Hedelmöityshoitolaki
Tuazophia Helmikuu 24th, 2006
Minun mielestäni lapsen pitäisi saada tietää biologisista vanhemmistaan täytettyään 18 vuotta.
En ollut aikonut kommentoida asiaa lainkaan, mutta koska tuohduin tavasta, jolla kansanedustaja Jyrki J. Kasvi blogissaan (24.12.) asiaa käsittelee, niin vastine lienee paikallaan.
Luovuttajamäärät ehkä laskisivat, jolloin hedelmöityshoidolla saataisiin vähemmän lapsia, mutta tässä ei puhuta luovuttajien oikeudesta tai hedelmöityshoidoissa käyvien oikeuksista, vaan lapsen oikeuksista. Lapsi on se, jolta ei kysytä haluaako hän syntyä näihin tai noihin olosuhteisiin, joten hänen oikeutensa menevät hänen kohtalostaan päättäneiden biologisten ja muiden vanhempien oikeuksien edelle.
Adoptiossa puhutaan aina siitä, kuinka tärkeää lapselle on tietää biologisesta taustastaan. Kuten aiemmassa viestissäni totesin, se ei ole aina mahdollista, mutta silloin kun se on, siitä voi olla suuri etu lapsen identiteetin rakentamiselle. Hedelmöityshoidossa ei edes ole sitä puolustusta, että lapsen on parempi kuitenkin saada rakastava koti ja traumatisoitua siitä, ettei elä biologisten vanhempiensa kanssa kuin elää laitoksessa.
Tietysti voi aina jättää kertomatta, että lapsi on saanut alkunsa hedelmöityshoidolla (Kasvin mukaan Ruotsissa vain 11 %:lle hedelmöityshoidoilla saaduista lapsista on kerrottu asiasta), mutta mielestäni se ei oikeasti edes ole mikään vaihtoehto varsinkaan siinä tapauksessa, jos on käytetty vieraita sukusoluja. Aiemmin Suomessa ei pidetty niin tärkeänä kertoa adoptiostakaan lapselle, jolloin tuli tapauksia, joissa lapsi sai aikuisena tietää olevansa adoptoitu ja yleensä siitä seurasi jonkinlainen identiteettikriisi, kun henkilö tunsi oman elämänsä perustuneen valheelle. Uskoisin, että tässä voisi hyvinkin käydä samoin. Sitäpaitsi, eivätkö nuo vanhemmat tunne, että kertomaton, tärkeä tieto vaikuttaisi heidän ja lapsen väleihin?
Kasvin tekstistä käy myös ilmi, että ainakin Ruotsissa harva on käyttänyt hyväkseen tilaisuutta saada selville biologinen alkuperänsä (tosin ensimmäsiet hedelmöityshoitolain piiriin kuuluneet lapset tulivat Ruotsissa täysi-ikäisiksi viime vuonna, joten kyselyiden määrästä jatkossa ei ole tietoa). Tämähän on kuitenkin varsin luonnollista, koska luovuttaja ei ole lapsen henkinen vanhempi. Biologisilla vanhemmilla ei myöskään ole lapsesta juridisesti minkäänlaista vastuuta eikä lapsella ole oikeutta esim. vanhempiensa perintöön. Silti voi olla niitä, joiden identiteetille tiedolla olisi suuri merkitys. Harvoin käytetty tilaisuus ei mielestäni tarkoita sitä, että tilaisuutta ei pitäisi olla lainkaan tarjolla. Enemmän sen pitäisi lohduttaa luovuttajia, jotka eivät välttämättä halua tietää biologisista jälkeläisistään.
Kun tämän lain sekä puolustajat että vastustajat kerran käyttävät “aseenaan” lapsen oikeuksia, niin tämä on niin tärkeä osa juuri lapsen oikeuksia (vaikka ehkä luovuttajat ja hedelmöityshoitoa saavat kärsivätkin), että toivoisin päättäjien heräävän tämän tärkeyteen. Toivottavasti sokeuden takana ei sentään ole se, että lapset eivät näiden päättäjien elinaikana taida olla äänestysikäisiä.
Ehkä jo aiemminkin. Tietty keinohedelmöitys on sen verran abstrakti asia, ettei sitä alle 10-vuotiaalle varmaan kovin detaljitasolla kannata ruveta selittämään. Mutta kuten sanoit, tuollaisen asian selviäminen myöhemmässä vaiheessa saattaa saada ihmisen hieman vainoharhaiseksi. “Mitähän muuta minulta on pimitetty…”
Kyllä jokaisella pitäisi olla oikeus tietää oma taustansa, jos se vain on mahdollista. Aika kummallista, jos vaikka kaverin koko suku tietää asiasta, mutta kukaan ei viitsi kertoa hänelle itselleen. Tai jos kyseinen suku lakoaa ympäriltä esimerkiksi perinnölliseen sairauteen, niin olisi varmaan ihan mukava tietää, ettei sen perusteella kannata kovin suuria linjauksia tehdä elämässään.
Aamen, täysin samaa mieltä kanssasi T!
Sellaisia tapauksia on tosiaan adoptioissa ollut, että koko suku on tiennyt lapsen adoptiotaustasta ja ehkä koko kylä, mutta ei lapsi itse. Ja silloinhan se tulee melko varmasti esiin jossain vaiheessa elämää…
Hei ja sori, että kommentointi kesti, vaikka vinkkasit kommentteihini tämän merkinnän osoitteenkin.
Myönnän, että tässä ovat eri tahojen oikeudet vastakkain, ja lopputulos on joka tapauksessa niistä kompromissi.
