Sekä että

Tuazophia Helmikuu 13th, 2007

pe 8.12.2006 HKI - Istanbul

Puolilta päivin kasasimme tavarat autoon ja ajoimme lentokentälle. Jätimme auton lentokentän parkkiin, jotta palatessa olisi helpompi kotiutua (täältä on vaikea saada turvaistuimellisia takseja - saati sellaisia, joissa on kaksi istuinta). Parkin hinta kahdelta viikolta sisätiloissa on 63 euroa.

Matkatavarat täyttivät kaksi isoa ja kaksi pientä matkalaukkua - yhteensä reilu 50 kiloa. Lisäksi meillä kaikilla oli käsimatkatavaroina yksi reppu.

Lento Turkish Airlinesilla meni ihan hyvin, joskin ennalta tilaamiamme kasvisaterioita emme saaneet. Auringonlasku oli todella hieno, joten alku matkallemme oli mainio! Annikan käsimatkatavaralaukku oli täynnä puuhaa (värityskirjoja, tarravihko, palapelejä, helmipujotustöitä, nukkeja…) ja lennot menivät mainiosti niiden + ympäristöstä löytyneiden virikkeiden (turvaohjeet ja oksennuspussit) avulla.

Istanbulin kentällä otimme matkatavarat ja menimme hoteldeskille kyselemään lentoihimme kuuluvaa majapaikkaa. Tieto luvattiin puolen tunnin päästä, joten kävimme viemässä laukut säilytykseen (10 euroa/laukku!) ja kahvilla. Puolen tunnin päästä olimme taas tiskillä, mutta eihän sitä huonetta vielä ollut tiedossa. Ei vielä puolentoistakaan tunnin päästä. Kahden tunnin päästä meidät ja joitakuita muita henkilöitä vietiin pikkubussiin ja siellä odotimme vielä tunnin verran. Ajomatka hotellille (Marin Princess) kesti tunnin verran ja hotelli itse asiassa sijaitsi kokonaan Istanbulin ulkopuolella.

Hotellissa meidät pyydettiin (muiden samalla kertaa tulleiden kanssa) istumaan sohville ja täyttämään ilmoittautumislomake. Ja siinä sitten saatiinkin taas istua tunnin verran. Viimein saimme avaimen ja pääsimme huoneeseen vain todetaksemme, että siellä oli kaksi kapeahkoa sänkyä meille kolmelle. Onneksi varasänky järjestyi nopeasti ja melkoisen väsynyt Annika pääsi nukkumaan. Sinänsä huone oli ihan hauska ja vuoteet hyvät, eikä kylpyhuoneen tasossakaan ollut moittimista - parvekkeen oven epämääräinen lukko tosin ei herättänyt luottamusta, mutta uni tuli silti nopeasti.

la 9.12.2006 Istanbul

Seuraavana aamuna kävelimme hieman aamupalan jälkeen hotellin ympäristössä. Oli sankka sumu ja merelle ei paljon nähnyt. Hotellilla oli kiva ulkoallasalue ja sisältäkin olisi löytynyt allas, kuntosali yms. Muu ympäristö oli kuitenkin ankea, emmekä uskaltaunueet kauas.

Kahden maissa pääsimme lähtemään hotellikuljetuksella lentokentälle, josta jatkoimme matkaa metrolla ja raitiovaunulla (n. 2 Turkin liiraa / aikuinen). Kävimme tutustumassa Sultan Ahmetin moskeijaan. Paikka oli vaikuttava jopa pimeällä. Myös Hagia Sofian näimme ulkoa päin. Söimme Hagia Sofian vieressä kivassa ravintolassa - tarjoilija viihdytti Annikaa tekemällä paperista kukan - eikä hintakaan ollut paha. Takaisin lentokentälle palasimme taas metrolla ja raitiovaunulla.

Check inin yhteydessä yritimme taas varmistaa, että meille kuuluvat kasvisateriat tosiaan on varattu, mutta ei käynyt siitä, vaan tiskiltä 16. Tiskillä 16 Artille sitten sanottiin, että pitää varata vähintään 2 viikkoa aiemmin (no, oli varattu!). Minä kävin vielä lipunmyynnistä kysymässä ja siellä sanottiin, että asia on kunnossa…

Annika sai nimipäivänsä kunniaksi liskolelun ja siirryimme odottelemaan lentokoneeseen pääsyä. Lentokenttä oli suuri ja siellä paljon matkustajia - varsinkin pyhiinvaellukselle matkalla olevia muslimeja, mutta koneemme läksi aivan toisesta päädystä ja siellä oli tilaa riittävästi.

