Archive for Elokuu, 2008

Kim Lönnholm

Tuazophia Elokuu 20th, 2008

Päässäni on tänään soinut Kim Lönnholmin kappale Juomani (Minulla on koti -levyltä). Ärsyttävää, koska en muista sanoja kokonaan. Mistäköhän ne voisi löytää? Hakukoneista ei ollut apua… Muistaakseni jotain tällaista:

“Joskus juomani murheelle maistuu.
Joskus toivoon minut tuo tuudittaa.
Joskus pullossani viha mustana vaanii.

Joskus lauluni lintuna liitää.
Joskus heikkona vain se häilähtää.
Joskus tyhjänä, niin tyhjänä lauluni soi.

Minkäpä sitä laululleen voi?

Mutta riemulla minä tämän lauluni laulan
ja juomani loppuun juon.
Surusormin jos kaadaankin tuon.”

Eroavaisuuksia ja arvonta

Tuazophia Elokuu 15th, 2008

Joitan eroavaisuuksia olen huomannut aiemman asuinpaikkamme (Suomi, Vantaa, Martinlaakso) ja nykyisen kotipaikkamme (Saksa, Berliini, Wilmersdorf) välillä. Monet erot voivat olla ihan omaa kuvitelmaani, koska mitään tutkimuksia en aiheesta ole lukenut, mutta ihan siis omien huomioideni pohjalta muutamia huomioita.

Leikkipuistot ovat täällä hienompia. Suomessa on paljon hienoja leikkipuistoja, jotka ovat usein Lappsetin tuotteilla kalustettuja. Täällä hienoimmat leikkipuistot ovat paikalla rakennettuja ja vähemmän hienoissa on sitten noita massatuotanto-telineitä. Olen aikeissa tehdä tästä aiheesta oman postauksen, mutta nyt mainostan jälleen lähileikkipuistoamme Zirkus Aladinia. Leikkipuistoissa lapset leikkivät usein alushoususillaan tai jopa alasti ja pienet kirmaavat ilman vaippaa = pissivät sinne tänne. Itseäni hieman häiritsee, mutta täällä kukaan ei ihmettele. Lapset leikkivät ja uivat usein myös suihkulähteissä ja niin niissä kuin muissakin “tavallisissa” puistoissa voidaan hyvin olla myös täysin ilman vaatteita.

Säät ovat paremmat. Omat pessimistiset “apua, nyt on hyvä ilma, pakko nauttia tästä vaikka väkisin”- ja “tietysti juhannuksena sataa räntää”-mietteeni ovat muuttuneet optimistisiksi “ihanaa, tänäänkin voidaan olla pitkään ulkona”- ja “no, ei se haittaa, että sataa, sillä kohta on varmasti taas parempi sää”-uskomuksiksi. Tietysti täälläkin sataa ja on viileää, mutta keskimäärin sää on selvästi parempi. Myöskään mitään tappohelteitä ei ole ainakaan toistaiseksi tullut.

Suomessakin käytetään paljon englantia esim. mainoksissa, mutta täällä on paljon tuotteiden tms. nimiä, jotka ovat englanniksi. Myöskään elokuvien nimiä ei kai käännetä niin usein kuin suomessa, kun taas täällä sitten itse elokuvat dubataan. Videovuokraamoissa (ainakin meidän käyttämissämme Video Worldeissa) hinta on muistaakseni 1,40 /päivä eli aina klo 24 jälkeen tulee lisämaksu.

Kaupoissakin on eroja. Tavallisilla kaupoillakin on omat bio-merkkinsä ja pienestäkin kaupasta löytyy paljon luomutuotteita. Erikseen on vielä bio-kauppoja, jotka ovat vähintään suomalaisen k-marketin kokoa ja niistä löytyy koko ruokakaupan valikoima. Tavalliset kaupat ovat pieniä (toki markettejakin löytyy), niitä on usein ja valikoima vaihtelee kohtuullisesta hyvään. Maitotuotteita on paljon pienempi määrä kuin keskimäärin suomalaisessa kaupassa ja pastaa samoin. Viinit ja muut alkoholituotteet myydään ihan tavallisissa kaupoissa, joskin lisäksi on juomakauppoja, joista löytyy niin niitä, kuin myös kaikenlaisia muita juomia. Kasvikset ovat hyviä - erikoisuutena mainittakoon “Ready to eat”-mangot, -papaijat ja -avokadot; minusta on hankala ostaa mangoja ja avokadoja, kun kypsyydestä ei tiedä, mutta nuo ovat siis kypsäksi kypsytettyjä ja vasta sitten myyntiin tulevia. Mustikat näyttävät aina olevan pensasversioita (joko bio tai ei).

