Archive for Tammikuu, 2006

Kultainen kudinpuikko ja sekä yksi että kolme muuta

Tuazophia Tammikuu 31st, 2006

Sain kaverilta vinkin käydä vilkaisemassa Kultainen kudinpuikko -äänestyksen kommentteja ja olipa hauskaa lukea, että joku oli tosiaan äänestänyt minun blogiani! En osannut edes odottaa moista, koska en koe Sekä Ettää kunnolliseksi neuleblogiksi (täällä kun on sitä ettää enemmän kuin neuleita), mutta suuri kiitos sille, joka minua oli äänestänyt. Kategoriasta en kuitenkaan yllättynyt lainkaan… ;)

Yllättävin: Sekä että http://www.ampiaistehdas.net/tanja/
Kantaa ottava, paljon muutakin asiaa käsityön ohella.
Tämä kuuluisi oikeastaa luokkaan “oma suosikkini”, mutta kun sellaista
luokkaa ei ollut, niin olkoon sitten yllättävin.

***

Nelosmeemi

Lankakomero puolestaan haastoi minut meemiin, jossa pitää kertoa neljä kaikenlaista juttua omasta elämästä. Tämähän on kuin blogilleni suunniteltu, joten tässä vastauksia:

Neljä työpaikkaa, jotka minulla on ollut elämäni aikana:

porkkanamaa
päiväkoti
hoitolasten perheet
tietokone (no, ei työpaikka, mutta kun koneen käyttö ei katso paikkaa ja koneilla kuitenkin töitä tein…)

Neljä elokuvaa, joita voin katsoa uudestaan ja uudestaan:

Star Wars I-VI
Taru Sormusten herrasta I-III
Tomb Rider 1 ja 2
Parempi kuin Beckham
Ja nämä vain muutama esimerkki. Minä siis katson uudelleen ja uudelleen samat elokuvat. Varsinkin kipeänä ollessa on ihana ottaa elokuva jonka tietää hyväksi ja katsoa se uudestaan. Sama pätee kirjoihin. Jotenkin kummasti ehdin myös katsoa uusia elokuvia ja lukea uusia kirjoja.


Neljä paikkaa, joissa olen asunut:

Mikkeli
Lahti
Järvenpää
Suur-Helsinki

Heh, sainhan kaikki asuinpaikkani mahdutettua tuohon. Jos lasketaan jokainen koulun asuntolaan ja asuntolasta kesälomalle muutto, olen muuttanut elämässäni 20 kertaa. Jokunen muutto, jossa muutimme saman omakotitalon alakerrasta yläkertaan ja takaisin jäi laskematta, mutta niissä ei ollutkaan ihan niin paljon tekemistä.

Neljä TV-ohjelmaa, joista pidän:

World Poker Tour
Alias
Selviytyjät (joskin tällä kertaa tipahdin pahasti kärryiltä loman aikana)
öh… ei tule neljättä mieleen… Ei tarkoita sitä, että en katselisi televisiota, mutta ei mitään sellaista, jota tulisi erityisesti mieleen mainita.
Neljä paikkaa, joissa olen käynyt lomalla:

Sri Lanka (parasta: snorklaus)
Rooma (yleinen elämänmeno)
Egypti (Kairo)
Naantali (Annikan riemu Muumimaailmassa)
Neljä suosikkiruokaani:

Linssicurry ja riisi
Soijamakaronilaatikko
Soijakastike ja pasta
Erilaiset nepalilaiset/intialaiset ruoat
Neljä saittia, joilla käyn päivittäin

blogilista.fi
google.fi
varjocafe.net (no, ainakin koulupäivinä)
Lisäksi paljon erilaisia blogeja, joita tuolla alla muutama


Neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin juuri nyt:

Syömässä (nälkä)
Jossain lämpimässä (varpaita palelee)
Jossain siistissä paikassa (pitäisi siivota)
Nukkumassa (nukuttaa)

Neljä blogia, joita mainostaa:

Nämä tulivat nopealla silmäyksellä Blogilistan suosikeistani. Monta muutakin olisi ollut
Kristiinan Silmukat
Onnela
Adoptiomatka
Ninnan nukkekotipäiväkirja
Haastan nämä neljä:

En halua haastaa ketään erityisesti, koska tämä on aika monilla ollut jo ja toisaalta kaikki eivät meemeistä pidä. Mutta jos joku tuntee halua kertoa itsestään lisää, luen mielenkiinnolla eli viestiä vain kommentteihin. :)