Paikkamme olivat eri riveiltä (2+1), joten minä majoituin Annikan kanssa ja Artti meni yksin istumaan. Ikkunapaikalla rivissämme istui joku mies ja kysyin häneltä, jos hän voisi vaihtaa Artin kanssa paikkaa, mutta hän ei halunnut vaihtaa keskipaikalle. Miehen tyttöystävä/vaimo yritti saada humalaista venäläismiestä vaihtamaan meidän ikkunapaikallemme, mutta siihen sanoin, että ei kiitos ja onneksi ymmärsivät (paitsi tuo humalainen, joka kävi huutamaan “onko sulla joku ongelma” niin että sylki lensi - juu, on!).

Annika onneksi nukahti melkein heti (lähtöaika 23.30). Ruoka tarjoiltiin ja - yllätys! yllätys! - sain vege-aterian. Artti sitten ei saanutkaan ja lopulta kävi ilmi, että minunkin ateriani oli jonkun muun tilaama.

su 10.12.2006 Addis Abebaan; Lassi 8kk

Sain itsekin torkuttua, kunnes aloitimme laskeutumisen Khartumiin. Tässä välilaskussa koneesta jäi pois iso osa ihmisistä ja saimmekin koko penkkirivin itsellemme. Artti jäi kuitenkin omalle paikalleen, koska näin saimme enemmän nukkumatilaa Annikalle. Istuskelin loppumatkan ikkunapaikalla ja näin auringon noustessa, kuinka maasto vähitellen kohosi ylängöksi - olimme saapuneet Etiopiaan.

Lentokentällä saimme nopeasti viisumit (haimme ne siis vasta kentältä) ja passintarkastuksen ohi käveltyämme (ei tarvinnut käydä viisuminhaun jälkeen) otimme laukut. Laukkujen läpivalaisun jälkeen Interpedian työntekijä, T, oli meitä vastassa ja menimme hotellille.

Hotel de Leopol International näyttää kuvissa ihan hienolta, mutta täytyy todeta kuvaajan olleen todella taitava. Sanoisin itse, että tähtiä maksimissaan kolme ja hinta-laatusuhde ei todellakaan tasapainossa (parisängyn ja lisävuoteen huoneesta lisäksi laskutettiin kolmen hengen huoneena yli sen 120 dollaria/yö, mikä oli sovittu etukäteen - onneksi emme koskaan saaneet varaamaamme vauvansänkyä, koska neljän hengen huoneen hinta olisi voinut olla tähtitiettellinen!). Oli hotellilla mukaavaakin henkilökuntaa ja ravintolasta sai ihan hyvää ruokaa (pastaa yms.), mutta paljon olisi parannettavaakin. Huoneeseemme esim. rynnättiin sisään kesken päiväuniemme (nukuimme siis kaikki) ja alettiin kiskoa lakanoita Annikan alta - jolloin neiti tietenkin heräsi ja säikähti. Kolme sisään tullutta siivoojaa valitti jotain alemmassa patjassa olleesta läikästä (petauspatjassa ei läikkää ollut eli ei meidän jäljiltä) ja katosivat sitten. Pihaa ei myöskään ollut todellakaan sillä tavalla kuin kuvista voisi päätellä ja sekin vähä oli kokolattiamattojen kuivatuspaikkana. Juu, kokolattiamattojen. Hotellissa nimittäin tehtiin remonttia (myös yöllä toisinaan) ja kokolattiamattoja vaihdettiin mm. kerroksesta, jossa asuimme. Uuden maton kiinnittämisessä käytetty liima haisi muuten ihan karsealta! Huoneiden taso taisi vaihtua kerroksittain, koska tämä 9. krs:n huoneemme oli selvästi nuhruisempi (mm. rikkinäinen nojatuoli, likainen kokolattiamatto) kuin myöhempi 7. krs:n huone.

Lepäilimme iltapäivään ja Intepedian toinen työntekijä, B, tuli meitä hakemaan. Kuulimme, että Lassilla on vesirokko ja silloin kyllä harmitti, että emme olleet vielä ottaneet Annikalle vesirokkorokotusta! Onneksi Lassin rokko oli kuitenkin jo rupivaiheessa eikä siis tarttuva - matka vesirokkoisen Annikan kanssa ei olisi ollut mitenkään suunnattoman ihanaa!

Ajelimme katselemassa Addis Abebaa, kävelimme hotelli Ghionin puistossa (hienon oloinen paikka - harmi, ettemme päässeet tänne!) ihailemassa juhlivia hääseurueita ja kävimme leijonapuistossa. Annika oli vielä melko väsynyt matkan jäljiltä, joten palasimme hyvissä ajoin hotellille ja nukuimme kaikki hyvin.

ma 11.12.2006 Kiertelyä ja Sheraton

Aamulla heräsimme melko myöhään, mutta ehdimme sentään aamupalalle. Aamupalalla oli paljon tunnistamattomia syömisiä, mutta paahtoleipää, hedelmiä yms. löytyi kyllä, joten nälkäisiksi emme jääneet. T tuli meitä hakemaan ja ajoimme Interpedian toimistolle. T kertoi kummiprojekteista ja omasta historiastaan jonkin verran. Tämän jälkeen hän jätti meidät syömään lounasta erääseen ravintolaan (ihan hyvää ruokaa, esim. pizzaa, keittoja; nimi tulee ehkä myöhemmin, kun palaa mieleen) ja haki meidät sen jälkeen. Kävimme vielä kahvikaupassa kahvilla ja tämän jälkeen menimme hotellille.

