Archive for Helmikuu, 2008

Aurinkoa ja pyyhkeitä

Tuazophia Helmikuu 27th, 2008

Hyvin menee.

Heh, tylsää kirjoittaa vain noin, mutta tottahan tuo on. Ajattelin vain mainita, ettei jaarituksistani saa sitä kuvaa, että täällä olisi kamalaa. Ei, päinvastoin! Olen edelleen tosi innoissani täällä olosta.

Kerroinko jo, että näissä näppäimistöissä on y ja z vaihtaneet paikkaa. Hankalaa. Varsinkin sellaiselle, joka käyttää nimimerkkinään Tuazophiaa. Vaikka kyllä Tuayophia olisi melkein yhtä hyvä. Pelkään vaan, että alan oppia tuon vaihdon ja sitten kirjoitan omalla koneella mitä sattuu.

Ei muuten oikeasti tänään ollut kovin aurinkoista, satoikin vähän pari kertaa. Mutta ihan vaan vähän. Ja lämmintä on - Lassille sain ostettua ohuemman takin ja Annikalla sellainen on ollut mukana koko ajan. Kevyempiä kenkiä edelleen metsästän.

Mutta sitten hauskempiin asioihin.

Saksaa pitää melko samanlaisena maana kuin Suomeakin ja eihän tämä niin kamalasti eroakaan. Samaa tietysti voisi sanoa saksalaisista ja suomalaisista. Joskus tulee kuitenkin yllättäviä eroja. Kuten pyyhkeissä.

Suomessa punttisalilla annetaan ohjeeksi, että täytyy käyttää pyyhettä laitteiden suojana. Ja kyllähän varmasti useimmat käyttävätkin, mutta koskaan en ole niin antaumuksella pyyhkeellä vuorattuja laitteita kuin täällä. Kaupoissa myös myydään erikseen ainakin sauna-, kylpy-, ranta-, kietaisu- ja lastenpyyhkeitä. Siis ihan isoista pyyhkeistä puhuttaessa. Ja niitä tosiaan käytetään eri tarkoituksiin!

Saunassa pitää olla saunapyyhe, joka asetetaan lauteelle niin, että siihen istuttaessa myös jalat tulevat pyyhkeen päälle. Saunasta lähdetään vilvoittelemaan niin, että tuo saunapyyhe kääritään ympärille tai sitten voidaan käyttää erillistä kietaisupyyhettä tai kylpytakkia. Saunan jälkeen sitten varmaankin kuivataan kylpypyyhkeeseen - saunapyyhe ei ehkä ole enää kuivauskunnossa. Mutta ainakin kylvyn jälkeen käytetään tietysti kylpypyyhettä. Tarina ei kerro, käytetäänkö rantapyyhettä vain rannalla-/aurinkotuolissa makaamiseen, vai onko se tarkoitettu myös kuivaamiseen - ei kai? En myöskään tiedä, mitä pyyhkeitä lastenpyyhkeen lisäksi käytetään, jos lapsi on rannalla. Saunaanhan lapsia ei viedä, koska siellä on tärkeää, että ollaan hiljaa (saunassa siis ei puhuta).

Tämä olkoon opetukseksi kaikille meille, jotka ennen olemme ehkä väärinkäyttäneet pyyhkeitämme.

Seikkailu Berliinissä

Tuazophia Helmikuu 20th, 2008

EDIT: Kommenteissa nyt myös Artin kertomus tarinasta! 

Kävimme lasten kanssa eilen Jacks Kids World -sisäleikkipuistossa (Joachimstaler Straße 19). Paikka oli sinänsä ihan kiva, joskin ehkä hieman hinnakas (Annikasta 6,50 euroa). Mutta lapset viihtyivät ja, kun kerrankin satoi, voihan sitä käydä vaikka jossain tällaisessa…

Emme jostain syystä päässeet ylös hissillä, vaan odottelimme ja odottelimme, kunnes lopulta kannoin rattaat ja Lassi käveli. Takaisin päin lähtiessämme hissi kuitenkin odotteli meitä jo valmiina ja lähdimme alaspäin.

Olen sen verran oppinut, että täällä yleensä E (tai EG) on uloskäyntikerros ja 1 on yksi kerros maanpinnasta - juna asemilla se on joskus myös OG. K/KG on sitten kellari. Joten siis painoin hississä E ja Annika vielä kysyi miksi pitää painaa E eikä 1, joten keskustelimme siitä.

