Kärjestä neulottu sukka ja tiimalasikantapää
Tuazophia Heinäkuu 30th, 2006
Teen Artin isälle sukkia. Lankana on harmaa (043) Novita 7Veljestä ja vaikka harmaa varmaan on monien mielestä maailman tylsimpiä värejä, pidän tuosta sävystä kovasti. Puikot ovat 4 mm bambuiset sukkapuikot. Silmukoita on 12/ puikko eli yhteensä 48. Artilla on onneksi saman kokoinen jalka kuin isällään, niin voin testata sukkaa koko ajan.
Selvennän myöhemmin näitä kohtia kuvin - kamera ei ole vieläkään kotiutunut.
Testailen näissä sukissa itselleni uusia tekniikoita. Aloitin sukat kärjestä luomalla kuusi silmukkaa kahdelle puikolle ja siitä sitten neuloin ensin toisen puikon pois ja sitten toisen niin, että aloitusreuna jäi sukan sisäpuoleksi. Keksin tavan itse kokeiltuani ensin Ullan ohjetta.
Lisäykset tein aluksi joka kerroksella jokaisella puikolla ja kun silmukoita oli 7/puikko, joka toisella kerroksella; samalla tavalla kuin em. ohjeessa. Kun vaihdoin joka toisella lisäämiseen, aloin tehdä sukan rintaan mallineuletta:
1. krs: n, o, *o, o, kahden silmukan palmikko (neuloin ensin vasemmanpuoleisen silmukan takakautta ja sitten oikeanpuoleisen normaalisti)*; toistetaan *-*, kunnes 2. rintapuikon lopussa: o, n.
2. krs: n, o, *kahden silmukan palmikko, o, o*, toistetaan *-*, kunnes 2. rintapuikon lopussa: o, n.
Sukan pohja on sileää.
Kantapään tekeminen olikin sitten mietinnän paikka. En halunnut em. ohjeessa tehtävää kantapäätä, joten ajattelin kokeilla ns. tiimalasikantapäätä. Ensimmäinen ongelma tuli, kun en tiennyt missä kohtaa kantapää piti aloittaa. Halusin myöskin lisätä sukkaan silmukoita tuolle kohdalle (jalkahan on huomattavasti paksumpi kantapään kohdasta). Testailin asiaa jonkin aikaa käyttäen Artin jalkaa aina mallina, mutta lopulta sain mielestäni toimivan ratkaisun.
Lisäsin 1. rintapuikon alussa ja 2. lopussa 1s/krs viisi kertaa ja sen jälkeen tein kantapään tuon ohjeen mukaan. Jostain syystä en meinannut millään saada ohjeesta selvää (lisäykset-kohdasta), mutta kun luin ohjetta samala kun tein, onnistui kantapää mielestäni hyvin. Ensimmäisen kantapään jälkeisen kerroksen neuloin normaalisti, mutta seuraavalla aloitin rintapuikkojen extrasilmukoiden kaventamisen samoissa kohdissa 1s/krs, kunnes kaikki silmukat oli kavennettu pois.
Saatuani kavennukset tehtyä, aloin muuttaa mallineuletta o, n -joustimeksi 1. rintapuikon alusta siirtyen aina vasemmalle muuttaen aina yhden o, n -parin/2 krs. Eli muutin yhden parin, neuloin toisen samanlaisen kerroksen, muutin seuraavan…
Nyt sukka alkaa olla valmis. Pelkkää joustinneuletta tulee 10 krs, eli sukkaan tulee varsi, mutta ei valtavan pitkää.
Seuraavaksi on sitten tylsin vaihe: toisen sukan neulominen. Ei joku haluaisi tehdä sitä puolestani?
Mietinnässä on, josko rintapuikkojen mallineuleen palmikoiden pitäisi toisessa sukassa kaatua toiseen suuntaan (nyt oli oikealta vasemmalle) ja jos mallineuleen muuttaminen joustimeksi pitäisi tehdä 2. rintapuikon lopusta siirtyen aina oikealle. Jotain vaihtelua. ![]()
- Harrastuksia , Käsityöt , Neuleet (1166)
IMO beigenruskea on maailman tylsin väri, harmaahan on ihan kaunis väri.