Päivälevon jälkeen menimme taksilla Sheraton hotellille. Tähän hotelliin olisin etukäteistietojen mukaan majoittautunut, mikäli ei olisi ollut kertakaikkiaan liian kallis. Ja jälkikäteen olen yhä samaa mieltä. Olihan tuossa jo hieman pröystäilyn makua, mutta toisaalta alue oli ihana suihkulähteineen, uima-altaineen ja erityisesti leikkikenttineen! Puutarha oli kaunis takorautaisine valopylväineen, punaisine englantilaistyyppisine puhelinkoppeineen ja istutuksineen. Lasten alue (Lappset-tyyppisiä kiipeilytelineitä, kiikkuja yms.) olisi liikkuvan lapsen kanssa ollut todella hyvä. Nyt alue oli valitettavasti suljettu, mutta lupasimme Annikalle, että tulemme toisena päivänä takaisin leikkimään.

Sisällä käväisimme Annikan kanssa wc:n puolella ja sielläkin riitti nähtävää - jokaiselle oli omat kangaspyyhkeet sievästi rullina pinoissa.

Syömään menimme Sheratonin intialaiseen ravintolaan syömään. Ruoka oli hyvää ja halpaa (pääruoka-annokseni 87 birriä eli alle 8 euroa). Juoma nautittiin hopeapikareista ja ruoka syötiin hopeiselta aluslautaselta hopeisilla aterimilla. Kääk!

Kävimme myös Sheratonin kaupoissa (kultasepänliike, rahanvaihto, kukkakauppa, konditoria ja matkamuisto/kirjamyymälä). Katselimme vain, mutta siinäkin oli riittämin. Annikaa tosin kiinnostivat enemmän jouluiset asetelmat poroineen ja jättimäisine piparkakkutaloineen.

Paluu omalle hotellille oli kuin olisi Disneylandista tullut.

ti 12.12.2006 Lassi

Aamupäivän kestimme, kun hotelliin oli yöllä tulleet myös muut hakumatkalaiset. Muuten olisi ollut pakko kehittää jotain tekemistä. Puolilta päivin läksimme syömään eiliseen lounasravintolaan, mutta ruokien tulossa kesti tosi pitkään ja ehdimme vain nopeasti hotkasta ruoat ja ottaa Annikan pizzan mukaan ja tulla takaisin hotellille odottamaan B:iä.

Taksimatka oli lyhyt ja pian olimmekin jo portin takana. Sijaisäidin, A:n, mies avasi meille oven ja johdatti meidät odottamaan pihan puolen huoneeseen. Annika oli kuin kotonaan ja leikki terassilla leluilla - me vanhemmat istuimme kuin tulisilla hiilillä.

Ja viimein A toi hienosti pukuun (liituraitapuku valkoisine paitoineen, liiveineen ja solmioineen!) puetun Lassin. Voi mikä pikkuinen laiheliini!

Ensin Lassi oli A:n sylissä ja ihmetteli vain ympäristöä, sitten jo A:n ja minun välissä ja lopulta sylissäni. Eikä vierastanut ollenkaan, ihmetteli vain edelleen.

Meille tarjottiin kahvia perinteisen kahviseremonian mukaan, leipää, popcornia ja limua (paikallinen Mirinda oli tosi hyvää, kiitos S suosituksesta!). Ensimmäinen yllätys tuli, kun A tarjosi Lassillekin leivän ja poika tosiaan nappasi sen ja alkoi popsia.

Hetken aikaa tutustuimme toisimme ja Lassin mielestä me olimme lähes oheisrekvisiittaa, mutta Annika se vasta oli jotain. Pikkuherra oli heti kuikuilemassa perään, jos Annika hävisi näkyvistä ja taas siskon ilmaannuttua seurasi tarkasti mitä tapahtuu. Annika mielellään viihdyttikin Lassia, mutta ei voinut millään ymmärtää, miksi Maisa-kirjan syöminen olisi ollut Lassista niin paljon mielenkiintoisempaa kuin sen kuunteleminen…

Viimein Lassi tuli hieman levottomaksi ja oletin uniajan olevan käsillä. Nousin ylös ja hieman hytkyttelin ja pian pikkuinen nukahti. Kyselimme unien aikana Lassin tottumuksia ruoan, unen yms. suhteen. Vastaukseksi tuli, että syö kaikkea paitsi ei makeaa (niin totta tosiaan tekeekin, mutta nyt olen saanut totutettua myös sokerittomiin hedelmäsoseisiin), nukkuu yöt heräämättä (ei ainakaan enää) ja ei ole mitään allergioita. Erityisiä mieltymyksiä kerrottiin vain, että Lassi tykkää leikkiä leluilla (juu, tykkää).