Hissi kulki alas päin ja näytössä oli nuoli alas päin. Sitten nuoli muuttui ylös-/alasnuoleksi, mutta hissi jatkoi edelleen matkaansa alas. Kunnes vähän ajan päästä nuoli katosi kokonaan ja hissi pysähtyi. Jäimme odottamaan ovien avaamista.

Ja, kuten arvata saattaa, eivätpä auenneet ovet.

Odottelin hetken, sitten yritin painaa 1, sitten E. Kokeilin vielä napsauttaa Stop-nappiakin  alas ja taas ylös. Ei mitään vaikutusta. Seuraavaksi sitten painoin hälyytyssummeria ja kuului kuinka se soi jossain lähettyvillä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Otin puhelimen ajatellen soittaa apua, mutta ei ollut kenttää. Näppäränä minulla oli kuitenkin toinenkin puhelin mukana (toisessa on Elisan, toisessa Vodafonen liittymä - jälkimmäinen ei toiminut) ja sain sillä soitettua Artille. Ensin tosin ajattelin soittaa Jacks Kids Worldiin, mutta muistin, että siellä ei henkilökunta pahemmin puhunut englantia, joten en ehkä olisi saanut asiaani selitettyä. (Sannalle tiedoksi, että mietin jo, miten voisin yrittää lähettää tekstiviestiä, jos ei olisi kenttää tässäkään, heittämällä puhelinta ylöspäin hissikuilun ja hissin välistä sukkahousuihin pujotettuna - jotta siis saisin puhelimen takaisinkin. Minusta on ainesta Ihmemieheksi…)

Onneksi Artti vastasi ja lupasi hoitaa asian. Jonkin ajan kuluttua Artti soitti ja sanoi, että korjaajia on tulossa ja hän tulee myös paikalle. Pitkään aikaan ei tapahtunutkaan sitten mitään.

Meillä oli lasten kanssa oikein hupaisaa. Lauloimme, leikimme ja luimme mukana olevia esitteitä. Söimme näkkäreitä ja joimme mehuja. Ehdin jo miettiä sitäkin, että jos emme pääse ulos ennen kuin Annikan on päästävä vessaan, on meillä vaippoja tarpeeksi… ;)

No, lopulta alkoi kuulua poraamista ja jotain kolinaa. Joku huuteli jotain ja kuului Artin äänikin. Luulin koko ajan meidän olevan hieman E-kerroksen yläpuolella (kurkkasin hissin ovien välistä ja siitä näkyi hissin ulko-ovi), mutta Artti kertoi, että olimmekin lähes kellarissa ja siellä hissin ovet oli suljettu ja hajotettu. Emme siis päässeet sieltäkään kautta ulos. Tässä vaiheessa vasta selvisi hissimiehille, että hississä on lapsiakin. Me olimme niin hiljaa ja rauhallisesti. Paitsi laulaessamme viisi pientä ankkaa, jossa pitää huutaa kvaak!

Joku tuli hissin katolle ja pyysi avaamaan ovet ja kokeilemaan kellarin ovien avaamista, mutta en saanut ovia edes hievahtamaan. Kun kerroin lapsille, että hissin katolla on joku, joka yrittää auttaa meitä, Annika vilpittömästi ehdotti: “Ehkä se on Paidermän.” Hämähäkkimiehestä olisikin voinut olla apua siinä tilanteessa… :D

No, lopulta hissi lähti hitaasti ylös päin ja kun pääsimme E-kerroksen ovien kohdalle, ne avattiin ja pääsimme ulos. Annika kertoo tapahtumaa hienona seikkailuna (halusin mieluummin seikkailun kuin paniikin tunnelmia mukaan) ja Lassi taas ei varmaan nähnyt mitään kummaa siinä, että olimme hississä sekuntien/minuuttien sijasta melkein pari tuntia. Artti voisi kertoa tarkemmin pelastusoperaation ulkona tapahtuneesta osiosta, joka sekin oli kertomuksen arvoinen seikkailu.

Että tällaista tänne.

