Tule kesä!
Tuazophia Huhtikuu 4th, 2006
Miten ihmeessä joka päivä voi sataa lunta? Kun nautin jo ajatuksesta, että näin paljon on sulanut, niin eikö kohta tullut lisää. Mikä tätä säätä vaivaa? Jos voisin edes olla varma, että korvaukseksi saan pitkän, lämpimän ja yösateisen kesän, kestäisin tämän, mutta nyt tuntuu, että alan kohta kärrätä tuota lunta omaan kylpyammeeseen sulamaan vain edistääkseni kesän tuloa.
Olen neulonut jämälangoista kirjoneulepaitaa. Jo aiemmin totesin inhoavani langanpäiden päättelyä, mutta tulin siihen tulokseen, että tuossa paidassa ei haittaa, vaikken niitä päättelisikään. Pistän langanpäät solmuun ja annan olla (no, joitakin reunalankoja olen päätellytkin). Paidassa on paljon myös huovuttuvia lankoja, joten todennäköisesti se ei purkaantuisi, vaikka leikkelisin sitä, saatika sitten jostain langanvaihtokohdista. Neuleen sekaan olen tehnyt myös virkkaamalla juttuja ihan mieleen juolahtaneen mallin mukaan ja tällä hetkellä virkkaaminen tuntuu kivalta, joten virkkaan sitten hihaa. Huomisesta en tiedä, jos alkaakin taas neulominen kiinnostaa, niin jatkan sillä. Neuleinnostus ei ole siis hiipumassa, mutta jonkinlainen malli-innostus kyllä vähän takkuaa. Itse näpertämällä en tosin saa mitään kovin tyylikästä aikaiseksi, mutta itseni näköistä kuitenkin ja pidän sitä pääasiana. En oikeastaan osaisi mitään supertyylikästä käyttääkään!
- Ajatuksia , Harrastuksia , Käsityöt , Neuleet , Virkkaus (360)