Archive for Lokakuu, 2007

Vuosi The Puhelusta

Tuazophia Lokakuu 24th, 2007

Tänään tulee jo vuosi siitä, kun saimme nimeämispuhelun. Aika on mennyt tosi nopeasti, vaikka ne puolitoista kuukautta puhelusta hakumatkaan olivatkin hyvin pitkiä. Ja kuitenkin, toisaalta on vaikea muistaa millaista oli, kun meillä ei vielä ollut Lassia.

Adoptio on jollain tavalla tietysti itsellä mielessä usein, mutta ei sitä Lassin kohdalla niin tule mietittyä. Kaikki on mennyt hyvin, emmekä ainakaan itse ole huomanneet mitään erityisesti adoptiosta johtuvaa hankaluutta. Oikeastan tällä hetkellä adoptio on enemmän meidän vanhempien kiinnostuksen kohde ja yhteyksien luoja tiettyihin ihmisiin, mutta ehkä se tulee Lassinkin kohdalla esiin vielä monta kertaa, kunhan pikkuherra varttuu vielä jokusen vuoden.

Lassi on jo puolitoistavuotias. Neuvolassa pituudeksi saatiin 83 cm (kasvua tammikuulta 12,5 cm!) eli kasvukäyrä on yhä yläviistoon ja nyt jo yli keskiarvon. Paino-pituussuhdekäyrä on yhä miinuksella, mutta kyllä 9,9 kiloa tuntuu jo selvästi erilaiselta kuin lähtöpaino (tammikuussa 7,4kiloa). Lassi kävelee ja juoksee ja hyppää - tosin viimeinen on vielä ajatuksen ja yrityksen tasolla. Erityisesti kiinnostaisi suunta ylöspäin eli kaikki kiivettävä tulee kiivetyksi. Pieniltä muksahduksiltakaan ei olla vältytty, mutta onneksi ei mitään vakavampaa ole sattunut.

HuuliharppuPikkuherra leikkii isosiskon (eli parhaan kaverin) vanavedessä kissaa, pinssessa-leikkejä (prinsessa), autoilla, syöttää nukkeja ja ihmisiä. Nyt Lassi jaksaa kuunnella jo usemman sivun mittaisen sadun ja raahaa koko ajan kirjoja luettavaksi. Samoja juttuja pitäisi toistaa aina uudestaan ja Lassi jo sujuvasti toisinaan “lukee” itsekin ulkomuistista äidille kirjojaan. Musiikki on kova juttu ja sen tahdissa tanssitaan tai lauletaan - Lassi myös soittaa itse huuliharppua, ksylofonia, kapuloita, marakassia ja muita soittimiakin, jos vain pääsee niihin käsiksi.

Toiset lapset ovat kivoja kavereita ja suurin osa aikuisistakin, mutta joskus sentään pitää vähän vierastaa. Yleensä kuitenkin Lassi moikkaa kaikkia vieraitakin vastaantulijoita ja hymyilee hurmaavasti. Poikanen osaa myös tarkoituksella räpytellä pitkiä ripsiään - niistä ja isoista silmistä on varmaan puhuttu liikaa. :D

Yleensä Lassi on hyvällä tuulella ja pusuttelee niin ihmisiä ja leluja kuin parhaassa tapauksessa valotolppia (pelottavaa talvella!) ja sänkyäänkin. Omaa tahtoakin löytyy ja kun kielletään, lentävät lähimmät tavarat kaaressa ja käsi tai jalka kohoaa huitomaan. Itse pitäisi niin syödä kuin kävellä autoteiden yli ja sekös harmittaa, ettei näin saa tehdä. Onneksi kiukunpuuskat eivät kuitenkaan yleensä jatku pitkään, vaan kohta taas ollaan vauhdilla menossa eteenpäin.

Ihana poika!

Lapaset

Tuazophia Lokakuu 23rd, 2007

LiekkilapasetSain jo jokin aika sitten Potteristien Puikkopiirin Lapasten lokakuun lapaset tehtyä. Lankana on mustaa Novita Woolia ja jotain kirjavaa lankaa, jonka nimeä en nyt muista ja vyöte oli kadonnut. Villaa kuitenkin. Nämä ovat ns. paremmat lapaset Annikalle ja musta on siitä hyvä väri, että säilyykin siistinä.

