Archive for the 'Hajatelmia' Category

Ottaa päähän!

Tuazophia Marraskuu 23rd, 2007

TuijottajatTilasin Bauhausin kautta sähkömiehen, koska kaksi pistorasiaamme eivät toimineet ja ennen uusia asukkaita pitänee tuollaiset asiat hoitaa kuntoon. (Rasiat ovat lastenhuoneessa ja teippasin ne aiemmin kannen alta eristysteipillä - näin lapset eivät varmasti päässeet sorkkimaan sähköjä.)

Tilasin sitten Bauhaus -sähkömiehen, kun siellä heitä kovasti mainostettiin. 48 euroa / tunti (min. 1h) + matkakulut tuntui kalliilta, mutta kuitenkin kohtuulliselta verrattuna monista muista paikoista saamiini hinta-arvioihin. Yllätys olikin sitten melkoinen, kun loppujen lopuksi laskua tuli 96 euroa! Tarkemmin kysyessäni sain kuulla, että matka laskutetaan aikana ja ilmeisesti siitäkin minimilaskutus on sitten tunti.

Erityisen paljon ottaa päähän siksi, että siskon mies olisi voinut tuon joskus hoitaa heidän meillä käydessä, kun olisin tullut asiaa ajatelleeksi. Tosi iso PLÄÄÄÄÄÄÄH!

ps. Jutun yhteydessä oleva kuva ei liity asiaan mitenkään. Ajattelin vaan, että kun tämä valitus ei varmasti kiinnosta ketään, ehkä lasten kuvat sentään joitakuita. Siis Annika ja Lassi tuijottamassa televisiota. :)

Katoavia uutisia?

Tuazophia Syyskuu 18th, 2007

Minne uutiset joskus katoavat? Äsken luin netistä Ylen sivuilta uutisen, että nainen ajoi ensin yli 5 promillen humalassa ja sitten myöhemmin vielä yli 3 promillen (tai jotain vastaavaa). Ja nyt uutista ei enää ole.

Jokin aika sitten näin uutisissa oikein videokuvaa jostain päin maailmaa, kun taloja oli sortunut syvään maakuoppaan. Siitä uutisesta ei kuultu sen perään.

Ja kerran sukellusvenekin törmäsi tankkeriin, mutta uutisoitiinko siitä sen enempää. No, ei tietenkään.

Pimitetäänkö meiltä nyt jotain, vai mitä ihmettä - tuleeko uutisankkoja useinkin ja ne vaan poistetaan sen kummempia selittelemättä?

Hyvä asunto ja puoli omaisuutta

Tuazophia Syyskuu 12th, 2007

Myydään hyvä asunto ja puoli omaisuutta* muuton vuoksi. Muuttofirmaa etsitään**. Yst. vast. mahd. pian***

*Lisäilen tavaraa yleensä iltaisin. Luvassa mm. lastenvaatteita, huonekaluja, astioita, kirjoja, lehtiä…

**Jos tiedossasi on hyvä muuttofirma, joka tekee myös ulkomaanmuuttoja, jätäthän viestiä!

***Asunnon yhteydenotot Igglon kautta; tavaroiden tiedot Huuto-netistä; muuttofirmatiedot kommentteihin.

ps. Loistavaa alkanutta Millenniumia kaikille lukijoilleni!

Neliö/lapsi

Tuazophia Syyskuu 5th, 2007

Muuttoa ajatellen on hyvä tietää, että meidän lapset eivät paljon tilaa kaipaa. Mitä ahtaampi kolo, sen parempi. Luultavasti tulevat jatkossa nukkumaan päällekkäin olevissa keittiön alakaapeissa. Mitä sitä suotta tilasta maksamaan. Harmi vaan, että noiden lelut vie niin paljon enemmän tilaa kuin itse lapset ja niissä isompi on parempi.

Kuvat katosivat, enkä jaksa muokata, mutta tässä niihin linkit: Annika ja Lassi.

Kaikenlaisia Huuto.netissä

Tuazophia Syyskuu 3rd, 2007

Kaikenlaiseen sitä voi törmätä, kun myy tarpeettomia tavaroitaan Huuto.netissä. Tässä siis T olen minä ja O on ostaja. Teksti on muutoin täysin kirjeenvaihtomme mukainen, mutta tuotteen nimen olen korvannut sanalla tuote ja osan hinnoista x:llä, samoin tilinumeroni ja lähetystunnuksen. Huuto siis sulkeutui alun perin 20.8. ja Huuto.net-ohjeeni löytyvät täältä sivuilta yläreunan linkeistä.

T (27.8.): Hei! Olet voittanut tämän viikko sitten sulkeutuneen kohteeni. En ole vielä saanut yhteydenottoasi. Lähetäthän pikaisesti viestiä sopiaksesi noudosta tai lähetyksestä ja pakkaustavasta. Kiitos!

