Tuazophia Helmikuu 22nd, 2007
Ostin jokin aikaa sitten alennusmyynneistä origamikirjan ja olen nyt taitellut erilaisia origameja. Eilen tein kukan.
Kukka on kirjassa tehty yhdestä paperista, jossa on eri väriset puolet. Itse taittelin sen ensin (hieman liian pakusta) paperista, jossa molemmat puolet olivat vihreät, mutta eri sävyiset. Kun kukka oli valmis, aloin miettiä, että jos tekisin toisen samanlaisen, voisin kääntää nuo terävämmät osat kukan alle ja kiinnittää sen vihreän kukan keskellä oleviin koloihin. Niinpä ei kun tuumasta toimeen.
Oranssista paperista taittelemani kukan kiinnitin sitten havaintokuvan osoittamalla tavalla. Eli käänsin terävät osat kukan alle ja taivutin ne vihreän kukan keskiosan aukkoihin (havaintokuvassa olen irroittanut osan, jotta systeemi näkyisi paremmin). Tuunasin vihreää osaa myös kääntämällä hieman “terälehtien” päitä. Kukat pysyvät hyvin yhdessä ilman liimaakin.
Vihreän paperin alkuperäinen koko oli 30 x 30 cm, oranssi on tehty A4-paperista leikatusta neliöstä. Näin koko systeemin halkaisija on n. 20 cm.
Taittelu on tosi hauskaa! Se vaan vaatii aikaa ja rauhaa, jotka on hieman kortilla tällä hetkellä.
Tuazophia Helmikuu 21st, 2007
Vantaalla hajonnut lämpöputki veti meilläkin illalla kämppää viileämmäksi. Meillä tosin yleensä on melko lämmintä, joten paleltumaan ei päästy, vaikka patterit olivat aamuun asti kylmät (nyt jo lämpimät). Lisäksi meillä oli ihan sattumalta illalla päällä sekä kuivausrumpu, uuni että hella, joten sijaislämpöä tuli.
Aloin vain miettiä, että mitä sitä tekisi, jos lämpö olisi pois vaikka viikon, niinkuin joillain sähkölämmityksen varassa olevilla on ollut. Takkaa ei ole ja uunin pitäminen päällä viikon ajan voisi olla hieman kallista - ja tuskin lämmittäisi riittävästi. Todennäköisesti häipyisin lasten kanssa evakkoon Mikkeliin. Vaikka sielläkin olisi sähköt pois, voisimme majoittautua siskolle, jossa on myös puulämmitys.
Muutamakin aste tuntuu tällaisella vilukissalla ja saa miettimään villaisten asusteiden neulomista. Muuten tuntuu, että pitäisi suunnata ajatukset jo kesään…
Onko kellään mitään järkevää päättelytapaa puuvillalangoille? Itse en koskaan saa niitä pääteltyä niin, ettei viimeistään muutaman pesun jälkeen ala oikealla puolella hapsottaa langanpäitä.
Tuazophia Helmikuu 18th, 2007
Tein huvittavan Luova luokka -testin ja tuloksena oli Kissa:
Kissoja pidetään yleisesti oman tiensä kulkijoina. He ovat boheemeja hedonisteja, joilta uusien innovaatioiden keksiminen käy nopeasti. Kissojen itsetietoisuus on huomattavaa. He nostavatkin usein itse omaa häntäänsä, jos muut eivät ymmärrä sitä tehdä.
Kissat putoavat aina jaloilleen, vaikka kritiikki olisi kovaakin. Tämä johtuu lähinnä siitä, että kissat tietävät olevansa oikeassa. Tarvittaessa kissat pitävät kuitenkin kiinni näkemyksistään ja saattavat joskus jopa raapaista arvostelijaansa.
Kissoja huonosti tunteva voi pitää heitä laiskoina. Rentous saattaa kuitenkin pettää, sillä sopivasti ärsytettynä kissat ovat nopeita liikkeissään. Hiljaisen hiiren näkemykset joutuvat silloin armotta syödyksi.
Tuntuu kyllä osittain tutulta. Minusta löytyi hieman myös lepakkoa (tunnistan osan), norsua (tästäkin osa on tuttua) ja apinaa (täh? enhän minä ole tällainen).
Huvittavimmat yhteensopivat kohdat eri luonnehdinnoista olivat
- kissat tietävät olevansa oikeassa
- Lepakot eivät suutu juuri koskaan – ainoastaan silloin kun joku on eri mieltä heidän kanssaan
- norsut tietävät maailmasta kaiken tietämisen arvoisen
- (apinan) Pälätys sisältää usein asiaakin, mutta oleellisen poimimisen he jättävät suosiolla kuulijalleen
En minä oikeasti noin kamala ole. 
Tuazophia Helmikuu 13th, 2007
Sain viimeinkin ainakin jonkinlaisen version tuosta hakumatkakertomuksesta aikaiseksi. Sieltä puuttuu vielä kuvat ja muutenkin tulen muokkaamaan tekstiä, mutta onpahan nyt jonkinlainen versio. Nyt voin välillä kirjoittaa blogiin muutakin ja jopa julkaista kirjoitukseni saman tien. 