Inhoja amppareita
Tuazophia Heinäkuu 13th, 2006
Minua pisti maanantaina ampiainen. En tiedä, mistä se oli meille sisälle tullut, mutta se ilmeisesti istuskeli selässäni ja jäi jumiin mekon olkaimen alle. Olen aiemmin ollut allerginen ampiaisenpistoille, mutta en ollut kovin huolissani, koska pisto oli lapaluun alla selässä. Tällä kertaa pistosta ei kuitenkaan aiheutunut kuin pieni turvonnut kohta ja sen keskellä mustelman oloinen kohta. Voikohan ampiaisallergiasta parantua? Sen verran ikävältä pisto kuitenkin tuntui, etten yhtään ihmettele miten lapsena inhosin ampiaisia. Astuin monta kertaa ampiaisen päälle ja aina se oli yhtä ikävää. Pelkäsin myöskin kovasti, että astuisin maan alle rakennetun ampiaispesän päälle - tiesin yhden kohdan, jossa sellainen oli ainakin ollut ja välttelin sitä parhaani mukaan, vaikka siinä rinteessä olisikin kasvanut herkullista suolaheinää.