Ravintoloissa syöminen on helppoa. Ravintoloita on huiman paljon kaikkiin makuihin soveltuen, ruoka on hyvää, palvelu pelaa (paitsi jossain turistirysien vieressä, joissa ei ilmeisesti tarvitse yrittää) ja hinnat ovat kohtuulliset. Omia suosikkipaikkojani ovat lähes vastapäätä oleva italialainen (pizza noin 4-5 euroa), kulman takana oleva intialainen (pääruoat 6 eurosta eteenpäin) ja sitä vastapäätä kiinalainen (ruoat noin 4-5 euroa). Lisäksi on kahviloita, joissa kahvi on lähes samoissa hinnoissa kuin Suomessa (esim. latte 3,50 euroa), mutta leivät (1-4 euroa) ja kahvileivät (esim. pitkä viineri 2 euroa) jonkin verran halvempia. Lisäksi saksalaisia herkullisia erikoisuuksia ovat brezelit ja apfelschorle, joista jälkimmäistä tulee juotua hyvin usein ja etummaistakin napattua reissussa välipalaksi silloin tällöin.

Hinnat ovat muutenkin halvempia ainakin asunnoissa, vuokrissa, autoissa ja ruoassa.

Hinta-arvauksen arvonnassa onnettarena toiminut Artti arpoi palkinnon saajaksi Raisan! Huvittavaa kyllä, Raisa on aiemminkin voittanut blogissani arvonnan. Mutta täysin rehellistä peliä tämä kuitenkin oli. :) Päätin palkita myös lähimmäksi osuneen ja sehän oli AnneM, jonka arvaus heitti vain muutamalla kymmenellä sentillä! Kiitos osallistumisesta ja onnea voittajille!

Hinnat löytyvät arvauspostin kommenteista.

Kestovaippailua Saksassa

Tuazophia Elokuu 11th, 2008

Lapset iltapuvuissaKoska Saksassa on ekoilu kovasti suosiossa, voisin kuvitella, että täällä käytetään paljon kestovaippoja. Katukuvassa niitä ei kuitenkaan näy. Olen nähnyt kestovaippakuoria myynnissä vain yhdessä lastentarvikeliikkeessä eikä niitä muissakaan kaupoissa ole esiintynyt. Bio- eli luomukaupoissakin myydään vain jotain luonnonmukaisia kertakäyttövaippoja.

En tosin ihmettele, jos kestovaippailu on täällä harvinaisempaa, koska varsinkin julkisilla paikoilla se on tehty hankalaksi. Lastenhoitohuoneita kyllä löytyy isoimmista kaupoista, mutta niissä ei juuri ole vessanpönttöjä, jonne isompi jäte kipata. Puhumattakaan sitten käsisuihkusta, jolla vaippaa huuhtaista - sellaisia ei nimittäin ole tullut vastaan edes vessoissa! Ei täällä kyllä kodeissakaan ole käsisuihkuja, mutta meillä on onneksi toisessa vessassa kylpyamme ja suihku aivan pöntön vieressä. Niidenkin yhteiskäyttö on hieman monimutkaista välissä olevan suihkuseinän vuoksi, mutta siitä kuitenkin selviää.

Oma lukunsa on tietysti se, että myös lastenhoitohuoneissa vesi tulee usein kylmänä (täällä ei ravintoloiden yms. vessoissa tule yleensä lämmintä vettä) ja joskus se on todella kylmää! Monesti hana on vielä liikkeeseen reagoiva tai painettaessa puoli sekuntia vettä antava, sekä lavuaari jopa kahdenkymmenen sentin päässä pöytätason reunasta ja postimerkin kokoinen ja syvyinen. Eli ylipäänsä lapsen peseminen on tehty hankalaksi: Mitä sitä jälkikasvua julkisille paikoille raahaamaan!

