Seikkailu Berliinissä
Tuazophia Helmikuu 20th, 2008
EDIT: Kommenteissa nyt myös Artin kertomus tarinasta!
Kävimme lasten kanssa eilen Jacks Kids World -sisäleikkipuistossa (Joachimstaler Straße 19). Paikka oli sinänsä ihan kiva, joskin ehkä hieman hinnakas (Annikasta 6,50 euroa). Mutta lapset viihtyivät ja, kun kerrankin satoi, voihan sitä käydä vaikka jossain tällaisessa…
Emme jostain syystä päässeet ylös hissillä, vaan odottelimme ja odottelimme, kunnes lopulta kannoin rattaat ja Lassi käveli. Takaisin päin lähtiessämme hissi kuitenkin odotteli meitä jo valmiina ja lähdimme alaspäin.
Olen sen verran oppinut, että täällä yleensä E (tai EG) on uloskäyntikerros ja 1 on yksi kerros maanpinnasta - juna asemilla se on joskus myös OG. K/KG on sitten kellari. Joten siis painoin hississä E ja Annika vielä kysyi miksi pitää painaa E eikä 1, joten keskustelimme siitä.
Hissi kulki alas päin ja näytössä oli nuoli alas päin. Sitten nuoli muuttui ylös-/alasnuoleksi, mutta hissi jatkoi edelleen matkaansa alas. Kunnes vähän ajan päästä nuoli katosi kokonaan ja hissi pysähtyi. Jäimme odottamaan ovien avaamista.
Ja, kuten arvata saattaa, eivätpä auenneet ovet.
Odottelin hetken, sitten yritin painaa 1, sitten E. Kokeilin vielä napsauttaa Stop-nappiakin alas ja taas ylös. Ei mitään vaikutusta. Seuraavaksi sitten painoin hälyytyssummeria ja kuului kuinka se soi jossain lähettyvillä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Otin puhelimen ajatellen soittaa apua, mutta ei ollut kenttää. Näppäränä minulla oli kuitenkin toinenkin puhelin mukana (toisessa on Elisan, toisessa Vodafonen liittymä - jälkimmäinen ei toiminut) ja sain sillä soitettua Artille. Ensin tosin ajattelin soittaa Jacks Kids Worldiin, mutta muistin, että siellä ei henkilökunta pahemmin puhunut englantia, joten en ehkä olisi saanut asiaani selitettyä. (Sannalle tiedoksi, että mietin jo, miten voisin yrittää lähettää tekstiviestiä, jos ei olisi kenttää tässäkään, heittämällä puhelinta ylöspäin hissikuilun ja hissin välistä sukkahousuihin pujotettuna - jotta siis saisin puhelimen takaisinkin. Minusta on ainesta Ihmemieheksi…)
Onneksi Artti vastasi ja lupasi hoitaa asian. Jonkin ajan kuluttua Artti soitti ja sanoi, että korjaajia on tulossa ja hän tulee myös paikalle. Pitkään aikaan ei tapahtunutkaan sitten mitään.
Meillä oli lasten kanssa oikein hupaisaa. Lauloimme, leikimme ja luimme mukana olevia esitteitä. Söimme näkkäreitä ja joimme mehuja. Ehdin jo miettiä sitäkin, että jos emme pääse ulos ennen kuin Annikan on päästävä vessaan, on meillä vaippoja tarpeeksi… 
No, lopulta alkoi kuulua poraamista ja jotain kolinaa. Joku huuteli jotain ja kuului Artin äänikin. Luulin koko ajan meidän olevan hieman E-kerroksen yläpuolella (kurkkasin hissin ovien välistä ja siitä näkyi hissin ulko-ovi), mutta Artti kertoi, että olimmekin lähes kellarissa ja siellä hissin ovet oli suljettu ja hajotettu. Emme siis päässeet sieltäkään kautta ulos. Tässä vaiheessa vasta selvisi hissimiehille, että hississä on lapsiakin. Me olimme niin hiljaa ja rauhallisesti. Paitsi laulaessamme viisi pientä ankkaa, jossa pitää huutaa kvaak!
