Tuazophia Helmikuu 16th, 2006
Sain viimeinkin päivitettyä ajan tasalle Käsityösivut ja Vuonna 2005 valmistuneiden käsitöiden arkiston. Aika paljon olikin tullut tehtyä viime vuonna kaikenlaista. Nyt olisi haussa joku kiva miesten paidan ohje, jotta pääsisin tekemään Artille villapaitaa (jotta saisin sen ensi syksyksi valmiiksi - pitää jättää varoaikaa, jos tuleekin paljon kiireitä). Olen myös ottanut tavoitteekseni myydä kaikki vanhat neulepuikkoni pois ja ostaa tilalle Addeja. Pidän metallisista pyörö-Addeista, koska ne ovat riittävän liukkaita eivätkä kuitenkaan tiputtele silmukoita omine aikoineen.
Aasinsiltana: Kun katsomme elokuvia, minä yleensä neulon. Elokuvaneuleen on oltava riittävän helppo, että sitä voi neuloa katsoessaan, eikä tarvitse koko ajan seurata missä mennään.
Muutama päivä sitten katsoimme loistavan elokuvan Jali ja suklaatehdas. En nyt kerro juonesta tai muusta sen enempää, mutta elokuva perustuu Roald Dahlin kirjaan. Mainostin täällä aiemmin Dahlin toista kirjaa Matildasta ja elokuvan jälkeen olen suunnitellut lainaavani muitakin hänen kirjojaan. Tapahtumat ovat surrealistisia ja suomennos ainakin elokuvassa ja Matildassa mielestäni onnistunut (oli hauskaa, kun elokuvan Charlie oli suomennettu Jaliksi - lausumiseen eikä kirjoitusmuotoon perustuen). Elokuvan miljööt olivat hauskoja ja hyvin toteutettuja, mutta ehdoton vetonaula oli Johnny Deppin roolisuoritus Villi Vonkkana! Suosittelen.
Tuazophia Helmikuu 15th, 2006
Olen käyttänyt Annikan syntymän jälkeen kestositeitä. Minulla oli ensin (ja on ne varalla vieläkin) jotain sellaisia, joissa oli kosteussuojatasku, jonne imu pujotettiin (ehkä vanhoja Imse Vimsejä). Ei niissäkään vikaa ollut, mutta olivat melko tylsiä luonnonvalkoisia kangaspalasia. Sittemmin olen tilaillut Igu*Nellyjä ja ne ovat niin ihania, että tekaisin niistä iloksenne hauskan näyttelyn tuohon pyykkitelineelle. Nellyt ovat kauniita, pehmeitä ja toimivia siteitä; olen tyytyväinen. Paitsi, että kankainen side on mukavampi kuin paperinen (vaikka paperisessa kuinka olisi kankaan oloinen pinta) ja kauniimpi, uskon, että pesu- ja valmistuskuormituksenkin laskemisen jälkeen nämä ovat myös luontoystävällisempiä. Yleensä pesen siteet 60 asteessa ja kuivatan narulla (kuivuvat tosi nopeasti), mutta välillä pistän 90 asteen lakanapyykin joukkoon. Hyvin toimii! Jos kestoilu epäilyttää, kannattaa ensin tilata yksi side ja testata; minä suosittelen!
Tuazophia Helmikuu 14th, 2006
Haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein hyvää ystävänpäivää tuntemattoman kirjoittajan sanoin:
Every night I lie in bed, this little prayer inside my head.
God bless all those I hold so dear, And keep them safe thru coming year;
And, God, there’s just one more thing I wish you would do.
If you don’t mind my asking, to bless my ‘puter too?
Now I know that it’s not normal to bless a small machine,
But listen just a second, and I’ll try to explain…
You see, this little metal box holds more than odds and ends.
Inside those small components rest a hundred loving friends.
Some, it’s true, I’ve never seen, and most I’ve never met.
We’ve never shaken hands or even hugged, and yet…
I know for sure they love me, by the kindness they give.
And this little scrap of metal is how I get to where they live.
By faith is how I know them, much the same as I know you.
I share in life it brings them so if it’s ok with you…
Just take an extra minute from your duties up above…
To bless this little hunk of steel that’s filled with so much love.
Amen
Tuazophia Helmikuu 13th, 2006
Lapsuudenperheessäni on aina katsottu urheilua. Erityisesti hiihtoa, mäkihyppyä ja yleisurheilua, mutta myös muita satunnaisesti. Parhaimmillaan puoli sukua istui katsomassa, kuinka suomalaiset pärjäävät ja huuto oli melkoinen. Ikimuistoinen hetki oli, kun äitini katsoi jonkun hiihdon loppumetrejä ja pomppi tasajalkaa ympyrää huutan: “Hiihä, hiihä, hiihä” (suomennos, jos murteellinen muoto ei auennut: “Hiihdä, hiihdä, hiihdä”). Sitä en tosiaan muista, kuka hiihdon lopulta voitti.
