Palkintopaketti ja pupuja junassa

Tuazophia Lokakuu 29th, 2006

ArvontapalkintoOtin osaa Puikoissa-blogin arvontaan ja voitin! Ylläripaketti oli juuttunut postiin suuren kokonsa vuoksi, mutta sain sen kyllä jo viikolla postista.

Heti ensivilkaisu oli miellyttävä. Paketti oli pakattu söpöön, talviseen paperipussiin. Pussin avaaminen oli haaste sinänsä, koska en uskaltanut leikata kovin nopeasti, ettei sisältö vain vaurioituisi. Kun lopulta sain nyherrettyä teipit poikki, paljastui sisältö tosi muhkeaksi! Kaunis kortti toivotteli onnea ja suklaapaketti piti tietysti avata jo muuhun sisältöön tutustuttaessa (eihän huomaa kuvasta, että levy on tarkoituksella piilotettu!). Tyttö heti huomasi, että hänelle oli lähetetty tikkareita. Ja sitten pääasiaan: kolme kerää lankaa.

Kaksi kerää on kauniin punaista ja pehmeää merinovillaa. Olen tullut siihen tulokseen, että pidän pehmeistä langoista ja tämä on juuri sellaista. Väri tuo mieleen joulun. Ihanaa!

Yksi kerä on Portofino Soufflé -lankaa. Puuvillaa, akryyliä ja polyamidia. Vaikken itse pidäkään erityisesti pinkistä, olisittepa nähneet Annikan onnellisen ilmeen: “Vaaleanpunaista!” Ja niin päättyi äidin valta vaatteiden värin suhteen… ;) Taidan tehdä kaulaliinan, niin pääsee tyttö ihailemaan vaaleanpunaista asustettaan. Ainoaa sellaista. :D

Suurkiitos Jennylle!

***

Sitten toiseen tapaukseen.

Tulin perjantaina junalla Helsingin keskustasta Kannelmäkeen. Kaivoin neuleen esille ja aloin neuloa ApuPupun jalkaa. Taisi olla Pasilan kohdalla, kun joku kysyi: “Teetkö pupua?” Nostin katseeni ja siinä tosiaan istui joku rouva (tahi neiti) ja aloimme jutella pupuista. Oma pupuni oli toinen versio ja teen sen pyörönä paita-osaa lukuun ottamatta. Käytän ainakin tässä lankana Tovea, Woolia ja Floricaa. Hän oli tehnyt jo useampia pupuja. Tosi hauskaa tuollainen.

Tulkaa kaikki muutkin juttelemaan minulle, jos tunnistatte! :D

2 Responses to “Palkintopaketti ja pupuja junassa”

  1. Mervion 31 Lok 2006 at 15:41

    Voi lapsiparka….. vaaleanpunaista!!! Kyllä pitää kummitädin pitää lapsen puolta ;)

    Ei vaan. Voi kääks joko se on siinä iässä, että haluaa itse jonkin värisiä vaatteita!! Mihin se aika on kadonnut?

  2. Tuazophiaon 31 Lok 2006 at 20:11

    Heh. Ja vielä pinkkiä. :)

    Mutta kyllä Annika kovasti väittää, että sen lempiväri on punainen. Ei tosin ole vielä sanonut mistään vaatteesta, ettei kelpaisi. Tietää varmaan, että äiti käskisi olla hiljaa ja pukea. :D

Trackback URI | Comments RSS

Leave a Reply

(pakollinen)