Archive for Marraskuu, 2009

Uusi paketti salaiselta ystävältä

Tuazophia Marraskuu 21st, 2009

3d-kuviaEilen hämmästyin kovasti, kun postilaatikosta löytyi jälleen paketti salaiselta ystävältä – vastahan sain edellisen esiteltyä. Sisällön nähtyäni minua nauratti kovasti. Edellisen paketin kohdalla hämmästelyni 3D-kortin kohdalla oli selvästi saanut aikaan reaktion ystävässäni ja…

Valmis kuvaSain kaksi pakettia 3D-kuvia: Vasemman puoleisessa on lisäksi kolme arkkia eli yhteensä neljä arkillista (ja kuvia on 2/arkki eli = 8 kuvaa). :D Ja hämmästykseni oli suuri, kun tajusin, että nuo on valmiiksi lähes kokonaan leikattu irti ja ne piti vain pienellä napsautuksella ottaa arkista. :o Lisäksi toisessa paketissa oli tarratyynyjä, jolla osat liitetään yhteen eli pääsin heti kokeilemaan tekemistä. Aika hieno jääkarhukuva, vai mitä? Pitää nyt tässä kohdassa puolustautua sen verran, että olen ihan varma siitä, että olen nähnyt aiemmin vain sellaisia kuvia, joissa osat piti leikata irti, enkä ole sitten sen jälkeen tarkemmin tutkinutkaan näitä eli olen kai vain sattunut väärien kuvahyllyjen eteen…

Joulukalenteri1Lisäksi paketissa oli kaksi joulukalenteria, jotka tekisi mieli pitää itse, vaikka varmaan ne oli lapsille tarkoitettu… Tuo savupiippujoulupukki on vaan niin vitsikäs! Eikä minulla ole vielä joulukalenteria… Mutta ehkä en kuitenkaan tarvitse kahta? :D Nykyajan lapset vaan tuppaavat olemaan niin vaativia joulukalenterien suhteen, että kuvakalenterit ohitetaan tosi nopeasti ja vain tavara-/karkkikalentereihin jaksetaan keskittyä. Tuntuu, että kuvakalenteri menee osittain hukkaan lapsilla… Toisaalta, minä en ole ehkä oikea ihminen puhumaan asiasta, kun pienenä aina kummitätini teki minule tavara-/karkkikalenterin eli minut itseni oli kyllä pilattu siinä asiassa ja silti olen pitänyt aina myös kuvakalentereista!

Joulukalenteri2En tiedä, onko tämä joulukuun paketti hieman etuajassa vai pelkästään vastaus edellisen paketin pohdintoihini. Enköhän kuitenkin jonkinlaisen kirjeen ainakin vielä saa, koska tässä paketissa ei paljastunut ystäväni henkilöllisyyttä.

Suuri kiitos, ystäväni, tämä paketti oli superyllätys!

ps. Kaikki Berliinin suunnilla pyörivät, lukekaa myös edellisen postauksen mainostus Suomi-keskuksen myyjäisistä! Itse olen menossa sunnuntaina myymään tuonne ja toivomme tietysti mahdollisimman suurta asiakasmäärää.

Joulumarkkinat

Tuazophia Marraskuu 21st, 2009

Joulumarkkinat tänään (12-19) ja huomenna (12-18) Berliinin Suomi-keskuksella. Tarjolla esimerkiksi kaikkea jouluisaa ja suomalaisia herkkuja sekä paikan päällä syötäväksi (mm. loimulohta) että kotiin (mm. Fazerin suklaita). Muistakaa käväistä toisessa kerroksessa Suomi-koulun myyntipisteessä (askarteluja, vohveleita ja lasten puuhapiste)!

Marraskuun paketti

Tuazophia Marraskuu 17th, 2009

Paketti ja korttiSalaisen neuleystävän marraskuun paketin pakettikortti oli tullut jo perjantaina, mutta sairastapauksesta johtuen hain sen vasta eilen. Ja laiskuudesta johtuen postaus vasta tänään. ;)

Paketti oli taas hienosti (ensin postipaketissa ja sitten) lahjapaperiin käärittynä. Kuvassahan ei näy ollenkaan, että avastin paketin oikeasti jo postissa ja kotona käärin sen uudelleen kuvaa varten? Annika meinasi, että jos se on hänelle, mutta lupasin lahjoittaa vain käärepaperin. Sekin kelpasi. :D Postipaketissa oli myös kortti, jossa ystäväni taas kertoi paketin sisällöstä. Kortti oli hauska 3D-kortti (oli kiva tutkailla, miten kuva rakentuu) ja taas varmastikin itse tehty. Vau! Olen joskus miettinyt, että voisi kokeilla 3D-korttien tekemistä, mutta sitten olen taas jättänyt ajatuksen, koska kaikkien noiden osien leikkaamiseen menisi ikuisuus!

