Tuazophia Marraskuu 7th, 2005
Valitettavasti taas kuvaton neulekirjoitus. Taaskaan eivät tietokone ja kamera työskentele yhdessä. Mutta sanallinen kertomus sitten edes.
Neuloin Artille syntymäpäivälahjaksi Tux-kaulahuivin muunnelman. Itselläni väreinä olivat (minulla jo valmiiksi olleet) harmaa 7 veljestä ja luonnonvalkoinen Wool, joten pingviinistä tuli albiinoversio. Lisäksi totesin huivista tulevan liian leveän ja Tuxin kuvan tehtyäni siirryin tekemään vain harmaalla joustinneuletta, jolla sitten tein huivin loppuun saakka = en tehnyt Linux-tekstiä toiseen päähän. Hapsut tein kumpaankin päähän valkoisella ja harmaalla. Olen huiviin tyytyväinen ja se tulee varmasti lämmittämään miestä talven tuiskuissa. Meillä nimittäin varma talven alkamisen merkki on mies, joka tulee märkänä kotiin loskasäästä ja alkaa katsella työpaikkoja jostain etelämmästä.
Minulla oli tarkoitus tehdä isäinpäivälahjaksi tuon pariksi lapaset ja ehkä pipo, mutta sain toivomuksen villasukista, joten sitten ne. Tosin hieman tuli alkuun ongelmia, kun yritin löytää sopivaa silmukkamäärää (lanka 7 veljestä, puikot 4 mm). Ensimmäiset yritykset olisivat ehkä ennemmin käyneet pipoksi… No, ehkä se 14 s /puikko = 56 s on sopiva…
Löysin myös uuden toteutettavan kolmiohuivin. Miksiköhän en ennemmin ole huomannut Roosa-huivia, vaikka olen kaikkia Ulla-neulelehtiä selaillut hyvin useasti?
Tuazophia Heinäkuu 29th, 2005
On mulla aina ollut keskeneräisiä projekteja useampia, mutta nyt tämä on ryöstäytynyt käsistä täysin. Kesken ovat:
- Vauvan villahaalari
Tämä on ollut kesken jo ties kuinka kauan: tein sitä Annikalle, mutta lanka loppui kesken ja ennen kuin sain hankittua uutta, Annika kasvoi jo liian isoksi haalariin. Lankana Florica ja malli jostain Novitan lehtisestä. Pitäisi se nyt kuitenkin tehdä loppuun asti.
- Huppuneuletakki
Tästä puuttuu ärsyttävästi vain napit. Lähinnä valmiiksitekemistä hidastaa kuitenkin se, että inhoan takin lörpsäkkää hupunreunaa. Asia saattaa hoitua pesemällä takki, mutta epäilen. Ja mitä sitten keksin tehdä sille? Lisäksi pitäisi laihtua, että takki olisi sopivampi. Tai käydä rintojenpienennysleikkauksessa. Lankana Samos ja malli oma (tosin apuna Moda 3/04-lehden malli 30).
- Virkattu takki
Ohje Novita Kesä 2005, malli 37 - tosin värittömämpänä. Palat ovat valmiina (ja vähän liikaakin, kun ohjeen korjauksessa ilmoitetaan paloja tarvittavan vähemmän) ja muutamia on liitetty jo yhteenkin. Minua kuitenkin häiritsee nyt ohjeeseen seuraavassa lehdessä tullut korjaus, koska mielestäni korjauksessa on vikaa… Teen sitten oman mielen mukaan tuota ja tekemistä hidastaa pelko, että tulee kuitenkin väärin.
- Vaaka-tilkuista neulottu jämälankapeitto (pääasiassa Seitsemää veljestä)
Kun tällä ei ole kiire, niin ei se sitten valmistukaan. *huokaus*
- Neuletakki Annikalle
Ohje Novita kesä 2005 -lehdestä nro 39. Tosin teen värikkäämmän ja taskut. Ja etu- ja takakappaleet tein kainaloihin asti yhtenä kappaleena. Tämän tekemistä estää vain sopivankokoisten sukkapuikkojen osto. Ja kun en millään muista niitä ostaa…
- Poncho itselle
Malli 12 Novita syksy 2005 -lehdestä. Tosin teen tuosta hieman leveämpää ja lankana ainakin ensimmäisessä kappaleessa Isoveli colori (se kirkkaampi väri). Tämä on tällä viikolla aloitettu projekti, kun kaipasin piristystä ja tuo Isoveli colori tuntui käyvän tämän tekoon. Toinen kappale alkaa kohta olla valmis.
