Archive for Heinäkuu, 2006

Adoptio etenee

Tuazophia Heinäkuu 4th, 2006

Etiopiasta on tullut eilen iso läjä nimeämisiä (kaiketi neljä kerralla!). Jos oikein ymmärrän, me olemme seuraavana “listalla”. Nimeämiset eivät siis tule listajärjestyksessä, mutta suunnilleen kuitenkin eli mitä todennäköisimmin seuraavassa satsissa (jos siis tulee kerralla useampia) tulee meille tieto lapsesta. Kun Etiopiassa tuomioistuimet ovat kolmen kuukauden tauolla, nimeäminen ei kuitenkaan todennäköisesti tule ainakaan ennen lokakuuta, mutta voimme hyvinkin olla hakumatkalla jo tämän vuoden puolella. Olisihan se aikamoinen joululahja!

Edit 5.7.: Ei ollakaan vielä seuraavana listalla. Joko yksi nimeäminen on mennyt jollekin meidän jälkeen paperinsa lähettäneelle tai sitten nimeämisiä on tullut vain kolme tällä kertaa. Lähellä ollaan kuitenkin. :)

Annika tutkimuskohteena

Tuazophia Heinäkuu 3rd, 2006

Annika on osallistunut Päivi Kovasiiven tekemään tutkimukseen lapsen puheen kehityksestä ja pitkien sanojen oppimisesta. Päivi on käynyt meillä kolme kertaa kuvaamassa (2v, 2,5v ja 3v) ja aluksi kävimme kielentasotestissä. Saattaa olla, että vielä viisivuotiaana pääsemme verrokkiryhmään (tutkimuksessa on huuli- ja suulakihalkiolapsia sekä verrokkiryhmä), mutta muutoin tämä oli nyt tässä.

Kuvauksissa olemme lukeneet sanakansiota ja kirjoja. Lähinnä käyty erilaisia sanoja läpi. Välilä Annika kyllä huijaa ja väittää, ettei muista, mutta suurin osa sanoista (kuvista) tulee uudelleen kansiossa, joten yleensä ne jossain vaiheessa putkahtavat suusta. Annika on ollut kuvaustilanteissa innoissaan ja myöhemminkin selittänyt kuvaustilanteita muille. Kai se on hauskaa, kun on selvästi mielenkiinnon kohteena. :D
Tällaiset tutkimukset on ihan kivoja, koska itsekin kiinnittää paremmin huomiota Annikan puheeseen, kun kuvausaika on ollut lähellä. Mitenkään emme ole harjoitelleet erikseen sanoja tms. Mutta tulee kuunneltua tarkemmin sanamuotoja yms. eikä vain puheen sisältöä. Erityisen hauskaa tulee olemaan videokopion saaminen. On jännää katsoa, miten puolenkin vuoden ero vaikuttaa puheeseen.

Adoption kannaltakin tämä on ollut mielenkiintoista. Annikan puhe on kaiketi ihan keskivertoa tämän ikäiselle, enkä ole sitä sen enempää miettinytkään. Seuraavan lapsen kohdalla tulee kuitenkin varmasti seurattua vielä tarkemmin sanojen kehittymistä yms. Ja nyt meillä on puolisen tuntia nauhalla Annikan puhetta näiltä ikäkausilta, joten pystyy vähän vertaamaan. Toki jokainen lapsi kehittyy muutenkin omaan tahtiinsa, mutta kyllä siitä jotain vertailukohtaa saa.

Dan Brown: Meteoriitti

Tuazophia Heinäkuu 2nd, 2006

MeteoriittiOlen pitänyt Brownin aiemmista suomennetuista kirjoista, joten pitihän tämäkin lukea. Meteoriitti on alun perin ilmestynyt Enkelit ja demonit -kirjan jälkeen, ennen Da Vinci koodia eli on jo hieman aiempaa tuotantoa, mutta kyllä tämänkin Browniksi tunnistaa. Tällä kertaa kirjan juonella ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, vaan kirjan nimen mukaisesti yllättäen löytyvästä meteoriitista ja sen aiheuttamasta hälystä.

Erityisen kiinnostavaksi Meteoriitin tekivät esitellyt tekniset härvelit, joita - ainakin tekijän mukaan - on oikeasti olemassa. Edelleen suosikkini on Enkelit ja demonit, eikä tämä ehkä DVK:llekaan pärjää, mutta pidin kuitenkin kirjasta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut, mutta kyllä juonessa muutakin ideaa on. Se hieman harmitti, että arvasin monia tapahtumia etukäteen, mutta olihan toisaalta kiva lukea eteeenpäin ja tarkistaa olinko arvannut oikein.

Yksi kirjan kohta huvitti suunnattomasti. Yhdysvaltain presidentti aikoi pitää tiedotustilaisuuden, jonka aihetta ei oltu ilmoitettu, mutta oletettiin, että hän ilmoittaa, ettei jatka vaalikampanjaansa päästäkseen toiselle kaudelle. Kirjassa annetaan ymmärtää, että koko maailma pysähtyi tämän tapahtuman vuoksi:

“Zach Herney seisoi lehdistähuoneen puhujakorokkeella, tunsi kuvausvalojen lämmön ja tiesi maailman katselevan. Valkoisen talon tiedotustoimiston täsmähyökkäys oli aiheuttanut tarttuvan mediakuhinan. ne, jotka eivät kuulleet asiaa televisiosta, radiosta tai nettiuutisista, kuulivat siitä poikkeuksetta naapureiltaan, työtovereiltaan ja perheenjäseniltään. Kahdeksalta jokainen, joka ei asunut luolassa, arvaili jo presidentin tiedotuksen aihetta. Miljoonat ihmiset baareissa ja olohuoneissa kautta maailman kumartuivat kohti televisiota ihmetyksen vallassa.”

Tottahan Yhdysvaltain presidentin vaalikäyttäytyminen on äärimmäisen mielenkiintoista, mutta olisi silti tainnut television palvonta ihmetyksen vallassa jäädä minulta väliin. :D

« Prev