Saimme passin (Kaleab Artti Jaakkola - etiopian kansalainen :D) ja muita papereita B:ltä. Yritimme myös kysyä, olisiko Lassin taustasta jotain lisätietoja, mutta vastaus oli hyvin yksiselitteinen “no”. Annoimme lahjamme A:lle ja Lassi sai häneltä paketin (valokuva Lassista).

Kun pikkuherra heräsi, aloimme tehdä lähtöä. Sekä A että hänen miehensä ja lapsia hoitamassa ollut tyttö kävivät hyvästelemässä Lassin ja läksimme taksille. Lassi ei edelleenkään ollut moksiskaan. Taksimatkalla tosin iski nälkä ja vähän itketti, mutta se oli ihan loppumatkasta, joten selvisimme kaiken kaikkiaan hyvin hotellille asti ja siellä sitten maitopullo auttoi välittömästi (meillä oli kyllä pullo ja maitoa mukanakin, mutta olimme tuossa vaiheessa tosiaan jo ihan hotellin lähellä).

Yhteiselämän aloitimme maitohuikalla ja unilla. Unien jälkeen Lassi lähinnä ihmetteli Annikan puuhia - välillä vähän meinasi harmittaa, mutta tyyntyi kyllä lohduttelulla ihan hyvin. Kiinteä ruoka ei maistunut, joten maidolla jatkettiin. Annika oli tosi reipas ja toi Lassille leluja oman leikin lomassa.

Illalla Lassi nukahti parisänkyyn keskelle. Kävimme itse nukkumaan melko pian sen jälkeen. Lassi heräsi puolilta öin taas maidolle ja pian sen jälkeen uudelleen itkien, eikä rauhoittonut muuten kuin syliin - jos nukahtelua ja hetken päästä itkemään heräämistä nyt voi rauhoittumiseksi sanoa. Yritin siis itse hieman torkkua (sängyssä) Lassi sylissä, mutta vähiin jäi.

ke 13.12.2006 Kukkuu!

Aamulla (aamuyöstä eli n. klo 6) oli hyvä hetki, kun pötkötimme koko perheellä sängyllä ja Lassiakin suorastaan välillä hymyilytti. Aamupalan jälkeen aika meni itkeskellessä ja torkkuessa. Onneksi M (toisen adoptioperheen 3,5v poika) kävi Annikan kanssa leikkimässä, että ei neidin aika tullut pitkäksi.

Puolilta päivin läksimme hotelli Ghioniin syömään. Sielläkään ei ollut syöttötuoleja, kuten ei Sheratonia lukuun ottamatta missään. Tarjosivat tosin avuliaasti Lassille tavallista tuolia ja koroketyynyä. Kävimme myös kirjakaupassa (joka oli Lonely Planetissa, mutta aika pieni) ja apteekissa (josta haimme halpaa Panadolia - 100 kpl 90 birriä).

Hotellilla nukuimme päiväunia ja Artin ja Lassin jatkaessa vietin hieman kahdenkeskistä aikaa Annikan kanssa. Tuntui tulevan tarpeeseen, vaikka yleisesti ottaen Annikan reippaus jatkui koko reissun ajan.

Muutkin matkalaiset olivat saaneet lapsensa ja näimmekin kaksi vauvaa. Kävimme alakerrassa syömässä ja Annika leikki M:n kanssa. Lassikin suostui syömään vähän soseutettua perunaa, mutta perunan saaminen keittiöstä oli aikamoisen neuvottelun takana - ilmeisesti tarjoilijattaren englanninkieli ei ollut ihan niin hyvää kuin hän antoi ymmärtää…

Päivän pop on ollut kukkuu-leikki, koska sille Lassi aina hymyilee. Leikkiä leikitään välillä koko perheen voimin. Illalla Lassi kävi suihkussa (ja se vasta oli kivaa!), joi maidon ja nukahti. Puolen yön maissaLassi heräsi syömään ja puoli viiden maissa taas, jonka jälkeen ei oikein rauhoittunut muualle kuin syliin.

to 14.12.2006 Suurlähetystössä

Viiden jälkeen pikkuherra oli sitä mieltä, että on aamu, joten heräilin sitten itsekin. Yritin tarjota hedelmäsosetta, mutta se ei ollut yhtään hyvää. Sosepurkin kansi kyllä maistui.

