Nimeäminen!
Tuazophia Lokakuu 26th, 2006
Tiistaina klo 15.40 puhelimeni soi. Onneksi oli töissä rauhallisempi hetki ja pääsin vastaamaan: “Tässä on X, Interpedialta. Mulla olisi hyviä uutisia.” :O Toisaalta kuvittelin olevani ihan rauhallinen, mutta kyllä puhelun jälkeen jalat tärisivät.
Meillä on poika, Lassi. Lassi on puolivuotias (10.4.2006) ja pääsemme häntä hakemaan kotiin kaiketi jo ennen joulua. Kesäkuun alussa pikkuherra on ollut 56 cm ja 5 kiloa, mutta sehän ei kerro tämän hetken tilanteesta mitään - saanemme tarkempia mittoja lähempänä matkaa.
Lisätietopaperit oli lähetetty meille jo ennen puhelua, joten niitä ei voinut enää lähteä hakemaan, mutta toisaalta kellokin oli niin paljon, että ei ehkä olisi ehdittykään hakea. Ne tulivat eilen. Valokuvassa ei näy koko kasvoja (Lassi pötköttää sängyllä), mutta se mitä näkyy on tarkkaan tutkittu. Suloinen poika!
Annikalle kerroimme asiasta heti. Ihan täysin asia ei tainnut varsinkaan aluksi mennä perille, mutta valokuvan tultua ehkä hieman paremmin. Soitimme ja tekstailimme myös sukulaisia ja ystäviä läpi. Koska nimeämisiä oli taas tullut neljä kerralla, soittelimme myös hakujonossa olleen ystäväni kanssa ja heillekin oli tullut nimeäminen. Tiedämme myös kolmannen perheen, jolle tuli lapsi - neljännestä ei ole vielä mitään käsitystä. Hauskaa, että pääsemme todennäköisesti samoihin aikoihin matkaan!
Nyt päässä surisee vaan kaikenlaisia käytännön asioita. Miten Lassi voi? Kuinka paljon pitää hankkia vaatteita ja millaisia? Mitä muuta pitäisi ostaa? Milloin ja millä pääsemme matkaan? Millaiseksi Etiopian turvallisuustilanne on kehittymässä? Mihin hotelliin menemme? Hyväksyykö Lassi meidät pian vai tuleeko alusta vaikea?
Kummasti hymyilyttää koko ajan.
Paljon onnea, toivottavasti kaikki sujuu hyvin
Ihanaa kuulla tämmöistä! Onnea ja iloa valmisteluihin!
Voi kun ihanaa! Pitkä odottamisenne alkaa lähestyä päätöstään…
Oikein paljon onnea kaikella tavalla!!!!
Voi miten ihania kuulumisia. Valtavasti onnea koko perheelle.
Onnea onnea paljon, ihania kuulumisia
Voi kuinka ihanaa! Paljon onnea koko perheelle!
Oi miten ihania ja jännittäviä uutisia! Onnea! Mukavia valmisteluja!
ONNEA! Tuhannesti onnea koko perheelle!
Olipa täällä iloinen uutinen! Hirmuisesti onnea pienen pojan johdosta! Ihanaa!!!
Oikein kovasti onnea!
Onnea kovasti koko perheelle!
ONNEA!!!
Olipa mukavia uutisia!
Voi, onnea!!!!
Voi, miten iloisia uutisia olet saanut! On sinulla nyt jännät ajat edessä!
Oikein paljon onnea! Toivottavasti Etiopian tilanne sallii matkustamisen, että pääsette näkemään Lassin syntymämaan. Asia varmasti konkretisoituu Annikalle todella vasta siinä vaiheessa, kun Lassi on äidin tai isän sylissä juuri samaan aikaan, kun hän haluaisi siihen päästä.
Ihania uutisia !
Onnea koko perheelle !
Hirmuisasti onnea! Tulee itsekin hyvälle tuulelle
Oikein paljon onnea! Kerrohan välillä siellä listallakin teidän kuulumisia… Kyllä se pikkuveljen tulo Annikallekin varmaan todentuu siitä viimeistään sitten, kun veli on kotona.
Thanks for sharing
I’d prefer reading in my native language, because my knowledge of your languange is no so well.