat, Alkupolku Leikkilä 3-5-vuotiaille) on monin osin vielä liian vaikea Annikalle, mutta jotkut kohdat sujuvat aivan mallikkaasti ja Annika tykkää pelata tätä. Ehkä vähän kerrassaan alkavat vaativammatkin tehtävät avautua.
• Franklinin kerhotalossa (Lasten suosikit, Franklinin kerhotalo 3-vuotiaasta alkaen) on myös monen tasoisia tehtäviä. Kun yhden tason suorittaa, siirtyy seuraavalle tai vaihdon voi itsekin tehdä. Eniten Annikaa on kiinnostanut dinosaurusten luurankojen kokoaminen palasista varjokuvien päälle. Olin hieman hämmästynyt, kun Annika osasi pelata tätä (etukäteen tehtävät tuntuivat vaikeilta), mutta hyvä näin.
• Peppi-peli (Ahead multimedia, Unicef, Astrid Lindgren’s Pippi) on vaikea ohjata. Pelissä liikutaan napsauttamalla esim. ovea tai laatikostoja ja välillä siis siirrytään pikkupeliin (esim. muistipeli) tai toiseen huoneeseen ja välillä vaikkapa tuolit liikkuvat tai purkeista tulee joku. Anikan logiikka ei ole kuitenkaan tarpeeksi kehittynyt ja usein unohtuu mistä juuri tultiin ja minne oltiin ehkä menossa. Vähän isompana tämä voi olla mielenkiintoisempi.
• Pixelinan (Kavan, Pixelina peli) olen ostanut vuosia sitten cd-levyn kylkiäisenä. Pelit tuossa eivät ole kovin kummoisia, grafiikka on alkeellista ja ääninäyttely välillä korviasärkevää (onneksi tuon voi laittaa tosi hiljaiselle), mutta Annika tykkää sen peleistä. Erityissuosiossa ovat nuoraa pitkin tanssivat, eri väriset elefantit.

Nuo Alkupolku-pelit ovat mielestäni onnistuneita. Jos suunnittelisin lastenpelejä, niiden pitäisi olla juuri tuollaisia. Franklin on myös oikein mainio ainakin hieman isommille lapsille. Palaute on välitöntä, kuvat selkeitä ja äänet miellyttäviä. Tehtävät vaihtelevat sopivasti, jotta lapsen mielenkiinto jaksaa pysyä yllä sen aikaa minkä peliä nyt yleensä tarvitsee kerralla pelata. Naperolassa, joka on kaikkein pienimmille tarkoitettu, harjoitellaan hiirenkäyttöä muiden ikään sopivien tehtävien lomassa. Samoin näppäimistöllä voi hieman kokeilla näpytellä. Vielä kun näppäimistö (ja pelistä poistuminen) olisi tehty lapsille sopiviksi (eli mikään näppäin ei saisi aiheuttaa pelistä poistumista tms.), niin olisin täysin tyytyväinen.

Nettipeleistä täytyy mainita kaksi: Pikku Kakkosen puuhat (löytyy sieltä saksi-linkistä) ja Disney.com (englanninkielinen). Hauskoja pelejä ja tehtäviä. Jälkimmäisessä ei kyllä kaikki ole ihan pienimmille ja herkimmille (esim. Villains’ Lair), mutta eipä kai tämän ikäiset muutenkaan surffaile omin päin pitkin nettiä.

• Annika , Käytettävyys , Pelit , Tietokone (2022)