Arvonnan tulos

Tuazophia Tammikuu 30th, 2006

Arvonta on suoritettu ja kuten presidentinvaalit, tässäkin mentiin jatkokierrokselle, tosin hieman eri syistä. Ensimmäisen arvonnan nimittäin voitti Artti, jota en sitten kuitenkaan hyväksynyt palkinnon saajaksi… :D

Kommentteja arvontaan oli 25 ja arvonnan suoritin nappaamalla kaikki nimimerkit taulukkolaskentaan epämääräisessä järjestyksessä ja sitten vain survasin silmät kiinni sormen johonkin kohtaan. Ja voittaja on:

Raisa!

Raisa on ystäväni vuosien takaa, netistä löydetty. Nykyisen surkean yhteydenpitoni ansiosta emme meilaile kovin usein, mutta tosi kiva oli löytää Raisan kommentti blogista! Esittelen yllätyspalkinnon, kunhan saan tiedon, että se on mennyt Raisalle.
Tämän hetken dataa Sekä Että -blogista:

  • Hittejä sitten 17.6.2005: 120 984
  • Uniikkikävijöitä samalla ajalla: 20 167
  • Näistä Firefoxilla 19 % (yleisin versio 1.0.7, jolla 7%) ja Mozillalla 1 %, IE 38 %
  • Käyttöliittymistä 4 % Linuxia ja 1 % Mac:ia. Huvittavasti 32 % tuntematonta. 63 % Windowsia
  • Haetuin sana, jolla sivuilleni on tultu: poncho (1 448 kertaa). Siihen liittyen myös virkkaus, käsityöt, virkattu poncho ja poncho ohje sekä virkattu kukka 10. haetuimman joukossa. Muita aiheita mm. lettuohje, nettipelejä, huumori ja intiaanisokeri. Myös hakusanalla Rukka on tullut 181 hittiä ja hupaisasti Rukka-hakusanalla tulee Google.fi:ssä viidenneksi tulokseksi otsikko: “Sekä että » Rukka-toppapuku päreinä”
  • Samaisessa haussa olen kolmanneksi tunnetuin Tanja heti Karpelan ja Poutiaisen jälkeen

Kiitos siis kaikille lukijoilleni! Toivottavasti viihdytte täällä jatkossakin.

Lankaa Lankasta

Tuazophia Tammikuu 29th, 2006

lankakauppa lankalaisittainJos asuisin Sri Lankassa, kaipaisin varmaan suomalaisia lankakauppoja. Jos nyt en villalankoja (vaikka ilmastoiduissa asunnoissa ehkä niitäkin), niin lankapaljouksia ylipäänsä. Jotain lankaa sentään bongasin Hikkaduwastakin (linja-autoaseman vierestä eräästä pikkukaupasta). Sateenvarjoja, termospulloja, saippuaa, hiuslenksuja, vaatteita ja ylähyllyllä viimein tavallisissa oloissa ohitettavaa, mutta tuossa tilanteessa suorastaan sykähdyttävän riemullista akryylilankaa useana värivaihtoehtona. Tämän jälkeen olen pitkän aikaa tyytyväinen jokaiseen markettiin, joka myy edes kahta erilaista lankaa…

ps. Olen suorittamassa arvontaa. Siinä on aika paljon tehtävää: Kiitos monista kommenteista! Jos en saa tuloksia tänään nettiin, niin viimeistään sitten huomenna.

Outojen tapojen meemi

Tuazophia Tammikuu 24th, 2006

Piikkiksen haastamana kerron viidestä omituisesta tavastani. Tarkistakaa meemin säännöt Piikkikseltä, koska minä aion rikkoa niitä. ;) Viisi on aika vaikea valita, koska omituisuuksia löytyy pilvin pimein. Tässä kuitenkin muutama valittu otos.

