Täällä ollaan
Tuazophia Tammikuu 30th, 2007
Arvatkaapa mitä eläimiä Annikan piirustuksessa on! Annika ei piirtänyt ollenkaan pääjalkaisia vaan siirtyi suoraan abstrakteista värisekasotkuista yksityiskohtiin (ihmisissä navat on tosi tärkeitä!).
*
Olen siis edelleen täällä ja kaikki on hyvin, vaikken ole bloggaillutkaan. Ja jos olet kirjoittanut minulle sähköpostia, olen varmaankin lukenut sen, mutta vastaamiseen ei sitten olekaan ollut heti aikaa - tai heti seuraavalla viikollakaan… Syitä hiljaisuuteen on useita. Esimerkiksi:
- vapaa-aikaa (ilman lapsia) ei ole liiemmin
- meillä on vain Artin työtietokone joten se vähentää vapaahetkien hyödyntämismahdollisuuksia
- nukun mieluummin öisin kuin kirjoittelen blogiin
- käytän kaiken blogiin kirjoittamani ajan tuon hakumatkakertomuksen väsäämiseen. Se on siis tulossa, mutta on niin laaja, että aikaa menee.
Tilanne kuitenkin paranee, koska Annika aloittaa kuun alusta taas päiväkodissa ja olemme hankkimassa toimivaa tietokonetta kotiinkin.
Jos täällä on sillä välin haamupäivityksiä, älkää hermostuko: Artti hioo blogiani toimivammiksi.
Tässä on viimein kuva salaisen ystäväni lokakuun paketin CoolAideilla värjäämästäni Fritidsgarnista neulomistani villahousuista (ah, tätä kaunista ja yksinkertaista suomen kieltä!). Alkuperäinen lanka siis oli tumman beige ja käytin 100g värjäämiseen neljä pussia CoolAidia. Osa on värjätty pitkä pätkä turkoosiksi, osa (lahkeissa) pätkävärjätty. Käytin vain turkooseja värejä housuihin - yksi pussi CoolAidia oli punertavaa ja siitä tuli kai lähinnä viininpunaista tuon langan kanssa.
Kuvassa näkyy myös Lassin nykyinen ruokavalio. Siis, että kaikki kelpaa suuhun laitettavaksi. ![]()
- Annika , Käsityöt , Lassi , Melkein uutisia (496)
Mursuja
Tai niitä nuo ainakin muistuttavat. Toki kyseessä voi yhtähyvin olla vaikka koira tai hevonen….
Hieno piirustus kuitenkin!!!
Norsuja?
Voi kun nuo on kivoja aikoja, kun saa seurata lapsen kehittymistä
Ihmettelen vaan mm, että miksi niihin kokeisiin lukeminen on joka kerta niin “vaikeata”, että joutuu itsekin neiti sitten kokeen jälkeen sanomaan että miksi en lukenut aikaisemmin ja enemmän
Ja toisen tyttären mielestä suurin osa yläasteen opettajista on huonoja
No, koiranpentu sitten kyllä muistuttaa, että ihmisvauvat ovat toisissa asioissa helpompi hoitoisia 
Omat tyttäret kun on jo niin vanhoja, että ei tuolla tavalla enää seuraa
Arvauksia on tullut paitsi tänne, myös puhelimella ja tässä vastaus:
kirahvi ja toukka
Loogista, että toukalla on isot hampaat ja häntä?
Hei sinulle ja onnea!
Tuli kumman tuttu tunne, kun eksyin jonkun käsityölinkin kautta tänne ja luin juttujasi. Minä kun olen tällainen epäloogistenasioidenmuistamisenfriikki, niin tiedän tavanneeni sinut m-junan eteisessä ja autoit meidät vielä vaunujen kanssa ulos - niin joskus ihan alkusyksystä..
meidän pikkuinen oli tuossa iässä kilon kevyempi, hienosti teillä kasvetaan.
Pinkkitoukka - Muistisi on kuin yhdellä kaverillani, joka muistaa Citymarketin kassatkin…
Terve vaan! 