Archive for Syyskuu, 2008
Värisilmää
Tuazophia Syyskuu 29th, 2008
Vaahteramäen Lina oli löytänyt tosi hauskan värisilmän testauksen ja tietysti se piti käydä tekemässä. Olin melkoisen yllättynyt, kun sain tuloksen, jonka mukaan värisilmäni on täydellinen (kaikista eri väriosioista tuli tulokseksi 0). Mutta hauska tietää, että minulla voi olla absoluuttinen värisilmä - sävelkorvaa ei nimittäin ole nimeksikään. ![]()
Hyvä Etiopia, hyvä Berliini!
Tuazophia Syyskuu 28th, 2008
Olemme vatsataudissa. Lassi pahiten, Annika vähemmän, minulla vain vatsan yläosaan koskee. Artti on jostain kohtalon oikusta selvinnyt tältä epidemialta ainakin toistaiseksi. Tarkoitus oli mennä maratonia katsomaan, mutta ei siis tietenkään päästy. Harmitti ja nyt harmittaa vielä enemmän.
Onnea Haile Gebreselassielle hienosta uudesta maailmanennätyksestä!
ps. Tuula kyseli, onko meillä jo syksyistä. Lämpötilat päivällä ovat olleet n. 13 asteessa, aamulla alle 10. Selvästi syksyistä, mutta ei juurikaan ruskaa. Kuvia alla:

Kuivia lehtiä on joka puolella
Webbikamera
Tuazophia Syyskuu 24th, 2008
En muista, olenko aiemmin laittanut johonkin linkin tästä, mutta meidän lähinnä oleva webcam löytyy Kurfurstendammin sivuilta. Siitä on näppärä vilkaista, millainen sää täällä on. Ja mekin varmasti välillä vilahdamme kuvassa - emmeköhän ehkä kerran kuussa ainakin tuosta aukiolta kävele!
Suomikuva maailmalla
Tuazophia Syyskuu 23rd, 2008
Täällä Saksassa (tai ainakin Berliinissä) Suomi tunnetaan melko hyvin. Lähes joka viikko sattuu kuuloetäisyydelle joku, joka kysäisee puhummeko suomea. Monet ovat käyneet Suomessa tai muutoin tietävät siitä jotain. Puheenaiheeksi päätyy usein menestys Pisa-tutkimuksessa ja useampikin ihminen on tullut kysyneeksi miksi Suomi pärjää niin hyvin koulutuksen tasossa, vaikka maa on pieni. Pari kertaa on mainittu myös Jokela ja pohdittu koulutuksen tasoa ja tuollaisen tapauksen mahdollisuutta. Nyt taitaa puheenaiheissa olla mukana myös Kauhajoki.
Näinkin kaukaa tapahtumat olivat heti tiedossa meille suomalaisen median kautta, mutta lähes välittömästi asiasta uutisoivat myös ainakin BBC, CNN, Berliner Morgenpost sekä Der Spiegel. Ties kuinka monet muut. Joten eiköhän noita kysymyksiä taas tule.
En osaa vastata kyselijöille mitään. En itsekään ymmärrä, mikä Suomessa mättää niin pahasti, että tällaista tapahtuu. Vaikka muutinhan itsekin pois.
ps. Olen aiemmin valittanut sitä, että uutisia katoaa ja nyt minulla kerrankin on todiste siitä. Iltasanomissa oli vielä aamulla linkki “Amerikkalaislahko iloitsee Kauhajoen kouluammuskelusta“, mutta se ei johtanut millekään sivulle. Nyt linkkikin on jo kadonnut, mutta minulla on vielä sen niminen sivu selaimessani ainakin tällä hetkellä näkyvissä. Hyvä, että poistettiin - miksiköhän se alun perin julkaistiinkaan?


