Sukkapari
Tuazophia Toukokuu 11th, 2009
Tässä on ensimmäinen Anna hyvän kiertää työni. Sukat ovat Minnalle ja varmaankin jo perillä, joten uskallan laittaa kuvan tännekin.
Lanka on Ilulta ja samoin pingottaja, jolla sukka on kuvattu. Ostin paketin, johon tuli vyyhti Totista (oranssin eri sävyjä) sekä vyyhti Eloisaa (oranssia, sinistä, turkoosia) ja neuloin sen ihan vain kolmen rivin korkuisiksi raidoiksi kärjestä aloittaen tiimalasikantapäällä. Tuosta kantapääkuvasta voi huomata, että ensimmäiseen tein raidoituksen myös kantapäähän, toisen kantapään neuloin pelkällä eloisalla: Ero oli niin pieni, että ei mielestäni maksanut vaivaa raidoittaa myös toisen sukan kantapäätä. Varsi on joustinneuletta ja nyt kuvasta huomasin, että langan väri läiskittyy varressa (kuvassa siis näkyy ylhäällä oikealla tummaa raitalankaa ja keskellä vaaleampaa) – livenä en asiaa hahmottanut, joten ehkä se jalassa näkyy järkevämmin. Puikot olivat kokoa 2,5 ja neuloin sukkia niin kauan, että lanka loppui.
ps. Tautisuma on siinä vaiheessa, että minä olin viikonlopun kuumeessa ja vieläkin on kurkku tosi kipeä. Tai ei juuri nyt, kun Artti toi apteekista tosi tehokkaita kurkkutabletteja…
Muu perhe yskii enää satunnaisesti.
- Harrastuksia , Käsityöt , Neuleet (646)
- Comments(6)
Heips!
On ollut vähän surua joten en ole paljoa koneella pyörinyt ja kiitokset tulevat myöhässä. Eli, jos et ole kuullut niin meillä ei ole varsaa ainakaan tänä kesänä.
Sukat ovat tosi hyvät
Kiitos ahkeralle siskolle.
Voi harmi! Kurjia nuo tuollaiset jutut.
En tietenkään ollut mitään kuullut – tämä Saksa kun on niin huonojen viestintäyhteyksien päässä…
Niinpä
Ja jäi multakin jotain tekstistäsi huomioimatta kun huonosti osaan lukea. Teille sitten iski kunnon tautisuma, ei riittänyt mahataudit
No onneksi olette jo paranemaan päin.
Niinpä.
Jäi multakin jotain huomioimatta siun tekstistä kun huonosti osaan lukea. Ei teille sitten mahataudit riittäneet, kunnon flunssatkin piti hankkia ;( No onneksi taudit on jo voiton puolella.
suomalainen nuori nainen viipyilee Berliinissä pari kuukautta ja tutkailee luomuilmiöitä kahdessa blogissa – katso, jos kiinnostaa
http://kemikaalicocktail.blogspot.com ja varsinkin http://olotila.yle.fi/sisällöt ja sieltä uusin “luomukeidas” – hän oli ensitöikseen hankkinut itselleen kääntökaulurin, josta siitäkin oli aivan ihana kuva – tuli vaan mieleen, että onko villa luomua? vegaanit ovat siitä nimittäin vallan erimieltä… ihania kesäiltoja sinne ja kiitos taas muutamista kiinnostavista vinkeistä eli linkeistä -
hannah
Hannah, kiitos linkeistä! Villa voi olla luomua – ymmärtääkseni se on sitä silloin, kun lampaat ruokitaan ja hoidetaan luomusti. Vegaanit taas eivät halua, että eläimiä käytetään hyväksi millään lailla eli sillä ei ole niinkään väliä, onko se luomua vai ei.