Etiopian äiti ja lapseni tausta
Tuazophia Helmikuu 22nd, 2006
On vaikea kuvitella, minkälaisissa oloissa elää tulevan lapseni biologinen äiti. Koska hän hylkää lapsensa, hänen osansa on varmasti vaikea. Minun osanani tulee olla ikuisesti kiitollinen hänen lahjastaan (jotkut valitsevat lapselleen toisenlaisen kohtalon), mutta samalla myös sanomattoman surullinen siitä, ettei hän saa nähdä lapsensa kasvavan. Sitä mietin, miten osaan kertoa asian lapselle oikein. Hänellä on oltava oikeus olla vihainen biologiselle äidilleen hylkäämisestä, mutta toivon, että ainakin vanhemmiten hän myös oppisi ymmärtämään tämän ratkaisuun mahdollisesti vaikuttaneita seikkoja.
On toisaalta helppoa, kun lapsi on selvästi eri värinen kuin vanhemmat. Niin hänelle kuin varmasti myös monille kohtaamillemme ihmisille pitää selvittää, miksi näin on ja se on hyvä. Uskon, että lapsen on tärkeää tietää biologisestakin alkuperästään (tästä oli pohdintaa myös Onnelassa). Etiopiasta ei saa yleensä paljonkaan tietoa lapsen historiasta, koska Etiopiasta tulleet lapset ovat orpoja (tai mahdollisesti hylättyjä eli vanhemmat ovat, mutta heistä ei ole mitään tietoa). Siitä vähästä, minkä tietää ja maan yleisestä tilanteesta voi tietenkin kertoa lapselle tämän ikätason mukaisesti.
Minulle olisi toisaalta ongelmakin, jos lapsella olisi biologinen perhe (erityisesti äiti tai isä), joista tietäisimme. Ainakin, jos lapsi luovutettaisiin adoptioon vain rahan puutteen vuoksi. En ole varma, voisinko ottaa lapsen, vaikka kuinka haluaisin. Eikö minun pitäisi ennemminkin avustaa biologista perhettä, jotta he voisivat huolehtia lapsestaan itse? Adoptio kun ei lapsen kannalta koskaan ole se paras ratkaisu. Asia olisi tietysti erilainen, jos biologinen perhe ei lasta haluaisi, koska lapselle ei varmasti ole hyvä kasvaa perheessä, johon ei ole tervetullut.
Vaikeita asioita. Joskus ihmetellään, miksi adoptiovanhemman pitää läpikäydä kaikenlaisia neuvontoja sun muita, kun biovanhemmaksi voi ryhtyä kuka tahansa. Adoptiolapsi tulee kuitenkin aina erityistilanteesta ja hänelle olisi epäreilua, jos tuleva vanhempi ei olisi koskaan miettinyt taustoja ja niiden vaikutusta lapseen. Vastasyntynytkin adoptiolapsi kantaa mukanaan omaa historiaansa ja biologista taustaansa.
Voisi melkein sanoa, että lapsen lisäksi perheeseemme liittyy myös Etiopian äiti ja isä ja tuntematon joukko muita sukulaisia. Nyt jo ajattelen heitä usein, vaikka minulla ei mitään sidettä heihin vielä olekaan. Olen kuitenkin melko varma, että meille tuleva lapsi on jo ainakin kohdussa olemassa ja uskon, että Etiopian äiti pitää yhteisestä lapsestamme olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvää huolta.
- Adoptio (374)
Kuten tuossa toisessa kappaleessa mainitsitkin, niin meidän tapauksessamme lapsi tulee ainakin virallisesti olemaan orpo ja hänen vanhempansa ovat hyvinkin voineet myös kuolla. Äiti ei siis välttämättä ole hylännyt lastaan. Mitä siis yritän sanoa on, että tilanteessa, jossa vanhempi kuolee tai tietää kuolevansa, ei mielestäni voi käyttää termiä “hylkääminen”. Itse tulen ainakin välttämään kyseistä sanaa.
No joo, eihän sitä nyt puhuta hylkäämisestä lapselle (tai kyseleville aikuisillekaan), mutta terminä se varmaan on ihan oikea. Vaikka kamalalta kuulostaakin.
Ehkä hylkäämistä parempi sana olisi luopuminen? Lapsesta voi joutua luopumaan useista eri syistä. Itse koen hylkäämisen negatiivisempana sanana kuin luopumisen.
Vaikeita juttujahan nämä ovat. En oikein jaksa uskoa, että ainakaan Suomessa kukaan luopuu lapsestaan (ainakaan pelkästään) rahan puutteen takia. Varmasti vaikea valinta se on, johon on usein monia syitä.
Olen ihan samaa mieltä siinä, että adoptioneuvonta on tarpeellinen. Niinkuin varmasti valtaosa adoptiovanhemmista. Monen “taviksen” on vaikea kylmiltään ymmärtää, mitä kaikkia erityispiirteitä adoptiovanhemmuuteen liittyy. Vaikka lapsi olisi vauvana adoptoitu ja muistuttaisi ulkonäöltäänkin adoptiovanhempiaan, aina lapsella on taustansa…