Archive for Lokakuu, 2006

Blogilista tökkii

Tuazophia Lokakuu 8th, 2006

Ärsyttää, kun blogini päivityksiä ei huomioida Blogilistalla! Uskoisin, että monet blogiani säännöllisesti lukevat tulevat sieltä kautta ja nyt ei sitten ole lukijoita. :( Vaihdoin äsken tarkkailtavaa sivua (tosin rss-feedistä etusivuksi…), joten ehkä se tuo muutoksen asiaan. Toivottavasti.
Erityisesti se ärsyttää siksi, että jotkut seuraamani blogit näkyvät jatkuvasti päivitettyinä, vaikka olisin moneen kertaan lukenut viimeisimmän viestin, eikä muitakaan muutoksia ole. Ns. haamupäivitykset voi poistaa melko helposti, mutta niistä ei kehtaisi huomautella ihmisille. Joten tarttukaa ihmiset toimeen ja tehkää blogistanne haamupäivittämättömiä.

Kauneus vai käytännöllisyys

Tuazophia Lokakuu 6th, 2006

Ostin kaksi kerää (100g) todella kaunista lankaa Käsityötalo Priimasta. Kyse on Noro Kureyon-langasta. Tarkoitus oli ostaa jotain turkoosin sävyistä, mutta siinä kerässä oli ruskeaa, enkä saanut itseäni vakuuttumaan ruskean värin kauneudesta, joten päädyin puna-violettiin väriin (sävy 124). Lanka oli kerällä kaunista ja itse neuleessakin värit vaihtuvat hienosti; keskellä kerää ollut langanpää tosin vaihtoi värin ihan vääräksi ja kun lankaa ei ole tuon enempää, en voinut sitä tuhlatakaan, mutta sain mielestäni ihan hyvin sulautumaan värinvaihdon tuonne. Mutta… Tuo Kureyon on karheaa! En nyt sentään ole saanut sormiani rikki neulottuani nyt n. 1,5 kerää (tulossa konehuovutuskaulaliina), mutta ei paljon muutakaan. Pelkään, että huivinakin tuo saattaa kutittaa (auttaisikohan lanoliinittaminen?) ja hajukin on epämiellyttävä - kädetkin haisevat tuon neulomisen jälkeen ikävältä.

Taidan sitten olla enemmän käytännöllinen kuin visuaalinen, koska en usko ostavani tuota lankaa lisää. Sääli, kun värit ovat kuitenkin niin kauniita ja puhdas villa käytännöllistä. Kai se on vaan käytettävä alpakkaa yms. pehmokuituja. Ja Noro Silk Gardenia voisin tietysti kokeilla?

Tuloksettomat haut

Tuazophia Lokakuu 5th, 2006

Matkalla-blogissa puhuttiin yhdestä hakutulosongelmasta - mitä, kun niitä löytyy liikaa. Ei tietenkään käyttäjän mielestä, vaan, että haussa on rajattu, kuinka monta tulosta se haluaa antaa. Tällaisiin olen törmännyt esim. kirjastojen haussa ja kyllä osaa rasittaa! Yleensä pyrin rajaamaan kaikki hakuni hyvin tarkkaan, mutta on tarkoituksenmukaista nähdä kaikki tulokset, jotka senhetkisellä haulla saa.

Oma blogini laskeskelee kaikenlaista muutakin kuin kävijämääriä (nyt uniikkeja 50930). Yksi mielenkiintoisimmista on haetut sanat, joita ei blogistani ole löytynyt. Kaikkien viime kuun aikana tuloksettomia hakuja sivuillani tehneiden iloksi laitan nyt jokaisesta useampaan kertaan haetusta sanasta jotain juttua, ettei tarvitse turhaan etsiskellä.

Eläkkeelle. Juu, minä jäisin mielelläni eläkkeelle. En tietenkään halua sairastua tai vammautua, vaan jos voisin ihan kunnossa olevana jäädä eläkkeelle. Tosin eläkelaskelma näyttää sellaiselta, etten nyt ehkä kuitenkaan ihan sillä rahalla…

Kokkikerhot. Taisin ala-asteella kuulua kokkikerhoon. En kyllä tainnut käydä siellä montaakaan kertaa, kun en muista muita ruokia tehneeni kuin kerran munakasta (hillo- ja juustotäytteillä) ja kerran jauhelihakeittoa (joka oli tosi pahaa - en ole koskaan pitänyt selleristä).

mkkjkkkkkkkkkiiiiiiiii. Tähän ei kyllä ole mitään lisättävää.

Neuleohjeet. Sivuiltani löytyy yksi ohje, linkki tuolla sivupalkissa. Lisäksi voi löytyä linkkejä muiden tekemiin ohjeisiin, kuten Omppu-huiviin tai Ulla-neulelehden ohjeisiin.

Pojan lakki. Tytön neuleita täällä enemmän on ainakin toistaiseksi esiteltynä. Pojan lakista tulee aina mieleen Vaahteramäen Eemeli mössykköineen.

Ponho. Haettu myös sanalla bonzo, ponzo, ponzho ja ponco sekä pontso. Löytyy sivuiltani hakusanalla poncho.

Vaatekaappi. Ensimmäisenä tuli mieleen oma sekainen, mutta paljon mielenkiintoisempi on varmasti Narniassa esiintynyt vaatekaappi. Narnia-kirjat (kuten monia muitakin kirjoja) olen lukenut läpi useampia kertoja ja elokuvankin (joka oli parempi kuin pelkäsin) kävin katsomassa. Ja tästä tuli taas mieleen, että tulevan lapsen vaatteille ei ole tilaa kaapeissa. Tosin Annikankin vaatteet taisivat ensimmäiset kuukaudet olla pääasiassa pyykissä…

Että sellaista. Mitä muuta haluatte tietää minusta tai ajatuksistani eri asioista? :D

Kaulahuivin pituus?

Tuazophia Lokakuu 2nd, 2006

Mikä olisi sopiva pituus kaulahuiville? Tietysti se riippuu ihan omista mieltymyksistä, mutta kun… Kyseessä on siis salaiselle ystävälleni tuleva huivi, joka on samanlainen kuin itselleni tullut Omppu-huivi. Huivilla on leveyttä jonkin verran eli ihan pätkää en viitsisi tehdä, mutta onko tuollainen reilu parimetrinen liikaa?

« Prev