Käsityöarkisto päivitetty sekä Jali ja suklaatehdas

Tuazophia Helmikuu 16th, 2006

Sain viimeinkin päivitettyä ajan tasalle Käsityösivut ja Vuonna 2005 valmistuneiden käsitöiden arkiston. Aika paljon olikin tullut tehtyä viime vuonna kaikenlaista. Nyt olisi haussa joku kiva miesten paidan ohje, jotta pääsisin tekemään Artille villapaitaa (jotta saisin sen ensi syksyksi valmiiksi - pitää jättää varoaikaa, jos tuleekin paljon kiireitä). Olen myös ottanut tavoitteekseni myydä kaikki vanhat neulepuikkoni pois ja ostaa tilalle Addeja. Pidän metallisista pyörö-Addeista, koska ne ovat riittävän liukkaita eivätkä kuitenkaan tiputtele silmukoita omine aikoineen.

Aasinsiltana: Kun katsomme elokuvia, minä yleensä neulon. Elokuvaneuleen on oltava riittävän helppo, että sitä voi neuloa katsoessaan, eikä tarvitse koko ajan seurata missä mennään.

Muutama päivä sitten katsoimme loistavan elokuvan Jali ja suklaatehdas. En nyt kerro juonesta tai muusta sen enempää, mutta elokuva perustuu Roald Dahlin kirjaan. Mainostin täällä aiemmin Dahlin toista kirjaa Matildasta ja elokuvan jälkeen olen suunnitellut lainaavani muitakin hänen kirjojaan. Tapahtumat ovat surrealistisia ja suomennos ainakin elokuvassa ja Matildassa mielestäni onnistunut (oli hauskaa, kun elokuvan Charlie oli suomennettu Jaliksi - lausumiseen eikä kirjoitusmuotoon perustuen). Elokuvan miljööt olivat hauskoja ja hyvin toteutettuja, mutta ehdoton vetonaula oli Johnny Deppin roolisuoritus Villi Vonkkana! Suosittelen.

One Response to “Käsityöarkisto päivitetty sekä Jali ja suklaatehdas”

  1. Arttion 16 Hel 2006 at 15:35

    You’re really weird! - Willy Wonka

    :D

Trackback URI | Comments RSS

Leave a Reply

(pakollinen)