  1. Silmääni paleltaa, kun syön tai juon jotain kylmää. Oikeastaan tämä ei ole tapa, vaan fysiologinen ongelma, mutta sen verran outo, että pitää mainita. Pitkään luulin olevani ainut, koska yleensä ihmisten kommentit ovat tyyliä “Just joo ja mun hiuksiin koskee”, kunnes tulin maininneeksi asiasta siskolleni. Sen jälkeen luulimme olevamme maailman ainoat, kunnes näimme elokuvan Hal ja iso rakkaus (tai jotain siihen suuntaan). Siinä eräs roolihahmoista juo pirtelöä ja alkaa parkua aivojensa jäätyvän…
  2. Kun aurinko paistaa kirkkaasti, minua alkaa nukuttaa. Pahinta nukuttaminen on, jos esimerkiksi istuu junassa ja aurinko käy ikkunasta suoraan silmiin.
  3. Kierrän kaupat, messut, kaupungit jne. aina tietyssä järjestyksessä. Tutussa kaupassa järjestyksen tietää, vieraammassa on kiva, jos on kaupan kartta sisäänmenossa. Samoin suunnittelen messuosastojen reitin yms. etukäteen. Enkä poikkea reitiltä, jos ei ole ihan pakko ja poikkeaman jälkeen palaan mieluusti järkevälle reitilleni. En ole kovin kivaa messuseuraa, jos kaverit lirvahtelevat minne sattuu, eivätkä käy osastoja läpi suunnitelmallisesti. Ylipäänsä en pidä siitä, jos järjestelmällisiä asioita tehdään epäjärjestelmällisesti.
  4. En pidä jalkoja peiton alla nukkuessani. Tunnen selvästi, kuinka jalkani tukehtuvat, jos ne yön aikana ovat peiton alla. Tai sukissa, makuupussissa tai edes pikkiriikkisen lakanankulman ahdistamina. Jos on todella kylmä (kuten menomatkalla Prahan hotellissa), joudun laittamaan jalat peiton alle, mutta silloinkin työnnän ne aina vähän eteenpäin edellisen kohdan lämmetessä. Itse asiassa parasta on, jos peiton voi mytätä kokonaan sivuun (ja nukkua mytyn päällä) - meillä on siis pakostakin aika lämmintä sisällä.
  5. Teen hyvin usein pelastautumissuunnitelmia erinäisten katastrofien varalta. Kuka on miettinyt, kuinka poistuisi bussista, jos se roikkuisi riippusillalta? Entä kaverin asunnosta, jos sen alapuolinen asunto syttyisi palamaan? Mitä, jos tuo ohi kulkeva koira hyökkäisi kimppuusi? Entä, jos takanasi kulkeva teiniporukka päättäsi ryöstää sinut? Minä olen ja tuhansia muita juttuja. Tiesittekö muuten, että lakanaköyttä ei saa sitoa lakanan kulmasta kulmaan (vaikka köydestä tulisi helposti pidempi näin), vaan hyvän vetolujuuden vuoksi päästä päähän?
  6. Laitan aina wcpaperirullan niin päin, että paperi tulee ylhäältä. Myös kylässä käännän rullan näin päin, jos se vain on mahdollista. En voi käsittää, miksi rullan laittaisi toisin päin ja uskon, että muutkin ihmiset huomaavat tämän, jos sitkeästi korjaan heidän epähuomiossa tekemänsä virheen.

Luen mielelläni muiden omituisia tapoja, joten tämän saa napata kuka tahtoo ja vaikka vinkata kommentteihin!

Kotona jälleen!

Tuazophia Tammikuu 24th, 2006

Tulimme sunnuntaina iltapäivällä. Kello oli Suomessa neljän pintaan, Prahassa (jossa nukuimme la-su yön) tuntia vähemmän ja sisäinen kellomme Sri Lankan ajan mukaan kahdeksan. Annika oli herännyt Suomen aikaa neljän jälkeen aamuyöstä ja minä ja Artti jo hetkeä aiemmin (joku lauloi Prahan sunnuntaiaamussa kolmen aikoihin hyvin hilpeästi). Että sitten vähän väsytti. Nyt olen käynyt nukkumaan illalla viimeistään kymmeneltä ja aamulla herännyt sitten viimeistään kuudelta pirteänä. Ehkä pidän tämän tavan… ;) Tosin nyt kahdentoista maissa päivällä nukuttaa ja pää tuntuu sekavalta (anteeksi, jos viestistä katoaa punainen lanka!*), mutta aamulla on kiva kun ei ole kiirettä.