Aamupalan jälkeen läksimme suurlähetystölle koko adotiopoppoon voimin. Lapsista oli valmiiksi otettu passikuvat, mutta vain meidän kuvamme kelpasivat ja muut joutuivat menemään kuvaamon kautta takaisin. Me pääsimme takaisin hotellille ja päiväunille.

Lupasimme Annikalle leikkipuistoreissun, joten läksimme taksilla Sheratonille. M ei suureksi harmiksemme päässyt mukaan, koska heillä oli muita suunnitelmia, mutta Annika leikki yksinkin suurella riemulla, kun välillä vain kävimme syömässä hiekkakakkuja tai ihastelemassa kiipeilytaitoja. Söimme grilliravintolassa ja Lassikin istui reippaana syöttötuolissa ja söi leipää.

Hotellille palattaessa kävimme Bambis-supermarketissa ostoksia. Kaupassa on tosi suuret valikoimat. Ostimme mm. pienempiä vaippoja Lassille (mukana tuodut 7+ kiloisille tarkoitetut on hiukan liian suuria) 25 kpl hintaan 95 birriä. Ei siis mitään super-edullisia, mutta vaippoina kuitenkin ihan hyviä. Tuolta saa myös mm. tuttipulloja, musiikkia, joulukuusia!, tutteja, lastenruokia, matkamuistoja, mikroaaltouuneja, vedenkeittimiä yms. Kahden jälkimmäisen hinta on suunnilleen Suomen hintatasoa vastaavia. Lähes Bambisia vastapäätä on lastenvaatekauppa, jossa on länsimaistyylisiä vaatteita ja mm. halpoja ja hyviä kenkiä. Ja kun Bambisilta tulee hotellille, juuri ennen hotellin porttia on nettipaikka, joka on halpa ja yhteydet toimivia. Koneita on tosin vain kolme, mutta harvemmin siellä jonoa oli, jos ei meidän adoptionhakijoiden muodostamaa.

Hotellilla Lassi söi ison annoksen puuroa ja oli tosi hyvällä tuulella. Annika sai pikkuveljen jopa nauramaan leikkimällä harsorätin kanssa kukkuuta. Muutenkin hymyjä ja naurua piisasi.

Annoin Lassille iltamaidon, mutta herrapa ei nukahtanutkaan, vaan pötkötteli tosi iloisena hymyillen kaikille ja jopa nauroi, kun leikimme tiikerilelulla. Nukahti sitten aikanaan ihan vain sängylle. Yö oli edelleen yhtä hulinaa.

pe 15.12.2006 shoppailua

Aamupalan jälkeen läksimme taas lähes koko adoptiopoppoolla liikenteeseen. Muut menivät Lucya katsomaan, me etnografiseen museoon. Se oli hieno paikka, joskin Annikan takia ei voinut syventyä niin täysin tutkimaan juttuja kuin olisi halunnut - neitiä ei kovin kauan kiinnostanut mikään.

Seuraava etappi oli sama kahvipaikka, jossa kävimme jo T:n kanssa. Ostimme pari kiloa kahvia. Kirjakaupasta taas pari lasten kirjaa - ja Artti löysi halvan ohjelmointikirjankin. Kävimme vielä syömässä - kasvisravintolaa etsimme, mutta lopputulos oli kai lähinnä italialainen. Hyvää ruoka kuitenkin oli.

Syönnin jälkeen muut menivät hotellille ja me jatkoimme vielä vaatekauppaan (muut kävivät eilen meidän Sheratonin reissun aikana). Ostimme Lassille, Annikalle ja minulle sekä Lassin kummitädille puvut, hartiahuivin sekä hopeisen ristin ja maksoimme niistä 506 birriä.

Hotellilla kävimme Annikan kanssa Bambisilla (jossa Bambisin omistaja antoi Annikalle tikkarin ja pyysi Annikaa sanomaan tack Mr Bambisille - ilmeisesti hän siis on ruotsalainen tai ainakin asunut Ruotsissa?). Ostimme mm. lisää korvikejauhetta (39,50 birriä). Käväisimme myös netissä.

Lassi oli poissaollessamme saanut kovan hepulikohtauksen ja Artti sanoi, että pikkuherra oli selväsi vihainen hänelle siitä, että minä en ollut paikalla. Ei kuitenkaan ollut enää herättyään suutuksissa. Menimme syömään ja Annika leikki taas M:n kanssa.

Oli tosi hyvä, että Annikalla oli oman ikäistä seuraa matkassa mukana. Annika ja M olivat muutenkin selvästi sielunsisarukset. Jutut olivat alusta alkaen samanlaisia ja tekemistä piisasi, vaikkeivat siis aiemmin tunteneet toisiaan. Reissun jälkeenkin M tulee koko ajan puheissa esille: “mun ystävä M”. Meidän kanssa aika olisi voinut tulla pitkäksi, mutta nyt oli joku, joka jaksoi leikkiä.

