Archive for Marraskuu, 2008

“Lunta kaikkialle tupruttaa”

Tuazophia Marraskuu 26th, 2008

Lassi eläintarhassaTäällä satoi lunta tiistaina. Kuten myös perjantaina, lauantaina ja su-ma-yönä. Älkää silti pelästykö: Kadut ovat kuivat jälleen (tosin hiekoitetut, ettei kukaan vain liukastu, jos johonkin tulee neliösentin kokoinen jäätikkö!). Pakkasta ei ole päivisin vielä ollut, eikä ole ainakaan tälle viikolle luvattukaan (vaan lämpenevää). Mutta toisaalta - minusta kuiva ja lämpimähkö sää ei ole ollenkaan hassumpi.

Minä ja viereisessä kuvassa poseeraava pikkuherra vierailimme taas eläintarhassa. Saimme olla melkoisen rauhassa. Huikein hetki oli hetki Lassin kuvan ottamisen jälkeen, kun kävelimme vastasatanutta lunta pitkin, eikä ketään näkynyt. Liikenteen melua ei kuulunut ja muutenkin tuntui, kun olisimme olleet eläintarhassa yksin. Äkkiä susi alkoi ulvoa ja hetken päästä kuoroon yhtyi toinenkin. Että sellaista täällä miljoonakaupungissa!

Likainen jääkarhuAika monet eläimistä olivat sisällä, mutta tietysti sudet, jääkarhut yms. viihtyivät ulkona näin lumisellakin säällä (lämpötila taisi olla parisen astetta plussan puolella). Hurjan likainen Knut ei tosin pahemmin jääkarhulta näytä, mutta hauskaa sillä puunkappaleen kanssa oli. Kuvan sain aivan sattumalta, kun vaan räpsin menemään. Knutia oli kuvaamassa myös ilmeisesti jonkun lehden kuvaajaryhmä, mutta he pitivät juuri taukoa tämän kuvan ottamisen aikaan ja Knutin hetkellinen pysähtyminen sai aikaan paljon huutelua, joka ehkä innosti karhun jatkamaan painiaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan suurin yleisömäärä ollut jääkarhunpennun aitauksella niin kuin yleensä, vaan kirahvien talon ulkopuolella. Talo on suljettu remontin vuoksi, mutta ryhmä pääsi sisään oppaan johdolla. Meinasimme livahtaa Lassin kanssa mukaan, mutta ryhmä näytti asettuvan paikalle pidemmäksi aikaa, joten jätimmekin grahvit tällä kertaa väliin.

UlvojaKiertelimme tällä kertaa pääasiassa ulkona, sillä esimerkiksi lintutalon kosteassa kuumuudessa talvinen ulkovarustus olisi ollut aivan liikaa. Kissatalossa piti tosin käväistä leijonia tuijottamassa ja saman talon alakerrassa yöeläimiä ihmettelemässä. Yöeläinten luona on aina hauska käydä - kellari on pimeä ja yöeläimet hereillä. Oletan, että yöaikaan siellä on keinovalaistus eli eläimet nukkuvat päiväuntaan.

Kissaeläintalossa on sikäli kurja vierailla, että isoilla kissoilla on aika pienet ja ankeat häkit. Ulkonakaan tilanne ei ole kovin paljon parempi muutoin kuin ehkä tiikereillä ja leijonilla. Muilla eläimillä tilanne ei ole yhtä paha kuin kissoilla, mutta ei kai tilaa koskaan ole liikaa. Itseäni ei haittaisi lainkaan, jos lajimäärä olisi pienempi ja tilat paremmat. Berliinin eläintarha tosin pyrkiikin pois pienistä häkeistä, mutta eihän olemassa olevia eläimiä saa vähemmälle ja muutoinkin muutostyöt vievät aikaa ja rahaa. Itse annan lasten aina lahjoittaa joitain kolikoita alueella oleviin keräyspisteisiin (varsinkin kissatalossa olevaan), koska toivon niiden auttavan eläinten tilannetta niin eläintarhassa kuin luonnossakin.

PinguIsot pingiivit varmasti pärjäisivät ulkonakin, mutta niillä on toisaalta hyvät tilat rakennettu sisälle ja ehkä jopa kylmempikin talossaan kuin paikallinen talvisää. Tällä kertaa pingviinit järjestivät oikein hienon uintinäytöksen, mutta… Oletko koskaan kokeillut uivan pingviinin valokuvaamista? No, eihän kaikesta tarvitse kuvia ollakaan…

Myös pingviinitalon ulkopuolella asuvat merileijonat järjestivät uimanäytöksen. Kun tulimme Lassin kanssa altaalle, kaikki jellonat hyppäsivät kalliolta veteen ja sujahtelivat hurjaa vauhtia edestakaisin hypäten välillä vedestä. Suurin merileijona kääntyi usealla kierroksella kohdallamme selälleen uimaan, jolloin sen evät läpsyttivät lähellä pintaa ja ilmaan lensi vesisuihkuja. Ryhmän pienin jäi huimassa vauhdissa usein jälkeen ja nousi pintaan tähyämään valtavan loukkaantuneen näköisenä. Taputimme Lassin kanssa esitykselle ennen kuin läksimme kävelemään pois päin ja kun olimme vielä näkömatkan päässä, merileijonat palasivatkin kalliolleen.