Loppuloma ja kotimatka sujuivat hyvin. Nyt lennotkin lähtivät ainakin suunnilleen ajallaan. Menomatkan myötätuuli (taisi olla lähes 250 km/h parhaimmillaan? muistatko Artti tarkemmin?) ja sen aiheuttama lentonopeus (pitkälti yli 1000 km/h) tosin vaihtui vastatuuleen (max 235 km/h) ja lentohitauteen (min 740 km/h). Mutta ei silti pahoja myöhästymisiä. Nyt oli Dubaissakin enemmän aikaa. Siitä en vielä kertonutkaan…

Meillä oli Praha-Colombo -välilasku Dubaissa. Siellä piti kerätä kaikki tavarat ja mennä niiden kanssa terminaaliin, jossa sai jatkokortin maihinnousukortin tilalle. Sitten mentiin tavaroiden läpivalaisujen ja metallinilmaisimien läpi, juostiin lähtöportille (aikaa oli muka 40 min, mutta tosiasiassa varmaan vähemmän ja matkaa yhteensä pari kilometriä + jonottaminen läpivalaisuun), vaihdettiin jatkokortti maihinnousukorttiin ja esitettiin passi, mentiin lentokoneeseen (samaan mistä lähdettiin), esitettiin maihinnousukortti ja lentovirkailija kertoi missä päin oma paikka oli (siis sama, jolla oli jo istunut useamman tunnin) ja viimein pääsi taas asettelemaan käsimatkatavaroitaan ja istumaan. Sama toiseen suuntaan, joskin aikaa piti olla 20 min (loppujen lopuksi sitä oli ainakin puoli tuntia) ja kävelymatkaa vähemmän. Se, kuka on ollut Dubain kentällä, tietää, että se on pitkä (ja näköjään lisärakennus tulee putken jatkoksi) ja jotenkin tuollainen turha juoksentelu ottaa luonnolle. En myöskään pidä siitä, että joka vaiheessa kysytään yhtä ja toista lappusta tai passia - ne on joko koko ajan kadoksissa tai sitten niitä pitää roikottaa kädessä. No, Dubain kenttä on kyllä hieno, joten mieluummin juoksentelua siellä kuin vaikkapa Moskovassa!

Nyt siis olemme kotona ja arki on alkanut. Tarkempaa matkakertomusta en enää ajatellut kirjoittaa blogiviestinä ainakaan, mutta loppumatkasta kävimme vielä kilpikonnien suojelufarmilla, lasipohjaveneajelulla (bongasimme kolme pientä merikilpikonnaa ja paljon kaloja), katamaraanisoutelureissulla laguunilla (murtovesijärvellä) sekä jokisafarilla kanelipuutarhoineen, saariluostareineen. Meillä oli lastenjuhlat, jossa lapset saivat lahjoja ja Annika leikki srilankalaislasten kanssa jotain piirileikkiä (jossa muut lauloivat jotain paikallista laulua ja Annika lauloi: “Pii-i, pieni pyö-ii”). Huoneestamme löytyi kaksi isoa hämähäkkiä, useampia isoja torakoita sekä muutama koppakuoriainen + yksi ihana hännätön gekko = Kekkonen. Lisäksi uimme (Annika oppi uimaan kellukkeilla pitkiä matkoja uima-altaassa!), snorklasimme sekä nautimme muuten vain olostamme.

Kuvia tulee, kunhan saamme ne kaikki käsiteltyä.

Yritän purkaa meilisumaa ja yhteydenottosumaa ja kaikkea muuta tässä vähän kerrassaan. Arvonnan suoritan varmaankin tämän viikon lopulla eli vielä ehtii osallistua.

Käsitöitä en sitten tehnyt matkalla lainkaan. Paluumatkalla olisi ollut aikaa, mutta en uskaltanut ottaa virkkuukoukkua (=vaarallista asetta) mukaan lentokoneeseen, joten sekin jäi sitten. Matkan aikana tullut Novita-lehti vaikuttaa ihan ok:lta ja uudet värit Novitan langoissa suorastaan herkullisilta. Minulla on muuten kuva, jossa on neulelankoja (jotain tekokuitua) Hikkaduwassa kaupan ikkunassa. En ole koskaan nähnyt kenenkään tekevän mitään neulottua tai virkattua Sri Lankassa, mutta ilmeisesti sellaistakin joku harrastaa siellä?

*Näimme Prahassa hauskan musiikkivideon, jossa porukka piirrettyjä ihmisiä (ja aasi) kulkevat seuraten punaista lankaa. Itse kappale ei oikein jäänyt mieleen, mutta Tintin tyylisesti piirretty video kyllä. Tarina tosin loppuu omituisesti kesken. Itse ajattelin hyvän lopun olevan, että porukka löytää viimein ison lankakerän ja lähtee sitä yhdessä pyörittämään eteenpäin…

Next »