Vuosi Lassin kanssa

Tuazophia Joulukuu 12th, 2007

Tasan vuosi sitten istuin sohvalla vieressäni pikkuinen, pukuun pukeutunut heppuli. Pikkuiselta tuo tuntuu vieläkin, vaikka itse mainostaakin toisinaan itseään sanoilla “iso poika”. Paljon on vuodessa tapahtunut ja siitä jo vähän aikaa sitten kirjoitinkin. Ajattelin kuitenkin laittaa muutaman sanan asiasta, jota on toisinaan kyselty.

*

“Missä vaiheessa Lassi tuntui omalta lapselta?”

Yksinkertaisin vastaus on, että heti. Tietysti hetken aikaa, kun Lassi ei vielä ollut omassa sylissä, hän oli hiukan vielä sijaisäidin. Sylissä Lassi tuntui aivan yhtä omalta kuin Annika synnyttyään. Ainakin itselleni on suhde kumpaankin lapseen tuntunut syventyvän lapseen tutustuttaessa, mutta heti on tullut tunne, että tämä on minun lapseni. Tietysti jo raskaana ollessa ja nimeämispuhelun jälkeen lapsi oli tietyllä tavalla oma, mutta se oli enemmän tietoista kuin lapsen syliin saamisen jälkeen syntynyt yhteys. Ja itse en ainakaan tunne minkäänlaista eroa omassa kiintymyksessäni Annikan tai Lassin välillä.

*

“Oletko äitin rakas?”

*nyökyttelyä* “Lakas ukkeli!” <3

Trackback URI | Comments RSS

Leave a Reply

(pakollinen)