Dobby1 edistyy

Tuazophia Syyskuu 14th, 2007

Dobby1 alkuvaiheessaOlen saanut neulottua ensimmäistä Dobby-sukkaa jalkaterän puoliväliin. Pystyraita ei luonnistunut millään, joten teen sitten sekaraitaa aina sen mukaan mitä mieleen juolahtaa. Eniten riemuitsen tämän sukan kanssa siitä, että toisesta ei tarvitse tulla samanlaista. Mietin, jos tekisin samanlaiset kärjet kuitenkin molempiin, mutta päädyin siihen, että tässä lisäsin etuosan keskellä ja toisessa lisään reunoissa. Tai, totta puhuakseni, tein tämänkin jälkimmäisellä tavalla, mutta kiersin ennen raitojen aloittamista aloituskohdan pohjaan, jolloin sain lisäykset keskelle. :)

Pahoittelen kuvan laatua, mutta kameramme kieltäytyy salamoinnista ja yökuvauksella värit vähän vinksahtelevat.

One Response to “Dobby1 edistyy”

  1. viivion 19 Syy 2007 at 13:23

    Hei! löytyisikö sinulta ohjetta noihin kärjestä aloitettaviin
    sukkiin? Tai tietoa esim. webbisivusta, jossa ohje olisi.
    Kiinnostaisi. Osaan kutoa sukkia vain perinteisesti.

Trackback URI | Comments RSS

Leave a Reply

(pakollinen)