Muista sammuttaa valot!
Tuazophia Maaliskuu 28th, 2009
Tänään vietetään maailman suurinta ilmastonmuutostapahtumaa Earth Houria. Joka maassa paikallista aikaa klo 20.30-21.30 sammutetaan valot niin kodeista kuin yrityksistä ja osoitetaan päättäjille, että asia on ihmisille tärkeä.
Paitsi Saksassa. Täällä on liittokansleri Angela Merkel on vedonnut ihmisiin, että valot pidettäisiin päällä. Syyksi on esitetty se, että viime vuonna Ranskassa jouduttiin tapahtuman aikana yksi ydinvoimalan turbiini sulkemaan, kun sähkönkulutus väheni merkittävästi. Ja täällähän ei tietysti haluta moista tapahtuvan. Saas nähdä, kuinka ihmiset valtion johtoa kunnioittavat: Me aiomme projektiin osallistua.
- Tapahtumat (680)
- Comments(4)
Pitkästä aikaa ilmestyi sullekin päivitys. Täällä satelee räntäloskaa juuri kun oli niin keväistä tulossa. Muuttolintujakin on jo tullut.
Jep, jep. En vaan millään ole saanut päivitettyä mitään. Ihan siis saamattomuutta.
Täällä on ollut kylmä kevät. Tarkoittaa sitä, että lämpötila on keskimäärin ollut viiden ja kymmenen asteen välissä koko kevään. Tähän aikaan viime vuonna oli ollut jo monta tosi lämmintä päivää (15 asteen pintaan), mutta nyt vain pari edes kohtuullisen lämmintä (eli yli 10 astetta). Mutta ehkä tämä tästä…
Kohta on Berliinin pimennys ohi. Ainakaan meidän talosta ei sammunut mitään muita kuin meidän valot ja mitä webbikameroista katsoin, en huomannut muitakaan pimentymisiä. On se tietysti hyvä sekin, kun täällä tuo “Valot päälle”-kampanja opastaa käyttämään energiansäästölamppuja (meillä on), mutta eihän tässä tunnissa nyt paljon säästäkään, vaan tarkoitus on herätellä ihmisiä.
Oletkos käynyt pääsiäismarkkinoilla? Nehän ovat verrattavissa melkein jouluisiin – vai?
Frohe Ostern!
hannah
Ihan pikaisesti vaan ohi käveltiin. Jotenkin ne ei vaan tunnu samalta – joulun ajan iltapimeys tekee pikkuisista mökeistä jotenkin satumaisempia.