Eläintarha
Tuazophia Kesäkuu 16th, 2008
Berliinissä on kaksikin eläintarhaa, mutta meille tutummaksi on tullut melkoisen lähellä sijaitseva Berlin Zoo. Itselläni on sinne vuosikortti ja olemme vierailleet puistossa useammankin kerran monenlaisilla kokoonpanoilla. Nyt kesän tullen puistossa on enemmän ihmisiä, mutta keväällä oli kiva käydä katsomassa virkeitä eläimiä, kun vierailijoita oli vain kourallinen. Annika pitää erityisesti “lasten eläintarhasta”, jossa juoksentelee usein vapaana kilejä ja karitsoita ja niitä voi ruokkia automaateista ostettavalla ruoalla. Lassista moiset taas ovat liian päällekäypiä ja suosikkeja ovatkin usein varpuset tms. Viereisessä kuvassa reportteri Annika esittelee Afrikan sarvessa viihtyvää Grevynseepraa.
Kesäkuumilla puistossa on tietysti samalla lailla hellettä kuin muuallakin, mutta isot puut saavat kävelytiet melko varjoisiksi. Ja toisaalta taas tuulella nuo samat puut estävät pahimman puhalluksen. Olemme olleet puistossa rattaiden kanssa ja niiden kanssa kulkeminenkin onnistuu hyvin. Lastenhoitopisteitä ja vessoja on riittävästi ja ravintoloiden ruoka kohtuuhintaista.
Pieni miinus tulee eläintarhan rakenteesta. Siellä on melkein mahdoton kehittää joku oikein toimiva kiertoreitti, jonka varrelle saisi mahtumaan kaikki eläimet niin, ettei tarvitsisi kulkea samoja reittejä aina uudelleen. Parasta onkin ostaa kartta ja yrittää sompailla parhaansa mukaan…
Eläinten lisäksi puistossa on katsomisen arvoisia istutuksia ja rakennuksia. Ja puiston keskipaikkeilla sijaitsevan kahvilan ja matkamuistomyymälän vieressä on iso ja hieno leikkikenttä, jossa lapset voivat juosta viimeiset energiat pois aikuisten lepuuttaessa jalkojaan. Lisäksi eläintarhan yhteydessä on akvaario/terraario, josta olen kertonutkin jo aiemmin.
Ps: Kaikille sukulaisilla ja ystäville tiedoksi, että olen kehitellyt salasanan taakse kuvasivun, jonne tulee todennäköisesti enemmän ja nopeammin kuvia kuin mitä saan blogiin laitettua. Siellä on myös aikataulua meidän omista reissuistamme ja tänne tulevista vierailuista, jotta voitte suunnitella omat reissunne aikataulun ulkopuolelta. Salasanaa ja osoitetta voi kysyä sähköpostilla tai vaikka Skypessä.
Ps2: Näköjään olin ajan hermoilla artikkelia kirjoittaessani.















Wikipedian mukaan tuo Bartmeise on viiksitimali. Aika suuri kokoero
En ole muistanutkaan katsoa, että onko Berliinin eläintarhan lintuosastolla noita Bartmeiseja. Siellä on nimittäin sellaisia ihan pikkuruisia lintuja vaikka minkälaisia. Mutta kokoeroa on, juu.
Itse en lapsena koskaan välittänyt eläintarhan linnuista, mutta Annika tykkää niistä ja varsinkin tuo munakokoelma on aina käytävä katsastamassa.
Paljon terveisiä reportteri-Annikalle! Meillä mummi arvailee, että Michaelista tulee (radio)toimittaja, mutta hän ei tarvitse mikrofonia kun on niin tehokas tuo sisäänrakennettu kovaääninen, että se kuuluu Afrikkaan asti…