Aurinkoa ja pyyhkeitä
Tuazophia Helmikuu 27th, 2008
Hyvin menee.
Heh, tylsää kirjoittaa vain noin, mutta tottahan tuo on. Ajattelin vain mainita, ettei jaarituksistani saa sitä kuvaa, että täällä olisi kamalaa. Ei, päinvastoin! Olen edelleen tosi innoissani täällä olosta.
Kerroinko jo, että näissä näppäimistöissä on y ja z vaihtaneet paikkaa. Hankalaa. Varsinkin sellaiselle, joka käyttää nimimerkkinään Tuazophiaa. Vaikka kyllä Tuayophia olisi melkein yhtä hyvä. Pelkään vaan, että alan oppia tuon vaihdon ja sitten kirjoitan omalla koneella mitä sattuu.
Ei muuten oikeasti tänään ollut kovin aurinkoista, satoikin vähän pari kertaa. Mutta ihan vaan vähän. Ja lämmintä on - Lassille sain ostettua ohuemman takin ja Annikalla sellainen on ollut mukana koko ajan. Kevyempiä kenkiä edelleen metsästän.
Mutta sitten hauskempiin asioihin.
Saksaa pitää melko samanlaisena maana kuin Suomeakin ja eihän tämä niin kamalasti eroakaan. Samaa tietysti voisi sanoa saksalaisista ja suomalaisista. Joskus tulee kuitenkin yllättäviä eroja. Kuten pyyhkeissä.
Suomessa punttisalilla annetaan ohjeeksi, että täytyy käyttää pyyhettä laitteiden suojana. Ja kyllähän varmasti useimmat käyttävätkin, mutta koskaan en ole niin antaumuksella pyyhkeellä vuorattuja laitteita kuin täällä. Kaupoissa myös myydään erikseen ainakin sauna-, kylpy-, ranta-, kietaisu- ja lastenpyyhkeitä. Siis ihan isoista pyyhkeistä puhuttaessa. Ja niitä tosiaan käytetään eri tarkoituksiin!
Saunassa pitää olla saunapyyhe, joka asetetaan lauteelle niin, että siihen istuttaessa myös jalat tulevat pyyhkeen päälle. Saunasta lähdetään vilvoittelemaan niin, että tuo saunapyyhe kääritään ympärille tai sitten voidaan käyttää erillistä kietaisupyyhettä tai kylpytakkia. Saunan jälkeen sitten varmaankin kuivataan kylpypyyhkeeseen - saunapyyhe ei ehkä ole enää kuivauskunnossa. Mutta ainakin kylvyn jälkeen käytetään tietysti kylpypyyhettä. Tarina ei kerro, käytetäänkö rantapyyhettä vain rannalla-/aurinkotuolissa makaamiseen, vai onko se tarkoitettu myös kuivaamiseen - ei kai? En myöskään tiedä, mitä pyyhkeitä lastenpyyhkeen lisäksi käytetään, jos lapsi on rannalla. Saunaanhan lapsia ei viedä, koska siellä on tärkeää, että ollaan hiljaa (saunassa siis ei puhuta).
Tämä olkoon opetukseksi kaikille meille, jotka ennen olemme ehkä väärinkäyttäneet pyyhkeitämme.
pyyhkeiden väärinkäyttöä
Hehee.
Kiva kuulla että olette viihtyneet ja hyvää kuuluu, pyyhkeistä huolimatta!
Eku kertoikin aiemmin jotain hissikommelluksista, vaikka tarina jäi silloin vähän multa hämärän peittoon. Kävin lukemassa senkin; huuhuh!
Täällä ei mitään uutta kummallista. Mimmu on vatsataudissa, onneksi vähän parempaan päin. Titta on pirteä ja villi niinkuin yleensä ja Hilla kasvaa vauhdilla.
Tulin muuten tänne alun pitäen etsimään sitä herkullista porkkanakakun ohjetta. :P” Ei varmaan löydy tuolta resepteistä? (En vielä katsonut, mutta ,os ei, niin jaksaisitko joskus laittaa sen sähköpostissa.)
Hyvää kevättä sinne, sitä odotetaan saapuvaksi joskus tännekkin. Ja terkkuja!
Ja siitä äskeisestä unohtuivat lähettäjän tiedot. :/
Hih, vai sellaisia pyyhkeitä ja käyttötapoja siellä
Johan siihen menee omaisuus… varmaan vaihtopyyhkeetkin pitää olla.
Joutuukohan siellä opiskelijat, tai muut joilla ei välttämättä paljon rahaa käytettävissä, hankkimaan noita kaiken sorttisia pyyhkeitä