SeepratEksoottisimman ulkona näkemämme eläimen palkinnon voittivat seeprat ja niiden kanssa ulkoilleet antiloopit. Nämä aroseeprat tuntuvat paljon lämpimämpien alueiden asukeilta, mutta ovathan ne tietysti hevoseläimiä ja ehkä koko elämänsä näillä leveysasteilla asustelleina tottuneet talviinkin. Antiloopitkin olivat aika isokokoisia, joten eivät sitten varmaan palellu niin helposti.

Elefantit (aasiannorsuja) eivät ainakaan aamupäivällä olleet päässeet ulos, joten niitä vielä viimeeksi kävimme moikkaamassa. Tanja-elefantti laumoineen näytti ihan hyväntuulisilta sisätiloissakin ja mikäs niiden oli ollessa, kun ruoka(kotti)kärrytkin tuotiin juuri. Emme olleet pitkään, mutta vielä nytkin, kun kävin kokeilemassa, villalapaset haisevat “hevoselle”. Elefanttitaloon tulleesta nuorisojoukosta kuuluikin useita yökkäyksiä ja monilla oli koko heidän lyhyen pysähdyksensä ajan lapanen tai kaulus suun edessä. Itsestäni tuollainen tallin haju ei ole paha, mutta kyllä tietyllä tavalla huvitti metrossa, kun ympärillä leijui maalaisen leima.

Hieno oli siis lumisen päivänkin eläintarha. Yksi kuva kesältä löytyy vanhemman postauksen lopusta ja varhaisen kesäkuun kuvapostauksesta enemmänkin lajikirjoa.

ps. Otsikon laulunpätkä on Nalle Puhin joulu -DVD:ltä.

LISÄYS keskiviikkoaamuna:

“Äiti, kamelilla on kaksi hyttyrää ja sillä toisella on yksi. Mikä se oli?”

“Dromedaari.”

“Joo, romeraalilla on yksi hyttyrä.”

Lassin lohkaisuja

Tuazophia Marraskuu 23rd, 2008

Ravintolassa:

“Lassi, mitä joisit?”

“Kaleab Kaspian.”

“Täällä italialaisessa ei ole Lassia…”

***
Eläinohjelmaa katsellessa:

“Äiti, mikä tuo on?”

“Leopardi.”

“Ai lelu-Barbie?”

Vanhat sukat

Tuazophia Marraskuu 17th, 2008

PolvisukatAjattelin tässä esitellä vanhat sukat… No, ei vaan, mutta kun en ole näitä vielä saanut esiteltyä, vaikka ovat jo pari viikkoa ainakin olleet valmiit, niin ovathan ne nyt jo hieman vanhat, vai kuinka?

Sukat on kärjestä aloitettu ja ihan oman mielen mukaan neulottu. Varsi muuttuu vähän kerrassaan joustinneuleeksi ja jossain vaiheessa siihen on lisätty muutama silmukka ja sitten taas kavennettu ne pois. Pituus on polveen asti. Lankana on Opal Hundertwasser II 2106, sekä kahta eriväristä raitalankaa, joista en nyt ihan tarkkaan muista merkkiä; todennäköisesti Austermann Stepiä. Puikot 2,5 mm.

Pidän näistä sukista kovasti: Ovat riittävän ohuet moniin kenkiinkin, mutta toisaalta lämmittävät hurjasti. Lisäksi ovat riittävän värikkäät ja kuitenkin raidat eivät erotu liikaa.

Ai, piti vielä mainita, että tein ensimmäiseen sukkaan raidallisen kantapään, mutta toiseen testasin ihan vain langalla raidottamista. Erottuu jonkin verran, mutta en usko, että kukaan tuosta raitamäärästä heti huomaa, että toinen on tehty helpommalla tavalla.

Liian hyvä mainos?

Tuazophia Marraskuu 9th, 2008

Aina sanotaan, että mainoksen tarkoituksena ei ole miellyttää, vaan jäädä mieleen. Entäs sitten, kun mainoksen muistaa vielä silloinkin, kun mainostuksen kohde ei ole enää millään lailla ajankohtainen tai pitäisi pystyä mainostamaan uusia tuotteita tuomatta mielikuvia vanhasta?

Itse en kykene oppimaan mitään mtv3.fi/x -webbiosoitteita. Heti, kun kuulen tuon alun alkaa päässäni hoilata lapsen ääni:

äm tee vee kolme piste fi kautta liittyma äm tee vee kolme piste fi kautta liittyma äm tee vee kolme piste fi kautta liittyma

Vahvistuskoodit

Tuazophia Marraskuu 7th, 2008

Useimpien lukemieni blogien kommentointi vaatii vahvistuskoodin käyttämistä. Koodi on yleensä kirjain- ja/tai numerosarja (kuten täälläkin tuossa kommenttilaatikon alla). Itse olen niiden kanssa useasti täysin hukassa. Jotenkin kirjaimet sekoittuvat toisiinsa, enkä tiedä, onko kyseessä K, R vai B, U vai V ja parhaassa tapauksessa myös H sekä A menevät aivan arvonnalla. Sitä tuntee itsensä hahmotushäiriöiseksi kirjoitaessaan jo viidettä kertaa vahvistuskoodia ruutuun, kun edelliset ovat menneet pieleen. Sen olen ollut huomaavinani, että vahvistuskoodiohjelmat kuitenkin helpottavat koodeja sen verran, että jos B vaihtuu R:ksi, ei seuraavassa koodissa ole B-kirjainta lainkaan. Tai sitten kuvittelen vain.

Päästäkää minut piinasta ja kertokaa, että en ole ainut, jolle koodit tuottavat päänvaivaa!