JoulukoristeetItse paketista löytyi kaksi paksua huopaa olevaa joulukoristetta. Liekö nämäkin itse tehty? Ainakin taitavat olla jollain stanssilla leikattuja, vai voiko noin sileää reunaa saada saksilla aikaiseksi? Ei kai? En minä ainakaan. :D Annikan mielestä kello oli hänen (Annikan koulussa ekaluokkalaiset ovat tähtiä) ja Lassi voi sitten olla poro. No, ainahan pikkusisarukset ovat leikeissä olleet koiria, joten miksei sitten porojakin. :D

AskartelulehtiTämä “Jouluaiheisia piirroksia”-lehti oli ehkä paketin paras juttu! Vähän ideoita ja tosi paljon jouluisia kuvia. Paperi on hieman kuultopaperimaista, joten tuosta voi tehdä ikkunakoristeitakin. Ihana! Varmasti tulee käyttöön meidän jouluaskarteluissa: suunnittelin jo pakettikortteja noista kuvista. En ole tällaista lehteä missään nähnyt ja kannessa lukikin “Erikoinen lehti-idea”. Hassua oli viimeisen sivun kuva, jossa oli pakettikortti “für Leo” eli saksaksi “Leolle”. :D Askartelulehdet on kyllä tosi kivoja ja niitä usein selaan kaupassa (täällä on ihan luvallista lukea lehtiä kaupoissa ja kirjoja kirjakaupoissa, kunhan ei ruttaa/sotke), mutta ei ole tullut ostettua.

VirkkauslehtiToinen lehti menikin jo tosi kauas omalta mukavuusalueeltani (ei siis yhtään haittaa, ei ollenkaan, vaan todella tervetullutta vaihtelua!): “Jouluisia virkkausohjeita”-lehti. Muutama liinamalli on tosi kaunis, mutta ennen kaikkea ihastuin virkattaviin kuusenkoristeisiin! Tälle joululle en ehdi niitä tehdä, mutta ensi vuotta varten voisi suunnitella projektia. Mieletöntä! Tajusin myös, etten ole koskaan oppinut oikeasti tekemään erilaisia pylväitä, piilosilmukoita tms., joten pitänee nekin kerrata jostain netistä. Ei nimittäin viitsi alkaa mitään oikeasti isoa tekemään niin, että osaa suunnilleen tehdä jotain. Ei kun opiskelemaan siis. Mitä aivojumppaa!

Paketin langatNoin virkkausta ajatellen (selvästikin) paketissa oli mukana myös lankaa. Yksi kerä tosi ohutta Virkkauslankaa (100% merseroitua puuvillaa). Vaikka Mummi olisi kyllä pitänyt tuota aika paksuna; hän kun virkkasi melkein ompelulangan paksuisesta langasta nenäliinojen reunapitsejä. Mutta minun mielestäni ohutta. Väri on oikein jouluinen ja ehkä tätä voisi niihin joulukoristeisiin käyttääkin. Tai sitten johonkin ihan muuhun. Kaksi kerää Tennesseetä (100% merseroitua puuvillaa tämäkin). Kuvassa lanka näyttää vaaleansiniseltä, mutta luonnossa on aavistuksen hohtava vaalean harmaa (hohtavuus kai tulee merseroinnista?). Tästä aloitin harjoituksen vuoksi virkkaamaan yhtä lehden mallia, joka tosin on paljon ohuemmalle langalle tarkoitettu, mutta ei se mitään, ihan hyvin näyttää tuostakin syntyvän. Jos oikein hyvin onnistuu ja saan valmista aikaiseksi, voisin tehdä tuosta vaikka joululahjan.

Ihana paketti taas, kiitos! Mielenkiinnolla odottelen ensi kuuta ja ystävän paljastumista. Minulla on pienoinen aavistus asiasta, ja on hauska nähdä, osuuko aavistukseni oikeaan… :)