Joku tuli hissin katolle ja pyysi avaamaan ovet ja kokeilemaan kellarin ovien avaamista, mutta en saanut ovia edes hievahtamaan. Kun kerroin lapsille, että hissin katolla on joku, joka yrittää auttaa meitä, Annika vilpittömästi ehdotti: “Ehkä se on Paidermän.” Hämähäkkimiehestä olisikin voinut olla apua siinä tilanteessa… 
No, lopulta hissi lähti hitaasti ylös päin ja kun pääsimme E-kerroksen ovien kohdalle, ne avattiin ja pääsimme ulos. Annika kertoo tapahtumaa hienona seikkailuna (halusin mieluummin seikkailun kuin paniikin tunnelmia mukaan) ja Lassi taas ei varmaan nähnyt mitään kummaa siinä, että olimme hississä sekuntien/minuuttien sijasta melkein pari tuntia. Artti voisi kertoa tarkemmin pelastusoperaation ulkona tapahtuneesta osiosta, joka sekin oli kertomuksen arvoinen seikkailu.
Että tällaista tänne.
No jopas jotakin. Hienoa, että pärjäsitte noin hyvin siellä hississä. Onhan se kokemus, joka jää mieleen mutta rauhallisesti ottamalla selviää sitten tulevaisuudessa jostain muustakin, ehkä. Eihän lapset välttämättä tiedä, että tilanteessa pitäisi pelätä tai olla kauhuissaan jos ei niille kerro, tai aikuinen näytä kauhuesimerkkiä.
Artin kertomus olisi kiva kuulla kanssa.
Saitteko iki-liput Kids-Wordiin?
Olipa vaan seikkailua kerrakseen
Ja oikein kekseliäs äiti.. onneksi sukkahousuja ei sitten loppupeleissä tarvinnut suunnittelemaasi…
Ja tosiaan kiinnostaisi lukea Artin kokemus asiasta.
Mitä siis tapahtui ulkona?
Ensinnäkään kukaan Kids Worldissä ei ollut tajunnut, että hississä on joku. Sinne olisivat varmaan jääneet, ellei Tanjan känny olisi saanut kenttää. Hälytyskellokin oli ainoastaan hissikorissa ja sen ääni oli niin mahtipontinen, etten luultavasti käyttäisi sitä edes herätyskellona.
Itse tulin paikalle samaan aikaan hissinkorjaajien kanssa ja hetken meikäläistä kiukkuisesti mulkoiltuaan tajusivat, että olen taatusti äkäisempi ja lakkasivat märisemisensä. Avasimme hissin ovet katutasolta ja tajusimme, että hissi oli jostain syystä mennyt kellariin saakka. Lähdimme siis autoramppia alas etsimään kellarin hissin ovea.
Kellarista pääsimme käytävää pitkin jonkinmoiseen pimeään teknoluolaan, mutta hissin ovea ei ollut missään. Hetken aikaa ihmeteltyämme tajusimme hissin sijaitsevan erään seinän takana ja haimme hieman kättä pidempää avuksi. Jouduimme repimään seinän alas ja siinä vaiheessa katosta tippui palkki yhden asentajan päähän. Olin kuitenkin sen verran huolissani muksuista, etten oikeastaan välittänyt päätänsä pitelevästä kaverista. Olisi kyllä pitänyt varmistaa, että tämä oli ok.
Pääsimme sitten seinän läpi ja sen takaa paljastui täysin hämähäkin seittien peitossa oleva huone sekä hissin ovi. Se oli kuitenkin niin rikki, ettei sitä saanut auki. Jouduimme kiipeämään ylimpään kerrokseen hissin konehuoneeseen.
Hissin koneisto näytti siltä kuin se olisi ajalta ennen maailmansotia. Ja sekin oli tietysti hajalla. Asentaja rupesi sitten manuaalisesti kampeamaan hissiä ylös kuilusta, mutta vähemmän skarppina tyyppinä sekosi vähän väliä suunnasta. Itse en kuulemma voinut auttaa.
Loppu löytyykin sitten tuosta Tanjan kertomuksesta. Henkilökunta ei tehnyt elettäkään pahoitellakseen tapahtunutta, kunhan möllöttivät; se tuntuu olevan saksalainen tapa. Tänäänkin eräs nainen käveli päätä pahkaa Lassia päin ja näytti hetken kalalta kuivalla maalla; suu meni auki ja kiinni kuin pahemmankin laatuisesti aivovammaisella, mutta pahoittelua ei tullut, ehei.
Huh huh, onpa siinä ollut Artillakin seikkailu.
