Archive for Huhtikuu, 2006

Hauskaa vappua!

Tuazophia Huhtikuu 30th, 2006

Tajusin juuri, että vaikka moniin juhliin liittyy kaikenlaisia perinteitä, minulla ei vappuun kuulu mikään muu kuin ilmapallo ja sekin vasta vapunpäivänä ostettuna. Simaa tosin aioin tehdä, mutta huomasin, ettei ollut tarpeeksi pulloja, joten jää sekin vapun jälkeiseen aikaan. :) Joka tapauksessa:

Oikein hauskaa vappua jokaiselle omien perinteidensä mukaan! ;)

ps. Tuo sivussa oleva kuvani on muuten vapulta kuusi vuotta sitten!

Omituisia sanontojako?

Tuazophia Huhtikuu 27th, 2006

Minua häiritsee, kun ihmiset käyttävät minun mielestäni omituisia sanontoja eri asioista.

Yksi yleinen on “hiat” tarkoittamassa sanaa “hihat”. Olen kuullut, että jossain murteessa sanotaan noin, mutta että niin pitää kirjoittaakin… hrrrrr…

En myöskään käsitä, miksi puhutaan potkuhousuista, kun tarkoitetaan vauvan housuja. Potkuhousut ovat minun mielestäni ne, joissa on olkaimet ja lahkeiden jatkona jalkaterät. Puolipotkuhousut ovat sellaiset terälliset, jotka päättyvät vyötärölle ja potkupuku se, jossa on myös hihat (ja ne jalkaterät!). Ne terättömät ovat ihan vaan housut, haalarit tai kokopuku. Eihän aikuisetkaan käytä potkuhousuja käyttäessään haalareita!?

Tänään tämä nousi mieleen, kun luin Linus & Lotta -kuvastoa ja siellä puhuttiin hihallisesta paidasta toppina. Toppihan on tietysti sellainen paita, jossa yläosana on olkaimet!

Eikö ole kumma, miten pienet asiat voivat häiritä joskus ihan suunnattomasti?

Adoptiosta

Tuazophia Huhtikuu 27th, 2006

Olen pikkuhiljaa alkanut kertoa adoptiosta myös “ulkopuolisille”. Yksi naapuri oli asiasta lukenut täältä blogista (moi, jos satut paikalle!) ja olen puhunut tästä myös päiväkodissa muille vanhemmille ja muille tuttaville. Sukulaiset ja kaverithan tietävätkin jo. Kaikkien kommentit ovat olleet positiivisia, joskin muutama “sehän on hyvä vaihtoehto, jos ei voi saada lapsia”-kommentti on tullut. Niitäkään en kuitenkaan viitsi laskea negatiivisiksi ja en ole sinänsä korjannut ajatusta meidän lapsettomuudestamme, vaan antanut ymmärtää, että itse asiassa adoptio on (ainakin meidän mielestämme) ylipäänsä hyvä tapa saada lapsia.

Pidän tärkeänä, että esimerkiksi päiväkodissa asiasta tiedetään, koska näin he osaavat ehkä jo etukäteenkin pohjustaa asiaa muille lapsille. Ja toisaalta henkilökunta pystyy valmistautumaan myös itse mahdollisesti lapsilta tuleviin kysymyksiin tms. Muille ihmisille kertomisella haluan yleisesti levittää tietoa adoptiosta ja saada ihmiset ajattelemaan adoptiota enemmän, jolloin siitä tulee jokapäiväisempi asia. Ehkä meidän lastemme ollessa aikuisia adoptio on yhä usemmille todellinen valinta.

Postia ja suolahuonehoito

Tuazophia Huhtikuu 24th, 2006

Olen vähän hiljastellut, kun hajosi tietokoneesta kovalevy ja Artti aikoo jotain päivittää tässä ehkä ja toivottavasti parin viikon sisällä eli mulla on tietokonesysteemit ihan sekaisin. Pahin ongelma on puuttuvat sähköpostiosoitteet eli laittakaa, please, ihmiset mulle postia, niin saan kaikkien sähköpostiosoitteet tuonne webbimailiin, kunnes ehkä joskus saan taas entiset sähköpostini takaisin. Raisan osoite mulla jo onkin, kiitos postista. :) Skypekään ei toimi tällä hetkellä, joten ei kannata ihmetellä, minne olen sieltä kadonnut.

On ihanaa, kun on kevät! Eilenkin oli niin kaunis päivä, että melkein teki mieli pysyä ulkona koko päivä. Tänäänkin on, mutta Annikalla on nuha ja lämpöä (taas!), joten en vienyt sitä päiväkotiin ja pysytellään siis enemmän sisällä. Olen miettinyt suolahuonehoitoa; onko kellään kokemusta? Itsekin kärsin kroonisesta nuhasta (pölyallergiaa) ja sen seurauksena sairastun melko helposti hengityselininfektioihin (olen siis otollista riistaa lintuinfluenssalle!). Eipä tuosta tosin varmaan haittaakaan voi olla, paitsi tietysti rahanmenetyksen muodossa.

Hyvää Pääsiäistä!

Tuazophia Huhtikuu 13th, 2006

Oikein hyvää Pääsiäistä kaikille lukijoilleni! Pidän pienen pääsiäistauon, mutta eiköhän tätä tule ensi viikolla taas päiviteltyä. :)

Next »