Omaan kantaani vaikuttaa paljon se, mitä palautetta olen saanut tapaamiltani hedelmöityshoitojen tekijöiltä: heidän mielestään tieto sukusolujen luovuttajan henkilöllisyydestä tulisi pitää salassa, mieluiten tuhota heti kun tietoa ei enää tarvita itse hedelmöityshoitoa varten. He kuitenkin ovat näiden kysymysten kanssa tekemisissä päivittäin. Suomessahan väestöliitto varmuuden vuoksi tuhosi luovuttajarekisterinsä, kun hedelmöityshoitolakia viimeksi yritettiin säätää, ja lakiesityksessä oli myös silloin pykälä, jolla luovuttajan tiedot olisi määrätty luovutettavaksi syntyvälle lapselle.
Mitä tulee siihen, että niin harvat vanhemmat kertovat lapsen saaneen alkunsa luovutetuista sukusoluista, ainoa “ratkaisu” olisi se, että hedelmöityshoitoklinikalta tulisi lapsen 18-vuotissyntymäpäivänä kirje, jossa asia kerrotaan, Läheskään kaikki hedelmöityshoitoa tarvitsevat (ehkä jopa se 89&) eivät sen jälkeen enää kuitenkaan menisi hoitoihin, eivätkä kyseiset lapset koskaan syntyisi. Ei sekään olisi mikään ratkaisu.
Kiitos kommentista, mukavaa että tulin kuuluksi!
Mullehan asiassa (siinä, että sukusoluja luovutettaisiin vähemmän tai että jotkut eivät hoitoja ottaisi) ei ole mitään ongelmaa. Koska en voi kuvitella kertomatta jättämisen olevan lapselle hyvä, olisi sitten parempi, etteivät nuo lapset, joille asiasta ei kerrota, syntyisi lainkaan. Syntymättömyyden en osaa kuvitella ketään haittaavan.
Takautuvasti tätä ei mielestäni voisi ottaa käyttöön, koska jotkut ovat tehneet esim. luovutuspäätöksen jo aiemmin aiempien käytäntöjen pohjalta.
Tuo kirje olisi itse asiassa hyvä idea.
En oikein ymmärrä, miksi lapsen pitäisi saada tietoonsa luovuttaja, joka on nimenomaan halunnut antaa muille mahdollisuuden saada omia lapsia, eikä itse isäksi. Olen samaa mieltä siitä, että lapselle olisi hyvä kertoa, jos hän on saanut alkunsa muutoin, kuin oletettavalla tavalla, mutta en silti usko, että tekee hyvää lapsen (tai 18-vuotiaankaan) psyykeelle herätellä toiveita yhteydenotosta isään, joka tuskin haluaa kuulla hänestä mitään.
Tiedän tapauksen, jossa 18-vuotta sitten siittiöitään hyvää hyvyyttään luovuttanut mieshenkilö pelkää nyt jatkuvasti, että joku kaunis päivä hänen ovellaan on vieras ihminen toivomassa ties mitä. Syntyneen lapsen vanhemmat tuskin toivoisivat tilanteen olevan tällaisena mahdollinen.
Sinullehan sillä, ettei sukusoluja kukaan uskaltaisi niitä tarvitseville luovuttaa, ole luonnollisestikaan väliä, kun asia ei sinua henkilökohtaisesti kosketa (adoptiossa on tietenkin myös mietittävää, mutta hieman erilaista). Ongelma mielestäni onkin se, että muiden ihmisten asioista usein päättävät ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa kyseiseen asiaan.
Toivon suuresti maatamme edustavien päättävän, että hedelmöityshoitoihin ovat tervetulleita suuntautumisestaan, seurustelemattomuudestaan, ulkomuodostaan ja rodusta riippumatta kaikki ihmiset, jotka kovasti toivovat lasta ja ovat kykeneviä siitä huolehtimaan. Rekisteröityjen solujen käyttö on mielestäni mahdollista vain, jos luovuttajaa ei voida vetää juridiseksi isäksi tuntemattomalle lapselle tai toisinpäin.
Otin kantaa minulle ajankohtaiseen asiaan sivuillasi, joille eksyin etsiessäni virallista tietoa hedelmöityshoitolain tilanteesta.
Kaikkea hyvää jatkoon ja onnea adoptioprosessiin!
Eräs -
Lapselle voi olla järkytys, että hänen biologinen vanhempansa ei halua tietää hänestä mitään (eikä hänellä ole tälläkään hetkellä biologiseen vanhempaansa mitään juridisia siteitä eli mitään vaateita hän ei voi esittääkään esim. perinnöstä tms.), mutta silti hänellä on mielestäni oikeus tuohon tietoon, joka voi olla hyvinkin tärkeä hänen identiteettinsä kannalta.
Minulle ei tosiaan ole sukusolujen luovuttajien määrällä väliä, enkä olisi itse biolapsettomanakaan hedelmöityshoitoihin lähtenyt. Siitä tässä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan siitä, kenen oikeudet katsotaan tärkeimmiksi, kun hedelmöityshoitoja tehdään.
Minusta niin luovuttaja kuin hedelmöityshoitoihin osallistuvat ovat toisella sijalla oikeuksiensa kanssa, koska he voivat päättää luovuttamisesta ja hoidoista itse. Syntyvän lapsen oikeudet ovat tärkeimmät, koska hän ei voi olla päättämässä etukäteen mitä hän haluaa. Ja niihin oikeuksiin kuuluu mm. hänelle pyydettäessä luovutettava tieto biologisesta vanhemmasta. Samoin kuin adoptiolapselle kuuluu kaikki saatavilla oleva tieto hänen historiastaan - myös ne surulliset ja vaikeat asiat.