Illalla Annika oli tosi väsynyt ja nukahti Lassin kanssa samoihin aikoihin (n. klo 8). Itse pakkailin tavaroita seuraavan päivän paikanvaihdosta varten. Yö oli samanlaista jatkuvaa heräilyä kuin aiemminkin - itse asiassa tätä on turha joka päivälle kirjoittaa, koska ovat nyt helmikuussakin vielä melkoisen rikkonaisia…

la 16.12.2006 Debre Zeitiin

Aamupalan jälkeen kirjauduimme hotellista ulos. Tuolloin sattui jo edellä mainittu “hassu” hinnankorotus.

T ja kuski tulivat meitä hakemaan ja pakattuamme pikkubussin todella täyteen (kaksi perhettä, 4 aikuista, 1 lapsi, 2 vauvaa) ajoimme todella hyvää asfalttitietä alas Debre Zeitiin (nimi tarkoittaa Öljymäkeä).

Majatalon (ent. poikien lastenkoti) toinen suomalainen lähetystyöntekijä, A, oli meitä vastassa ja esitteli paikan ja huoneiston. Meille siis piti olla huone, mutta vessaongelmien takia saimme ison huoneen, wc:n, suihkun, keittiön ja kirjastohuoneen sisältäneen huoneiston! Söimme (tämän kuten kaikki muutkin ateriat) talon valmistamaa ruokaa. Ja jo alkoi Lassillekin maistua ruoka, kun sai kasvispihviä ja perunasosetta (lähinnä vain jälkimmäistä)!

Annika ehti jo kadota kerran (livahti ovesta ulos syönnin aikana) ja talon takana oli vesiallas… Mutta neiti oli onneksi vain kiipeilytelineessä kiipeämässä. Alue oli pensasaidoin aidattu, mutta aidasta olisi kyllä halutessaan päässyt läpi tielle asti - aukot olivat vähintään lapsen mentäviä.

Kävimme myös hieman ajelulla ja tutustumassa toiseen majataloon (ent. tyttöjen lastenkoti) sekä nopeasti katsomassa kraaterijärveä. Lassi ei tykännyt ollenkaan, kun oli kuuma (31 astetta, Addiksessa arviolta päivällä 27).

A kertoi meille millaista Debressä oli Eritrean sodan aikaan ja tuntui olevan huolissaan myös Somalian - Etiopian tilanteesta. Niin kyllä mekin, vaikka emme uskoneetkaan sodan suoraan Debreen hyökyvän.

Illalla Lassi veteli ruoaksi makaronilaatikkoa ja hyvää oli. Poika pyöristyi suorastaan silmissä, kun ruoka oli alkanut maistua. Nukkumaanmenon jälkeen oli hassua kuunnella, kun kaskaat sirittivät ja koirat sekä hyeenat ulvoivat. Kuulimme myös laukauksen - A oli selittänyt, että vartijat ampuvat silloin tällöin ilmaan ihan vain kertoakseen, että heillä on ase.

su 17.12.2006 Rauhallista oleilua

Annika ja me Annikan kanssa leikimme ulkona. Kävimme aina välillä syömässä ja muuten oleilimme vain kaikessa rauhassa.

Oli kiva vain tarkastella Lassia kaikessa rauhassa ja huomasin, että unia lukuun ottamatta Lassi oli jo melko hyvin sopeutunut perheeseemme. Perusluonteeltaan pikkuherra tuntui (ja tuntuu) olevan energinen, iloinen ja reipas. Ihan niin kuin Annika…

ma 18.12.2006 “Mun ystävä, M, tulee kohta”

Annika alkoi heti aamusta odottaa ystävänsä saapumista. Sitä ennen kuitenkin Artti ja Annika kävivät meidän kanssamme Debreen tulleen perheen kanssa läheisessä lastenkodissa. En halunnut viedä Lassia lastenkotiin, koska pelkäsin, että jotain traumoja nousisi pintaan.

Päiväunien jälkeen kaveri sitten tuli ja Annika ja M aloittivat heti riemukkaan leikin, jossa mm. M työnsi Annikaa rattaissa pitkin pihaa. Me aikuiset pesimme hieman pyykkejä, mutta muuten taas rauhallista oleskelua.

Paikan lähetystyöntekijät A ja B olivat käyneet Addiksessa ja tuliasisina toivat tietoa sotatilanteesta. Suurlähetystössä oli sanottu tilanteen olevan melko rauhallinen, mutta jos jotain sattuisi, suurlähetystö olisi kokoontumispaikka ja jos lentokenttä olisi suljettu, meidät evakuoitaisiin Djiboutiin. En tiedä, onko rauhoittavaa olla mukana evakuointisuunnitelmassa, kun sehän kertoo siitä, että vaaraa mahdollisesti on?