Varresta vielä sen verran, että tein alkuun viisi riviä sileää ja sen jälkeen *kaksi oikein yhteen, langankierto*-toistoja. Tein uudet viisi riviä sileää, käänsin aiemmat sileät nurjalle ja neuloin aloitusreunan seuraavan rivin kanssa yhteen. Siitä tuo reunan pykäkuvio. Värillinen osuus on tehty niin, että joka toinen rivi on värikkäällä langalla 1o, 1n ja joka toinen rivi värikkäällä 1o, mustalla 1n. Pidän tosi paljon tuon värikkään langan sävyistä ja se on alun perin ostettu apupupuihin, joita neuloin viime vuonna. Ja näin mustan kanssa se ei ole liian kirjava. Peukalokiila on ihan omasta päästä sovellettu eli oikeastaan ei kiila lainkaan, vaan varren silmukoilla jatkettu suoraa, mutta peukalon aukon kohdalla kavennettu kaksi silmukkaa, jolloin siis peukalon alapuolinen osuus on 2s leveämpi kuin yläosa - istuu hyvin käteen.

Kuvassa siis toinen lapanen kokonaan ja toisen varsi.

ps. Minna - yritän huomenna saada lisää muutakin kuin käsityöjuttua, odottele vielä vähän aikaa. ;)

ps2. Yritin tässä tehdä lapasia Lassille ja teinkin, mutta ovat kuvattavaksi kelpaamattomat. Samoin sukkia Minnalle, mutta tuli niin ruma, että purin aikaansaannokseni. Nämä lapaset onnistuivat, joten ehkä “rumien neuleiden kirous” on nyt poistunut?

Katkeavat puikot

Tuazophia Lokakuu 9th, 2007

Katkeavat puikot
Voi rähmien rähmä! Mitä tässä voi muuta sanoa?

Pidän tosi paljon puisista sukkapuikoista, mutta kuten näette, ei niillä ole minun kanssani tulevaisuutta. Onneksi noita on samaa kokoa yhteensä enemmän kuin viisi, joten pystyn niitä edelleen käyttämään, mutta silti harmittaa.

Vika ei siis ole puikoissa, vaan puikonkäyttötaidoissani. Kaikki (yhteensä olen katkaissut nyt neljä puikkoa) ovat katkenneet ihan syystä eli mistään valmistusviasta tms. ei ole kyse.

Jos joku osaisi vinkata ei katkeavat, mutta ei metalliset (eli kylmät) puikot, niin olisin valmis kokeilemaan.

Uusi neulekerho -lehden vuosikerta 85

Tuazophia Lokakuu 4th, 2007

Olisi myynnissä moinen vuosikerta - muuton alta pitää laittaa kaikenlaista menemään. Varsinaisesti myyn tätä Huuto.netissä, mutta jos joku tekee tätä kautta tarjouksen, otan senkin huomioon, ellei ole tuolta Huutiksen kautta tullut tarjouksia.

Lindén

Tuazophia Lokakuu 4th, 2007

Ajattelin, etten kirjoita, mutta kirjoitan nyt kuitenkin, vaikkei minulla ole paljon muuta kuin kysymyksiä.

Tärkeintä: Onhan joku selittänyt Leonooralle, että äiti ja isi ovat hänelle nyt maailman tärkeimmät henkilöt ja nämä tärkeimmät tulevat hänet joka päivä hakemaan hoidosta - oli se hoito sitten päiväkotia, isovanhempia tai muuta? Ja että hän on näille äidille ja isälle kaikkein tärkein, vaikka jotkut vähemmän tärkeät asiat vievätkin vanhemmat hänen luotaan pois? Selittänyt sen niin, että tästä asiasta ennen tietämätön 4-vuotias ymmärtää?

Outoa: Jos ministerin työ on helppoa osa-aikahommaa, niin miksi ihmeessä heille maksetaan niin paljon työstä? Ja toisaalta, jos yksi ihminen voi tehdä yhtä ministerinsalkkua osa-aikaisesti, niin eikö silloin voisi tehtävät jakaa vähän taloudellisemmin: Pekka Suominen, ulkoasiainministeri sekä peruspalveluministeri; Tiina Talitintti, Maa- ja metsätalousministeri sekä asuntoministeri? Tällaisella järjestelyllä voisi rahallisen edun lisäksi saada sen hyödyn, että päätöksiin tulisi vähän poikkipoliittista ajattelua.

Aneemista: Jos on julkisuuden henkilö, myös henkilökohtaisuuksia voidaan ruotia julkisesti. Miksi ei saisi arvostella? Jos on tehnyt jonkun päätöksen - varsinkin toisen puolesta, kuten tässä lapsen - on sen takana seisottava. Koskaan ei mikään päätös ole kaikkien mieleen, mutta kun on perustellut asian itselleen, ei vastakkaisilla mielipiteillä ole maailmaa horjuttavaa vaikutusta. Paitsi silloin, jos huomaa, ettei olekaan ajatellut asioita ihan loppuun asti, jolloin jääräpäisyys kannattaa unohtaa, myöntää virheensä ja tehdä uusia ratkaisuja.