Lasten syntymäpäivät
Tuazophia Heinäkuu 29th, 2008
Koska lasten syntymäpäiväartikkelit ovat jääneet julkaisematta ajallaan, laitoin ne nyt julkisiksi - Lassin osalta vähän jo korjaillen:
Kiitos kaikille synttärisankareita muistaneille!
- Hajatelmia (371)


Tulin pitkästä aikaa lukemaan teidän kuulumisianne ja kivoja juttuja olikin. Nyt vasta tajusin, miten samanikäinen teidän isompi on meidän pojan kanssa, reilu viikko ikäeroa ja samanlaisilta tuntuu jutut, vaikka vaaleanpunaista ja prinsessaa ei meillä näy vaan sen sijaan dinoja ja ritareita :-). Viime viikolla oltiin päivä Legolandissa ja kivaa oli ainakin pääkävijällä, mutta kyllä se on rasittavaa, kun joka paikkaan on jonoa, vaikka mentiinkin tarkoituksella ennen täkäläisten kesälomien alkkamista.
Juu, sellaisiahan ne tuntuvat olevan, viisivuotiaat.
Legolandia voisi olla kova sana - Berliinin vastaavassa lapset kävivät talvella ja tykkäsivät. Tosin Lassi saattaa olla vielä vähän pieni tuollaisiin.
Onko muuten Lassi pitkä ikäisekseen? Joissain kuvissa on näyttänyt niin jo isolle pojalle
Vaikka itse pidän sitä niin pikkuisena, johtuen ihan siitä, että meille tullessaan Lassi oli pieni, niin kasvu on ollut reipasta ja nyt kaksivuotiaana pituus on aavistuksen keskiarvoja enemmän. Näyttää vaan pidemmältä, koska verrattuna leveyteen pituutta on huimasti.
Lassi siis on edelleen hyvin hoikka ja tietysti siksikin niin pikkuisen oloinen.