Pakettivaihto
Tuazophia Toukokuu 18th, 2007
Osallistuin KaSil´s-blogista pakettivaihtoon, jossa ideana oli koota paketti, jonka väreinä oma ja vastaanottajan lempiväri (myönnän vastaanottajan paketista tulleen melko sinivoittoisen, mutta kun se on myös omia suosikkivärejäni, niin mukavia juttuja löytyi sinisenä helposti). Pakettiin tuli laittaa 10 esinettä, joista osan piti olla ostettuja (arvo 10 euroa) ja osan itse tehtyjä. Laittamaani pakettiin (ylempi kuva) pistin itse virkkaamani pussukan ja “ystävänauha-tyyliin” punomani kirjanmerkin, joitain minulla jo olleita tavaroita (Nalle Puh-tarroja, piipunrasseja, lankaa) ja ostin korttipaketin, kaksi korttia, paketin papereita, maskottikynän ja askartelulehden (siluettikuvia).
Itselleni sain paketin (punaista ja vihreää) tänään. Paketti olisi jaettu kotiin, jos olisin ollut kotona, mutta nyt jouduin hakemaan sen postista, kun ei mahtunut postiluukusta*. Nyt joudutte kuvittelemaan kaiken tämän ihanan, kun kamera ei edelleenkään toimi: Arkillinen ruusu-kuvioista kuultopaperia, vihreitä happamia irtokarkkeja, punainen paksusta huopanarusta punottu pannunalunen, samanlaista huopanarua vihreänä (eli ei kun punomaan?), kerä viininpunaista Schoeller Esslinger Bison -lankaa (uusi lankatuttavuus! 80% akryylia, 20% villaa), arkki vaaleanpunaista paksua huopalevyä (Annikasta tämä oli tosi ihanaa), punaista ohutta metallilankaa, vihreitä 6 mm lasihelmiä (ihania!), puolikas arkki ruohonvihreää paksua huopalevyä ja viimeisenä paras: huovasta tehty vihreä avaimenvartijakissa (siis sellainen, jossa on avainlenksu johon avaimet kiinnitetään ja sen jälkeen ne voi vetää kissan sisälle piiloon. Todella mahtava paketti, SUURI KIITOS!
*Pakettia oli ehkä yritetty tunkea postiluukusta, koska se oli revennyt. Oli oikeastaan ihme, etteivät nuo pienemmät tavarat olleet pudonneet sen sisältä, koska reikä oli halkaisijaltaan n. 5 cm! Ihan kiva, että postinjakaja ajatteli, ettei minun tarvitse hakea sitä postista asti (meidän kaupunginosassamme ei ole tällä hetkellä postia lainkaan), mutta näkihän sen nyt päältä, ettei se ikinä tule mahtumaan…
- Harrastuksia (513)
Hei, valtavat kiitokset paketistasi, todella ihania juttuja olit siihen laittanut, lanka oli todella kiva tuttavuus kunhan keksin mitä siitä tekisin
Ja tekemäsi pussukka tuli todella tarpeeseen sillä siinä kulkee kivasti kännykkä ym. ulkoillessa lasten kanssa, mulla kun ei taskuja aina vaatteissa ole. Kiitos vielä!