Molly-kirjoneule
Tuazophia Kesäkuu 16th, 2006
Minä olen aina ihaillut kirjoneuleita, mutta inhoan lankojen päättelyä. Nyt ratkaisin ongelman tekemällä kirjoneuleen, mutta solmimalla langanpäät ja letittämällä ne sitten lopuksi yhteen. Toivon, että tämä kestää, koska osa langoista on kuitenkin huopuvia ja osa mohairia, joka tuntuu tavallisestikin olevan mahdotonta purkaa. Malli on ihan omasta päästä keksitty - eikä varmasti tule toista samanlaista vastaan paitsi lankojen, myös mallikerran puolesta (muutama rivi on virkattu). Olen paitaan tosi tyytyväinen; jopa kaula-aukko onnistui, vaikka kehittelin sitä koko ajan neuloessani. Ongelmia meinasi taas kerran tulla helman kanssa - se tuppasi kääntymään rullalle joustinneulekerroksista huolimatta, mutta ratkaisin senkin virkkaamalla helmn päälle kolme riviä ketjusilmukoita poikittain (näkyvät suurennoksessa).
Mallinukke ei ehkä tee paidalle oikeutta, mutta keikisteli niin mukavasti, että sopii minulle. Sitäpaitsi ei Annika olisi edes osannut ottaa minusta kuvaa.
Keksittekös, kenen mukaan paita on nimetty?
- Annika , Harrastuksia , Käsityöt , Neuleet (566)
Kehittelen blogissani tsi-kestovaippa vaihtoa. jos kiinnostaa niin käy kurkkaamassa :)ja ideoimassa!
No sinänsä kiinnostaisi, mutta kun ei ole vielä ompelukonetta, niin ei taida onnistua. Hahtuvavillikset voisin tietysti väsätä, mutta pitäisi olla malli, jolle kokeilla. Hauska idea kuitenkin!
Molly Weasleyn?
Loistavaa, nimenomaan Molly Weasleyn. Se taitaa tosiaan näyttää esikuvaltaan?