Asunto

Tuazophia Helmikuu 18th, 2008

Artti sai tänään välittäjältä viestin, että lauantaina katsomamme asunto on meidän, joten kai siitä voi jo kirjoittaa. :D

Saadaan asunto kaiketi 1.3. alkaen, mutta en vielä tiedä tarkemmin milloin muuttokuorma tulee. Toivottavasti heti. :)

Asunto on ihan nykyisen lähellä ja samalla kadullakin (numero 26). Vaikka Bundesallee on melko vilkas, asuntomme on sisäpihalle päin ja meteli ei kuulu. Kerros on neljäs ja hissi on pieni (voi muuttoa!) ja kulkee vain 1. ja 2. kerroksen ja 3. ja 4. kerroksen väliin eli meille joutuu vielä puoli kerrosta nousemaan hissiltä. Hauskasti asuntoomme pääsee myös toisen rappukäytävän kautta, mutta se taitaa olla pienempi ja ehkä jopa hissitön.

Meillä tulee olemaan neljä huonetta ja pieni keittiö. Tai ei se ehkä niin pienikään ole, mutta ei siis mahdu pöytää. Kylppäreitä on kaksi. Neliöitä 105. Kuutioita rutkasti enemmän, koska huonekorkeus on n. neljä metriä. Seinät on pääasiassa maalattu, joistain kohdista näkyy tiiltä. Lattia on pääosin lautaa (ihania rakoja, joihin muruset kerääntyvät!) tai kaakelia. Meidän makuuhuoneessa on aika huonokuntoinen laattaosa, mutta omistaja ei halua vaihtaa sitä, koska laatta on alkuperäistä - siis sata vuotta vanhaa. Asunto on hieno, mutta ei lasten kanssa asujalle liian hieno.

Vuokra on kalliimpi kuin mitä ajattelimme, mutta minkäs sille tekee, kun tykästyin asuntoon niin kovasti! Tiesin vain heti, että haluan asua siellä ja onneksi Arttikin tykkäsi.

Joudumme nyt maksamaan kaksi vuokraa päällekäin, mutta parempi niin kuin muuttaa kamalalla tohinalla paikasta toiseen, vaikka ei olisi vielä huonekalujakaan.

Nyt on siis katto pään päällä! Maaliskuun alku on vierashuoneessa varattu ja samoin Huhtikuussa joku pätkä, mutta muuten: Tervetuloa vierailulle!

Hyvää ystävänpäivää!

Tuazophia Helmikuu 14th, 2008

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille! Tuntuu, että täällä ei ole ollenkaan niin paljon ystävänpäiväjuttuja kaupoissa tms. kuin Suomessa. Mutta niin kuin Artti sanoi, täällä päivä onkin enemmän valentine-tyyppinen, joten kohderyhmä on pienempi. Me kyllä ostettiin tälle päivälle kaikille Kinder-yllätysmunat (59 senttiä, Lidl - jos joku haluaa hintaa verrata; itse en hintaa Suomessa muista). Että varsinainen yllätysten ystävänpäivä!

Annika sai yksi päivä kiinalaisen ravintolan onnenkeksistä viestin: “Uusi romanssi on matkalla.” Neiti sitten pitkään pohti, että milloinkohan se uusi rakkaus tulee.

ps. Sanna K (melkein kuin koulussa?) - jos olet laittanut mulle sähköpostia 7.2. jälkeen, ei ole tullut ja tänään kun yritin laittaa, tuli virheviesti. Onkohan boksisi täynnä vai missä vikaa?

Uusi viikko

Tuazophia Helmikuu 11th, 2008

Eilen oli tosi kaunis sää. Aurinko paistoi ja lämmintä oli ainakin 10 astetta. Kävimme puistossa kävelyllä ja siellä oli puita hiirenkorvalla ja sipulikukat kukkivat. Tänään on hieman viileämpää ja harsopilveä, mutta kyllä tuolla ilman hattua ja hanskoja pärjää mainiosti.

Tähän mennessä täällä asumisen parhaita puolia onkin ihan selvästi sää. Vain yhtenä päivänä on satanut kunnolla ja yhtenä pikkuisen ripotteli, mutta muuten on ollut kuivempaa. Huonoin puoli lukemisen puute. Mistä siis voi päätellä, että minä en osaa lukea mitään saksaksi. Paitsi tuoteselosteita, mistä tietysti on aika paljon hyötyä. :)

Asuntoa ei vielä ole, mutta tänään toivottavasti päästään yhtä katsomaan. Tosin eihän olla oltukaan täällä kuin vasta viikko, joten ei ole kiirettä.

Artti läksi aamulla töihin ja me käväisemme lasten kanssa kohta testaamassa paikallisen Lidl:n.

Next »