Archive for Lokakuu, 2009

Lokakuun paketti

Tuazophia Lokakuu 19th, 2009

YleiskuvaKiitos salaiselle ystävälle! Paketti on tullut perille. Laitoin tämän viestin ensimmäisen version nopeasti jo eilen, koska oikeasti paketti oli tullut jo monta päivää sitten (lauantaina), mutta jostain syystä posti päätti olla jakamatta sitä kotiin (niin kuin täällä pitäisi), vaan olivat jättäneet pakettikortin, jonka ehdin hakea vasta eilen.

Tuossa isossa kuvassa näkyy taustalla, että edellisestä paketista löytyneestä langasta on jo aloitettu jotain. Ensimmäinen neljästä vyyhdistä on muotoutunut leveäksi kaulahuiviksi – nyt vain mietin, pitäisikö lankaa jostain etsiä lisää, vai tuleeko neljästä juuri sopivan mittainen. Siksi projekti on tauolla.

KorttiOlin lasten kanssa liikenteessä ja postin jälkeen menimme leikkikentälle. Koska en tietenkään malttanut olla avaamatta pakettia, ette saa kuvaa siitä, kuinka ihanasti tavarat oli kääritty lahjapapereihin (kolme pakettia tuota lahjapaperia, joka on kortin alla ja yksi paperi kimaltelevaa hologrammipaperia, joka hävisi jo lasten käsiin). Pakettien lisäksi mukana oli kaunis, itse tehty nallekortti, jossa ystävä kertoi vähän paketin sisällöstä…

TilpehööripussiJa se sisältö… Ilahdutti itseäni suuresti ja lisäksi aiheutti suoranaista kiljuntaa lasten suunnalta. Oli vaikea pitää kaikki tavarat itsellä sen aikaa, että sain ne tänään kuvattua ja heti kuvausten päätyttyä ne sitten luovutinkin eteenpäin. Yhdestä paketista paljastui kaunis, virkattu, vuoritettu pussukka, joka oli täynnä tilpehööriä: Tarroja ja kyniä lapsille. Itse pussukan sai Lassi. “Sano kiitos sille sun ystävälle”, sanoi Annika ja “Se mun ystävä laittoi mulle hurrrrjia dinosauruskyniä”, kertoi Lassi Mammalle Skypessä… Eli tosiaankin olivat lapset onnessaan!

VihkotKimallepaketin sisältä paljastui vielä kaksi vihkoa, Barbie ja ralliauto. Niistä on jo monta sivua piirretty täyteen. Annika sievästi Barbie-vihkoon kukkia, perhosia ja Barbien kuvia. Lassi rouheasti rallivihkoon pääjalkaisia Mammoja, Pappoja ja Alekseja.

Lanka yksityiskohtaVihkojen alla vilahtaa myös lanka (Trekking hand art, Zitron, käsin värjätty Provence 555, 75 % villaa 25 % nailonia), jonka kuvaaminen osoittautui hyvinkin haastavaksi, vaikka kaunista lankaa onkin. Väri on violetin ja mustan sävyjä vaihdellen ja siitäpä olikin melkein mahdoton saada kuvaa… Puoliksi vyyhdin sisältä kaivaen sain esiin kohdan, jossa kontrastiero oli suurimmillaan ja hieman ylivalottaen sain kauniit sävyt esille. Ei tarvitse olla, ystäväni, ollenkaan huolissaan väristä: Pidän kovasti! Lanka on siitä hauska sattuma, että ostin tätä (ensimmäisen kerran) vasta pari viikkoa sitten eri värisenä tarkoituksenani tehdä omalle ystävälleni sukat saksalaisesta langasta ja olen pitänyt sen neulomisesta kovasti. Eli varsin ihana valinta!

Toinen pussiEikä tässäkään ollut vielä kaikki. Mukana oli vielä toinen virkattu pussi, jonka vuori oli tehty keijukankaasta. Annika ihastui pussiin välittömästi – hyvä, että sain sentään sisällön pelastettua itselleni. Sekin oli kyllä osittain vaarassa joutua neidin hyppysiin, koska mittanauha oli vaaleanpunainen! Aion sen nyt kuitenkin pitää ainakin toistaiseksi itselläni, koska minulla ei ole luotettavaa mittanauhaa. Nauhoja on kyllä oikein kaksi kappaletta, mutta olen viivottimella mitannut ja kummassakaan ei ainakaan ensimmäinen 30 cm ole saman mittainen, kun oletettavasti muuttumattomassa viivottimessa… Kolme erikokoista virkkuukoukkuakin tulevat enemmän kuin tarpeeseen: Minulla on kaksi saman kokoista (6mm) virkkuukoukkua ja ehkä juuri tästä syystä olen virkkaillut vain hyvin harvakseltaan jotain reunoja paksulla villalangalla.

Mitä tässä muuta voi sanoa kuin toistaa: Kiitos salaiselle ystävälle! Olet paras!

Outoa postia

Tuazophia Lokakuu 9th, 2009

Jos joku muistaa lähettäneensä minulle viime päivinä kortin netin kautta, niin ihan vain ilmoituksena, että en ole saanut sellaista… :D

Ja pienenä selityksenä mainittakoon, että sähköpostiini kyllä tulee koko ajan ilmoituksia tuollaisesta kortista, mutta koska sähköpostiohjelmani ilmoittaa postin sisältävän haittaohjelmia, en virusturvallisesta Linuxistani huolimatta avaa postia.