Iltaruoan jälkeen näimme yhden hyttysen sisällä, mutta se kyllä varmasti kuoli… Näin myös joku päivä kaksi pientä torakkaa (parisenttiset ovat hyvin pieniä verrattuna srilankalaisiin kymmensenttisiin!), jotka nekin taisivat kohdata loppunsa. Vaikka periaatteessa en tapa mitään öttiäisiäkään, olen siitä valmis joustamaan silloin tällöin. Torakanpurema olisi ikävä ja malarialääkkeistä huolimatta en kaipaisi moskiitonpistojakaan.

ti 19.12.2006 Markkinoilla

Aamupalan jälkeen kävimme yhdessä suomalaisten kummiperheessä. Lähetystyöntekijä B kertoi heidän toiminnastaan (perhetyötä), jossa perheitä tuetaan projektiluontoisesti eli kukaan ei voi jättäytyä pelkän kummiavustuksen varaan.

Palattuamme söimme ja paljastui, että puolukkavispipuurona pitämämme puuro (sama väri ja maku) olikin valmistettu kiinanruusun sukuisen kasvin kukan terälehdistä.

Lyhyiden päiväunien jälkeen läksimme torille, markkinoille. Siellä oli paljon nähtävää ja teimme joitain ostoksiakin (hartiahuiveja, koreja), mutta jotkut paikalliset käyttäytyivät hieman hyökkäävästi: “Ei tuo ole sinun lapsesi. Katso, sillä on tumma iho ja sinulla vaalea. Minulla on tumma iho, se on minun lapseni. Anna se minulle!” Huh! Tiesimme kyllä etukäteen, että jotkut paikalliset eivät hyväksy ulkomaisia adopitoita, mutta emme uskoneet sen tulevan noin selväksi. Onneksi oli myös niitä, jotka hymyilivät iloisesti vauvaseurueellemme.

Loppupäivän taas oleskelimme; Annika ja M leikkivät.

ke 20.12.2006 Vuorikiipeilyä

Aamupalan jälkeen läksimme kiipeämään vuorelle koko porukalla; oppaana meillä oli lähetystyöntekijä A ja pari lastenkodilla vielä asuvaa poikaa. Oikeasti nyppylä ei ollut kovin suuri, mutta tavallaan korkea, kun edelleen olimme n. 1 750 metrin korkeudessa merenpinnasta (Addis n. 2 500m - siellä minua mm. huimasi eli kärsin vuoristotaudista). Annika kiipesi tosi reippaasti, vaikka muutamaan otteeseen meinasikin väsähtää; kapusi lopulta huipulle ja alaskin ihan omin voimin. Artti kantoi Lassia.

Kuuma tuli, mutta huipulta oli hienot näkymät joka suuntaan. Näimme myös korppikotkaparven, joka kohosi alhaalta ylös leijuen ilmavirtauksissa. Hyeenoita emme sen sijaan (onneksi) nähneet, vaikka niitäkin tuolla asustelee. A löysi pari piikkisian piikkiä ja saimme ne matkamuistoiksi.

Tänään oli paikallisen ruoan päivä (muutoin meillä oli “suomalaisia” ruokia kuten makaronilaatikkoa, kasvispihvejä yms). Minä pidän injerasta ja wotit (eli kastikkeet) olivat myös herkullisia. Etiopiassa on myös “sormisiyötäviä” eli erilaisia pikkunaposteltavia (mm. paahdettuja vehnänjyviä tai jauhosta valmistettuja pikku muruja), joita kutsutaan yhteisnimellä kolo - pidin myös näistä.

Saimme Lassin paperit, passin ja Shengen-viisumin suurlähetystössä käyneen henkilön mukana. Ilta meni taas oleskellessa ja pakkaillessa.

to 21.12.2006 Lähtö

Aamulla pakkailimme vielä loput tavarat ja lounaan jälkeen läksimme kohti Addis Abebaa. Matka sujui jälleen hienosti ja vaikka liikennettä oli enemmän kuin tullessa, ei kuitenkaan ruuhkaksi asti.

Otimme hotellilta vielä huoneen. Tällä kertaa saimme parempikuntoisen, mutta muuten samanlaisen huoneen kuin aiemmin, ilman vierassänkyä - yhden hengen huoneen hinnalla illaksi. Katselimme televisiosta (typistettyjä) BBC:n uutisia, joissa Somalian edustaja ilmoitti heidän olevan sodassa Etiopian kanssa

Interpedian työntekijä, T, haki meidät kotiinsa syömään. Emme olisi halunneet lähteä, vaan lepäillä ennen lentoa, mutta hän ei ottanut varovaisia kieltäytymisiämme kuuleviin korviinsa, joten sinne päädyimme. Söimme hieman ja jouduimme lähtemään pian takaisin - tylyä ehkä, mutta meidän oli lähdettävä lentokentälle.

