Anu Rohima Mylläri: Adoptoitu
Tuazophia Maaliskuu 14th, 2006
Tilasin tuon kirjan Adoptioperheet ry:ltä ja eilen se kolahti postilaatikosta. Luin kirjan saman tien (onneksi piti matkustella kouluun ja takaisin ja odotella koululla) ja kyllä kannatti! Vuorotellen itketti ja nauratti - mikä ei tietysti julkisissa liikennevälineissä ole suotavaa, mutta en välittänyt.
Kirja kertoo Bangladeshista 2-vuotiaana adoptoidun Anun tarinan ja sisältää paljon hänen pohdiskelujaan adoptiosta. Hänen tarinansa on sikäli erikoinen (ja erityisen surullinen), sillä hänen adoptioäitinsä kuolee Anun ollessa 8-vuotias ja -isä kymmenen vuotta myöhemmin. On rankkaa lukea vaikeuksista, joita hänellä on lapsena ollut, jos alkaa ajatella, että minun lapsillenikin voisi käydä näin. Onneksi se kuitenkin on epätodennäköistä.
Mylläri jakaa kanssani ajatukset monista adoptioon liittyvistä asioista. Erilaisuudesta ei toisaalta tarvitse tehdä suurta numeroa (”Tässä on Anu, adoptoitu” kuulostaa tosiaan turhalta korostukselta), mutta toisaalta sen esittäminen hyvänä asiana kohottaa lapsen itsetuntoa. Ongelmien tuloon kannattaa varautua henkisesti, mutta kaikki ongelmat eivät johdu adoptiosta, eikä ongelmia pidä etsimällä etsiä - kaikilla niitä ei ole. Pelkkä sama syntymämaa ei tee kenestäkään ystäviä, mutta joitain samantyyppisen taustan omaavia olisi hyvä tuntea, koska muut kuin adoptoidut eivät voi tietää miltä adoptio tuntuu - toisaalta esimerkiksi rasismista voi puhua myös maahanmuuttajien tai romaneiden kanssa. Ja paljon muuta.
Hyviä näkökohtia tuli myös esimerkiksi kiusaamistilanteisiin puuttumisesta (lapsi ei aina halua siitä suurta numeroa, mutta asia kannattaa kuitenkin puhua selväksi) ja vaikkapa sopivien hiusten- ja ihonhoitoaineiden saamisen vaikeudesta (jopa rakkolaastarit on tehty vain vaalealle iholle sopivaksi). Yllättävää oli Anun huomio siitä, kuinka suomalaista verenperintöä mainostettiin esimerkiksi armeijassa - kaikki ulkomaalainen on koettava mahdollisena uhkana.
Vaikka kirja toisaalta oli rankka, suosittelen sen lukemista kaikille. Ei pelkästään adoptoijille, adoptoitujen sukulaisille ja adoptiolasten asioista huolehtiville viranomaisille, vaan todellakin kaikille. Adoptoituja on yhteiskunnassa koko ajan enemmän ja toisaalta myös maahanmuuttajat ja heidän lapsensa kokevat samanlaisia ongelmia, joten voisi väittää, että lähes kaikki suomalaiset ovat joskus tilanteessa, joissa kirjan herättämistä oivalluksista ja ajatuksista olisi hyötyä.
Kiitos kirjastasi, Anu!
Klikkasin vahingossa jostain linkistä ja päädyin huvittavien tavaroiden 
Ja jos Feng Suihin on uskominen, 