- Kosteussuoja Annikan sänkyyn
Lankana Pirtin kehräämön hahtuva kolminkertaisena (kaksi meleerattua vihreää, punaista tai oranssia ja yksi beigeä). Puikot 12mm. Silmukoita puikolla 100. Tämä etenee hitaasti, mutta varmasti. Välillä on kuitenkin pakko tehdä jotain muuta, koska tuon tekeminen on melko tylsää.
- Joululahjoja
No, näitä nyt tietysti tulee olemaan kesken jouluun asti, mutta lasken ne tähän kuitenkin. Tällä hetkellä kesken kaksi.
Nyt täytyy kertakaikkiaan saada noita valmiiksi ja olla aloittelematta mitään uutta! Tarkoitushan olisi tehdä käyttötavaraa, eikä epämääräisiä projekteja nurkkaan lojumaan. Vaikka Susannan blogissa vihjattiinkin, että prosessi olisi tärkeämpi kuin itse tuotos, minä olen sen verran tylsä, että valmista on saatava tai omat hermot ei kestä. Joten ainakin sukkapuikot on käytävä ostamassa, jotta saan huomenna Tallinnaan mukaan Annikan neuletakin hihat! Tämä on… ööö… jos ei lupaus, niin ainakin sinne päin.
Tuazophia Heinäkuu 15th, 2005
Sain kassin valmiiksi tänään. Loppujen lopuksi kassista tuli tosi kiva ja ajattelin pitää sen itse. Tosin jos kassin mättää täyteen, en jaksa kantaa sitä.
Kassin koko on n. 40 x 40 cm. Pohja on kaksinkertainen (virkattu ensin isompi taso, joka sitten käännetty kaksin kerroin, olkahihna putki, ruusut Novitan jostain lehdestä. Lankaa meni 1 kerä mustaa, 1 kerä valkoista, kolme kerää valko-musta-kirjavaa ja reilu kerä sinivalkokirjavaa. Aikaa kassin tekemiseen meni kai reilun viikon. Langanpäitä en ole päätellyt kuin ruusuista ja olkahihnan ompelusta, mutta en varmaan päättelekään (ovat ne solmussa), koska tuon Tahitin päättely on hankalaa eivätkä lyhyet langanpätkät minua haittaa.
Tuazophia Heinäkuu 10th, 2005

Hassua, miten joskus ihastuu johonkin työhön niin, että sitä ei malttaisi laskea käsistään. Nyt minulla on into tehdä virkkaamalla kassia. Kuva ei mielestäni täysin anna oikeutta kassin pinnalle. Käytän 5 mm koukkua ja Novitan Tahiti-lankaa. Ostin lankaa viisi kerää (musta, valkoinen ja 3 x mustavalkoinen) ja minulla oli Annikan paidasta jäänyt sinivalkokirjavaa. Ohjetta minulla ei ole, vaan sovellan sitä päästäni tehdessäni. Tosin eipä tuossa kovin paljon vaadita. Tahdon kassista ison, joten aloitin tekemällä 50 ketjusilmukkaa. Sen jälkeen tein pohjan kiinteillä silmukoilla (en ole varma termistä), taitoin sen kahtia ja jatkoin pohjan ympäri virkkaamista ensin pari kerrosta kiinteitä silmukoita ja sen jälkeen pylväitä. Yllättävän nopeasti syntyy senttejä ja kassi on ehkä puolivälissä. En ole vielä päättänyt, millaiset hihnat/hihnan kassiin haluan. Luultavasti lanka riittää vain itse kassiosaan, joten joudun kehittämään hihnaa jostain muusta. En tiedä, päätyykö kassi lahjaksi, vai pidänkö sen itse. Toisaalta pidän isoista kasseista…
Tuazophia Kesäkuu 27th, 2005
Tein Annikan nukelle kesäisen asun. Virkkasin jämä-Samoksista. Vaikka itse sanonkin, näyttää kivalta. Tekee melkein mieli tehdä Annikalle samanlainen hame.

Lisätietoja Käsityöt-sivulta.