Oma lukunsa on tietysti se, että jostain syystä vaippoihin jää värjäymiä, vaikka muuten peseytyvät hyvin. En tiedä, onko syynä käyttämäni pesuaine (pesupähkinäliuos) vai Berliinin vesi. Eivät nuo värjäymät itseäni nyt niin häiritse, mutta laskevat tietysti jälleenmyyntiarvoa ja kyllä joku voi julkisilla paikoilla katsoa, että olen likaista vaippaa pukemassa lapsen päälle = ei hyvää mainosta kestovaipoille.

Eiväthän nämä mitään ylivoimaisia esteitä ole. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka Lassi oppisi kuivaksi piankin - jos odotettavissa olisi vielä pitkä aika vaippojen kanssa, hankkisin kotiin käsisuihkun ja vaihtaisin vaippasysteemejä enemmän helppovaippojen suuntaan.

ps. Lue Eeva-Marian projektista: Kestovaippoja etiopialaiseen lastenkotiin

ps2. Kuva ei siis oikeastaan liity tekstiin, mutta kun kuvalliset postaukset ovat niin paljon kivempia… Huomatkaa erityisesti lasten ilta-asujen hatut (juomajauhepurkin kansi ja Barbien mekko)!

“Kun on jano, on liian myöhäistä juoda!”

Tuazophia Elokuu 7th, 2008

SinikieliannikaSisär kuuli otsikon mukaisen (tai ainakin jonkin sen tapaisen) lauseen jostain (Sisär, kommentoipa ja laita vähän yksityiskohtia lisää, jos muistat). Kysehän on siis oikeasti siitä, että jos alkaa juoda vasta kun on jano, elimistö on jo ehtinyt kuivua ja siksi juominen on myöhäistä. Mutta lause on kuitenkin niin huvittava, että kun minulla on jano ja etsin kuumeisesti juotavaa, hymähdän yleensä aina ajatukselle, että itse asiassa juominen on jo liian myöhäistä…

Tuli tuo vain mieleen taas, koska tänään oli todella kuuma päivä ja koska tuuli vilvoittaa mukavasti (=haihduttaa nopeasti hien iholta), pitää muistuttaa itselleen juomisesta. Yritän juoda sekalaisesti kaikkea mahdollista, mutta pääosin kivennäisvettä tai kivennäisvesi-mehu-sekoituksia (tai valmista apfelschorlea) sekä kevytlimuja. Pelkkää vettä juon tosi harvoin muuten kuin ruoan kanssa, koska en pidä siitä (riippumatta paikkakunnasta).

Huomiselle on luvattu pilvistä/sateista/ukkosta riippuen siitä kehen uskoo.

ps. Osallistukaa hinta-arvaukseen!

ps2. Sisär, lehti ja kirja sekä lasku tulivat eilen, kiitos! Myös Lassin nimpparikortti tuli, kiitos TRMPMMA!

Hintaeroja

Tuazophia Elokuu 1st, 2008

Euron tulon jälkeen tavalliset ihmiset sanoivat Suomessa, että hinnat ovat nousseet, mutta kaikki laskelmat väittivät, että hinta on sama. Nyt laskelmatkin jo kertovat hintojen nousseen ja Suomessa ollessamme törmäsin artikkeliin Suomen ja Saksan ruoan hintojen eroista.

Ajattelinkin kehittää näin elokuun kunniaksi arvauskilpailun ruoan hintaeroista Suomi-Berliini. Laitan tuohon pienen iltapalaostoslistan ja toivon, että laitatte oman arvionne Suomen hinnasta sekä arvauksen, paljonko maksoin. Itse tein ostokseni Plus-nimisessä kaupassa ja voitte lisätä omaan arvioonne kaupan, jonka suomihinta-arviota käytätte. Tietysti saa hinnat tarkistaa ihan varmastikin omasta kaupastaan, tosin toivon, että Saksan hinnat varmasti tietävät eivät paljastaisi arvaustensa olevan puhdasta tietoa.

Luvassa tuotepalkintoarvonta kaikkien vastaajien kesken.

Ostoslista:

Pepsi light 1,5 l + pantti
Kalapuikot-pakaste 15 kpl paketti
Perunakroketit-pakaste 750g
Kiviuunipizza Margharita-pakaste 3 kpl paketti
Jauhoinen hedelmäkarkki 125g
Suklaalevy 72% suklaata 125 g
Muovikassi (samanlainen kuin suomalaiset muovikassit, ei mikään pieni, kahiseva ja surkea)