Color Woolissa ostoksilla
Tuazophia Lokakuu 20th, 2006
Olen virkkaillut kirpparilta ostamastani Novita Chenille-langasta verkkohuivia ja saanut oikean käden kämmenselästä ilmeisesti jonkun nivelen (keskisormen viimeisen nivelen?) kipeytymään, joten virkkuuhomma piti jättää kesken. Tuntui sitten, että pakko on jotain kuitenkin väsätä, muutenhan aika menee hukkaan ja kun en ollut kotoisten lankavarantojen äärellä, kävin tutustumassa itselleni uuteen lankamyymälään.
Color Wool -myymälä sijaitsee Mikkelissä; torilta tulee ehkä pari kilometriä, jos sitäkään. Suoraan Maaherrankatua ohi Kirkkopuiston. Osoite on Maaherrankatu 48, 50100 Mikkeli. Hyllyistä löytyy paitsi itselleni ihan uusia lankoja, myös valmiita neuletuotteita ja lahjatavaroita. Palvelu oli hyvää ja erittäin ystävällistä.
Jonkin aikaa pähkäiltyäni päädyin 100 % merinovillaiseen Zitron Loft -lankaan (väri 906). Lanka on aivan ihanan pehmeää ja vaikka sitä ei ole kierretty lainkaan, ei ainakaan 6 mm bambusukkapuikolla ole mitään ongelmaa siitä, että lanka halkeaisi helposti. Näistä voisi tehdä vaikka villavaippahousut, joskin aika tyyriit voisi tulla.
Nyt ajattelin kokeilla huovutettavaa pipoa Annikalle. Voisin tehdä fleecestä vuorin (minullahan ei ole edelleenkään ompelukonetta, mutta fleece on helppo ommella käsinkin - sehän ei purkaannu), kun alkaa olla jo sen verran kylmät säät, ettei puuvillapipoilla pärjää. Saa nähdä, miten omasta päästä kiskaistu malli onnistuu. Ja riittääkö kaksi kerää lankaa.
Väriin en sitten kuitenkaan ole ihan tyytyväinen - näytti kerällä kivalta, mutta neulottuna on liian kirjava. Teen nyt kuitenkin tuon pipon ja yritän seuraavalla kerralla muistaa ostaa vähemmän räikeitä sävyjä.
- Harrastuksia , Käsityöt , Neuleet (814)
Maaherrankatu 48??? Seuraavan kerran pitää muistaa käydä. Siis kun eksyn joskus taas Mikkeliin. Joskus 70-luvulla tuossa samassa osoitteessa oli iso puutalo, jossa olin hoidossa!
Mian luona kannattaa Maaherrankadulla ehdottomasti käydä ostoksilla
Kuten Tanja mainitsi, palvelu on erinomaista ja valikoima laaja ja hinnatkin ihan kohdallaan.
Oletko jo käynyt täällä http://ysv-foorumi.com
Löytyy myös oma käsityöosio.