Kentällä odottelimme jonkun aikaa ennen kuin pääsimme check-iniin. Olimme kuitenkin jonossa kolmantena - tosin, kun minä jonotin, muutama nuori herra päätti ohitella, vaikka yritin kuinka täyttää koko alueen. Maastapoistumislomakkeiden täyttämisessä meni aikansa (se piti täyttää myös Lassista), mutta passintarkastukseen ei ollut jonoa.

Kentällä olisi ollut paljon kauppoja ja vielä puolen yön tietämilläkin monet olivat auki, mutta emme jaksaneet shoppailla. Juttelin erään suomalaisnaisen kanssa ja hän kertoi, että kentällä oli siksi niin paljon väkeä, kun Somaliasta oli väkeä paennut, mutta he eivät saaneet viisumia Etiopiaan ja odottivat nyt kentällä majaillen mihin päin kannattaisi lähteä.

pe 22.12.2006 Kotiin

Koneeseen saimme paikat vierekkäin, mutta emme baby basketia. Hyvin Lassi kyllä meni sylissä/Ergossakin.

Lensimme (klo 1.30 -) taas ensin Khartumiin. Sinne sitten jostain käsittämättömästä syystä jämähdimmekin moneksi tunniksi. Milloin meidän ilmoitettiin odottavan jotain matkustajaa, milloin syytettiin hajonneita tietokoneita. Emme siis kuitenkaan liikahtaneetkaan ennen aamun sarastusta. Annika ja Lassi onneksi nukkuivat samoin Artti ja minäkin sain vähän torkahdettua.

Koneessa oli suurlähetystön ja kai muutakin Suomeen tulevaa porukkaa ja aloimme kuin yksimielisesti kaikki kysellä jatkolentomme perään. Vaihtoaikaa oli Istanbulissa vajaa kolme tuntia ja oli selvää, ettemme ehtisi. Asiaa luvattiin selvittää.

Ruoka ei tietenkään ollut kasvista, mutta sain kuitenkin jotain syötyä. Vettä, limua ja mehua jaettiin melko kitsaasti, mutta olutta näköjään sai huomattavasti helpommin. Annika puuhaili väritystehtävien, palapelien, tarrojen jne. kanssa herättyään. Lassin viihdykkeeksi kelpasivat kaikki pureskeltavat, vaikka “oksennuspussi” olikin erityisen mielenkiintoinen.

Istanbulissa sitten kuulutettiin, että kaikki Helsinkiin menevät kokoontuvat yhteen - kone odottaa meitä (onneksi meitä oli paljon, niin odotuttivat!. Lassi tietysti kakkasi juuri koneesta ulos tultaessa, mutta pakko oli kuitenkin mennä kokoontumispaikalle. Kun kaikki olivat kasassa, lentokenttävirkailija kiidätti meidät juoksujalkaa läpi kentän. Kannoin Lassia ja talutin Annikaa sekä valoin jälkimmäiseen uskoa, että nyt pitäisi jaksaa kulkea reippaasti ja hyvin se sitten menikin. Perillä meitä odottivat maihinnousukortit (joihin vaihdoimme lippumme) sekä bussikuljetus koneelle.

Paikkamme olivat taas 2 ja 1 ja Artti meni Annikan kanssa ja minä heidän taakseen Lassin kanssa käytäväpaikalle. Keskipaikka oli tyhjä, mutta ikkunapaikalla istunut nainen alkoi hetken paikalla oltuamme tekemään yökkäysääniä, veti poolokauluksen nenän ja suun eteen ja hautasi koko kasvonsa tyynyyn. Näin hän oli koko nousun aikana. No, haisihan se Lassin kakka vähän, mutta ei nyt sentään noin paljon! Tästä oli kuitenkin se ilo, että kun nousun jälkeen kävin vaihtamassa vaipan ja palasin takaisin istumaan, nainen oli häipynyt jonnekin ja pysyi poissa koko lennon ajan eli meillä oli oma penkkirivi käytössä!

Ruokaa jaettaessa oli suuri yllätys, koska meille oli oikein nimellä varattu kasvisruoat. Mistä ne nyt yht’äkkiä putkahtivat? No, tämä lento menikin sitten nopeasti. Pian pääsimme passintarkastuksesta läpi ja vaikka hetken epäilimmekin matkatavaroiden ehtimistä samaan koneeseen, saimme laukutkin muiden mukana. Vielä vihreää linjaa pitkin ja ovista odotushallin, jossa Lassin kummitäti jo meitä odottikin.

• Hajatelmia