Hei Tuazophia - olen seurannut blogiasi alunperin erään blogikommentin kautta. Sinun perheellesi aina tapahtuu ja jutut ovat mielenkiintoisia ja aina uusia. Tulin juuri itse Berliinistä, jossa kävin BauTec-messuilla. Ehdin myös Brandenburger Torille ja Alexanderplatzille ja takaisin - auto oli jossain Juni 17 Strassenilla parkissa. Kun viimeksi kävin Berliinissä oli kesä ja kaupunki oli vehreä ja valoisa ja rakennukset näyttivät komeilta ja kaikkialla oli puhdasta ja siistiä ja jotenkin niin saksalaista. Nyt tunnelma oli jotenkin muuttunut; ei sykähdyttänyt. Johtuiko se säästä eli vuodenajasta vai yleisestä fiilingistä - ei ollut enää niin ystävällistä eikä siistiä ja näkyi jopa kerjäläisiä (eikä heissä mitään pahaa sinänsä ole). En enää halunnut nähdä palaakaan muurista saatikka jotain muuta 1989 ennen ollutta, uudelleen väkisin tuunattua - aitoa näki vain maaseudulla. Pakko on tunnustaa, että Trabantit ostin lapsenlapsilleni (made in China). Eli siis oli jotenkin ihan epäsaksalaista koko meno. Ristiriitaista on myös, että pientäkin kylää lähestyessä Macin mainokset kiiluvat korkeudessa. Niissähän voi kyllä turvallisesti käydä vessassa… Onneksi huomasin aikaisemmin mainitsemasi lumikellot puistossa ja kultasateet turvonneine nuppuineen ja päätin, että tulen kesällä käymään uudestaan. En yhtään ihmettele lukiessani blogiasi - ei sielläkään osata pyytää anteeksi tai pahoitella huonoa tuuria ja pyytää saada korvata menetetty aika esim. hississä. Siellä ei elämä ole helppoa. Elämä siellä vaatii sisukkuutta ja avointa mieltä. Onneksi tunnut olevan varsin valoisa ihminen ja pärjäät niissä ympyröissä lastesi kanssa. Ajasta siellä tulee suuri seikkailu. Onnea ja menestystä arkeen!
Teidän meno muistuttaa omaani! Milloin jään jumiin pyörävarastoon, milloin hukkaan kännykän, milloin ajan päältä ajettavalla ruohonleikkurilla sähkötolpan alle jumiin… Ainoa tahaton lausahdus joka “särähti” korvaani oli Artin kommentti:
“Tänäänkin eräs nainen käveli päätä pahkaa Lassia päin ja näytti hetken kalalta kuivalla maalla; suu meni auki ja kiinni kuin pahemmankin laatuisesti aivovammaisella, mutta pahoittelua ei tullut, ehei.” Veljeni on liikenneonnettomuudessa saanut vakavan aivovamman. Mutta hän ei todellakaan jää töllistelemään erilaisia ihmisiä. Koska saa kokea sitä itsekin aivan liikaa..Aivovammat aiheuttavat väsymistä, keskittymiskyvyn herpaantumista, toisen tunnetiloja hän ei pysty lukemaan kasvoilta, pitkiin teksteihin ei jaksa syventyä..Oireiden takia ilmenee ärtymistä, tunnetilojen äkillisiä vaihteluita…Mutta aivovammasta huolimatta ihmisen järki ja huumorintaju pysyy tallella! Suosittelen tutustumista Aivovammaliiton sivuille!
http://www.aivovammaliitto.fi/
Enkä suinkaan väitä että Artti olisi ainoa joka käyttää tuollaista sanontaa, jopa elokuvissa olen nähnyt suomentajan käyttävän samaa tyyliä : Käyttäytyy kuin aivovammainen (kuvassa oli aivan seko äijä). Aivovammaisilla on aivot! Teidän arjesta on todella mukava lukea!
Juu, ei ehkä kaikkein järkevimmin sanottu. Mutta se vielä aivovammoista mainittakoon, että erilaiset aivovammathan aiheuttavat erilaisia oireita, riippuen vammautuneesta aivojen osasta.
Olipa vaan Artinkin kertomus oma seikkailunsa sekin. Toivottavasti siellä ei kaikki hissit ole samanlaisessa “kunnossa”…