Tämän jälkeen, puolitoista viikkoa huudon sulkeutumisesta, laitoin samantyyppisen viestin Huuto.netin viestien kautta. Ja, 10 päivää huudon sulkeuduttua, tuli vastaus.

O (31.8.): Oletko laittanut tilinumerosi, kun en ole sitä mielestäni saanut. Olin työmatkalla ja aloin katsella huutojani ja maksaa pois. Aina ostan postin kautta lähetettynä kaiken !

T: Hei! En ole laittanut tilinumeroani, koska odotin sinun ottavan yhteyttä ja kertovan ensin, haluatko noutaa tuotteen. Ja nyt toivoisin tosiaan tietoa siitä, kuinka pakkaan sen. Pelkkään paperiin käärimisestä en veloita mitään, mutta ostamani pakkausmateriaalit veloitan postikulujen yhteydessä.

O (3.9.): et laittanut vieläkään tilinumeroasi !

T: En, enkä postikuluja, kun et ole kertonut millä tavalla pakkaan kirjan, koska pakkaustapa vaikuttaa postikulujen määrään.

O: Minä laitan aina kaikille rerilun postitusrahan, arvioin sen aina itse. En ehdi yhden tuotteen osalta joka päivä kysyä tiliä, eli jos en nyt sitä saa, puretaan ja perutaan kaupat. Menee liian vaikeaksi !

T: Valitettavasti asia on niin, että jos sinä huudat minun tuotteitani, niin kyllä se olen minä, joka määrään silloin säännöt. Ja siinä Huuto.netin sivulla, josta huusit tätä tuotetta oli selvä linkki Huuto.net-ohjeisiini ja siellä on täysin yksiselitteisesti kohta “Ilmoitathan yhteydenotossasi, millä tavalla toivot tuotteesi pakattavaksi”. Ei pitäisi olla liian hankalaa kertoa, haluaako tuotteensa ympärille paperia, pahvia vai muuta materiaalia. Etkä voi sanella myöskään sitä, minkä verran minä haluan veloittaa postituskuluja, olit sitten valmis maksamaan enemmän tai et. Toisaalta olisit jo ensimmäisessä yhteydenotossasi voinut kysyä, että kelpaako, jos maksat postituskuluja x euroa ja kertoa, että minä saan pakata tuotteen parhaaksi katsomallani tavalla.

Mutta jos kerran olet täysin valmis maksamaan reilut postikulut niin laita sitten kuluja 15 euroa tuotteen hinnan päälle eli yhteensä x euroa. Pakkaan sitten miten pakkaan, lähetän miten lähetän ja tuotteen ehjänä säilymisen vastuu on sinulla. Tili on xxxx-xxxxx / Tanja Jaakkola.

O: Hei ! Teet elämän itsellesi ja muille todella vaikeaksi, mutta jääköön tämä viimeiseksi kaupaksemme. Olen laittanut arvon rouvalle tai neidille, kumpi lienetkin, tilillesi x:sta juuri vaatimasi x euroa. En mene konkurssiin kulujesi 15 euron (vanha 90 mk) vuoksi, mutta voin sanoa, että sinunlaistesi tyyli pilaa ihmisten päivän !!!! Olen ollut kaikille myyjille aina reilu ja maksanut reilusti yli pakkaus- ja postituskuluista, mutta sinun tyylisi on röyhkeä ja härski!!! En ole ennen x euron tuotteen kanssa joutunut vastaavaa kokemaan ja maksamaan !! hyvää loppuelämää sinulle ja toivottavasti olet kaikessa onnellinen !!! Ja lähetä tuote sitten kun arvon rouvalle/neidille sopii, sellaisessa muodossa, kuin arvon rouvalle/neidille sopii !! Ei ole kiirettä, minulla on jo 3 kpl kyseisiä tuotteita !!!

terveisin x - vähäinen kirjanostaja !

T: Hei!

Mielestäni minua ei voi syyttää vaikeaksi, kun yritän kysellä pakkaustoiveita, etkä sinä suostu edes vastaamaan kysymykseeni - johon vastaamiseen Huuto.net-ohjeeni saivat varmasti sinut varautumaan -, vaan änkkäät vain tilinumeroa. Jo alkuun ollut puolentoista viikon hiljaisuus oli täysin pyyntöjeni vastainen. Saatika sitten se, että syytät minua röyhkeäksi ja härskiksi, kun pyydän kulujani.

Tuote on postitettu ja kuluja meni 1,80 euroa kartonkikuoreen ja 11,80 lähetykseen eli yhteensä 13,60 euroa. Lisäksi laitoin kuoren sisään kuplamuovia, mutta koska olen sen ostanut jo joskus aiemmin, en nyt veloita siitä. Palautan loppusumman, kunhan laitat tilinumerosi. Sekin kerrotaan Huuto.net-ohjeissani.

Lähetyksen seurantakoodi on x

Onko muita, joita tämä juttu naurattaa? :D Harmi, etten voi julkaista huutajan kuvaa täällä… *nauraa jälleen*

« Prev - Next »