Artti ei taas pahemmin ole urheilua seurannut (vaan urheillut itse, mikä tietysti on hyvin järkevä vaihtoehto ;)). Minä olen kuitenkin saanut Arttia edes vähän penkkiurheilemaan ja kiinnostumaankin siitä. Nyt on sitten Annikan opetuksen vuoro ja hyvin näyttää toimivan.
Viikonloppuna katsoimme olympialaisia (miksi joidenkin on vaikea sanoa tuo sana oikein?) jälleen sukulaisten seurassa (Mamma, Pappa, Mervi ja Mikko olivat meillä kylässä). Käytettyjä huudahduksia olivat “Hyvä Suomi!” ja “Jee!”. Annika käyttää niitä nyt jo aivan sujuvasti ja kehitteli jopa omia versioita huudellen “Hyvä täti!” ja “Hyvä mies!”. Voi olla, että päiväkodissa saadaan ihmetellä uutta sanavarastoa.
Tässä välissä täytyy tietysti sanoa, että tosiaan Hyvä Suomi ja erityisesti Markku Koski ja Matti Hautamäki!
Ja sitten vielä ihasteluja uusista keittiölaitteistamme. Mamma osti meille uuden hellan (Rosenlew Kotiliesi) ja onpa kuulkaa hienoa laittaa ruokaa uudella hellalla. Siellä on jopa valo uunissa toisin kuin vanhassa uunissamme, jonne tosin ei kuitenkaan olisi nähnyt luukusta sisään edellisten asukkaiden kiinni polttaman lian läpi… Toinen uutuus on OBHNordica Big Popper Smart eli kotoisemmin popparikone. Pidän popcornista, mutta mikroversiot tuntuvat liian rasvaisilta ja suolaisilta ja kattilassa valmistettujen lopputulos tuntuu olevan kiinni ilmoista tai tähtien asennosta (jos syynä ei sitten ollut vanhan hellan epätasainen lämpö?). Tuolla laitteella syntyy hauskasti (Annika nauroi ääneen, kun popcornit pomppivat) ja nopeasti vähärasvaisia ja oman maun mukaan maustettuja naksuja. Puhdistaminenkin tuntui ihan helpolta, vaikka tuota kantta (kovaa muovia) ei jostain käsittämättömästä syystä saa pestä astianpesukoneessa. Ainut vika on laitteen lyhyt johto ja suuri koko. Mutta onhan meillä keittiössä tilaa.
Tuazophia Helmikuu 9th, 2006
Minulla menee adoptiojuttuihin syventyminen hyvin sykäyksittäin. Eilen jaksoin tutkia adoptiosivuja (mm. http://www.adoptio.org/) ja muutenkin lueskelin aiheeseen liittyviä juttuja. Pohdin hakumatkaa, vauvan sängyn sijoittamista, vaatteita ja vaippoja ja kaikenlaista muuta. Joskus en jaksa ajatella koko asiaa. Tuntuu, että ajattelemalla tulee vain kärsimättömäksi, kun tietää odotuksen kuitenkin olevan vielä pitkä. Aina kuitenkin luen sekä Blogilistan adoptio-aiheisia blogeja että muutamaa muuta saman aiheista blogia (no, joo, viimeisin ei ole blogi). Tietysti seuraan myös Etiopia kulttuuriryhmän postilistaa ja Interpedian sivuja.
Se, etten aktiivisesti asiaa ajattele, ei tarkoita, ettei adoptio kuitenkin olisi mielessäni. Kiinnitän aivan varmasti adoptio-sanaan huomiota tekstissä kuin tekstissä ja myös esimerkiksi rasismi ja erityislapset ovat aiheita, joista välittömästi kiinnostun. Nyt ollutta pilakuvakiistaakin olen seurannut siltä kantilta, että pelkään muukalaisvihamielisyyden saavan lisää kannatusta väkivaltaisten mielenosoitusten vuoksi.
Loppujen lopuksi luulen, että tuo aktiivinen ajattelu ei niin tärkeää olekaan. Adoptioprosessi on selvästi muuttanut minua jos ei muuten, niin alitajunnan tasolla (kuinka moni selaa kiinnostamatonta paperinippua ja sen jälkeen tutkii tarkkaan kymmenisen tiuhaan kirjoitettua sivua vain löytääkseen sanan adapteri? - onhan se melkein kuin adoptio…). Vaikken neuvonnasta tuntenut saavani mitään erityistä irti, niin ilmeisesti siitä kuitenkin oli hyötyä, samoin kuin pitkästä odotusajasta. Joka päivä olen valmiimpi adoptioäiti. Toivottavasti en kuitenkaan ylikypsä ennen kuin lapsen saamme kotiin! 
